Tilanteen haltuun ottamista

Tulipa mieleen, että noin vuos sitten samanlaisissa helteissä tein sen astisen elämäni hirveintä kuntotestiä. Olis tehny mieli koko ajan lopettaa. Happi tuntui loppuvan jokasella askeleella.
Mutta, mun vierellä seisoi koko ajan maailman paras valmentaja! Mielestäni Suomen paras tsemppaaja. Ja edelleen hän tsemppaa mua, vaikka en ookkaan saanu pidettyä noita kiloja poissa.

Elastinen - Hallussa

Tää biisi tsemppas mua koko viime kesän.

Oisko Katja aika ottaa tilanne haltuun???

Olis. Moni ei usko että se on mulle tosi vaikeeta, varsinkin jos on katsonut mun jakson. Mä koen, että ton puolen vuoden aikana mulla oli vain ja ainoastaan yks tavoite elämässä. Se tavoite ei ollut laihtuminen, terveempi elämä vaan onnistuminen. Muita vaihtoehtoja ei ollut.
Mä halusin tehdä Jutan ylpeeks onnistumalla. Musta tuntuu, et mä tein tota hommaa kaikille muille paitsi itselleni. En halunnut et kukaan, joka tiesi mun olevan tässä ohjelmassa, pettyisi mun suoritukseen.
Mä oon ollut sellainen koko elämäni. Haluun et kaikilla on hyvä mieli. En haluu tuottaa pettymystä kenellekkään.
Kuitenkin se ihminen kenen kanssa mä elän joka päivä on minä itse. Ja sen ihmisen mä oon pettänyt kaikista pahimmin.

Joku tais kirjottaa mulle että mä elän tosi negatiivisesti sävytettyä elämää. Totta, mulle lasi on aina puoliksi tyhjä. Ja mä voisin vielä vaik varmuuden vuoks kaataa sen lasin niin ei tarvis jännittää sitäkään et tyhjeneeks se.
Mä en haluis olla sellainen ihminen. Oikeesti. Se on vaan aina tuntunut helpommalta. Kun ei odotukset oo korkealla niin ei pety kun epäonnistuu kuitenkin.

Mun depressiohoitaja antoi mulle tehtävän/haasteen, jonka eteen alan tekemään töitä: Mun olis opittava rakastamaan itseäni ja antamaan anteeks itelleni epäonnistumiseni. Ja uskokaa et se vasta on VAIKEETA! Mieluummin tekisin vaiks kyykkyjä koko päivän, mut mä oon valmis yrittämään! :)

Nainen kuin veistos vs nainen kuin leivos :D :D

Se ei oo muista ku must kii.

Ei oo tulos tuloksii ilman tuskii.

Se on valinta.

Katja

Ai miks mä en hakenu apua aikasemmin?

Mulla ei oo koskaan ollut mitään luottoa julkista terveydenhuoltoa kohtaan. On hienoa, että Suomessa on "ilmainen" terveydenhuolto ja apua saa kun tarvii. Mulle on noita huonoja kokemuksia kasaantunut jo lapsesta asti niin en oo enään vuosiin aatellut saavani oikeaa apua sieltä.
Mun huonot kokemukset on lähtöisin jo lapsuudesta. Tätä mä en itse muista, mutta neuvolassa hoitaja oli pyytänyt mua piirtämään niin meikäläinen oli ollut pöydän alla ja huutanut: "Mä ammun sut!" :D :D :D Okei aika hauska juttu. :D

Ne omat muistot alkaa ala-asteelta ja kouluterveydenhoitajan vuosittaisista terveystarkastuksista. Nää oli niitä missä punnittiin ja otettiin pituus ja kaikkea muuta perusjuttua. Joka vuosi mulla se keskittyi ainoastaan mun painoon. Ihan sama vaikka mä olisin mennyt sinne jalka amputoituna, terveydenhoitajan ainoa mielenkiinto ja puheenaihe oli mun paino. Mä Vihasin sitä eukkoa!!! Ja tää muikkeli asui vielä samalla alueella niin hän saattoi jopa tulla mulle juttelemaan ihan koulun ulkopuolellakin mun PAINOSTA!!

Yläasteella mulla oli lääkärintarkastus ajokorttia varten ja tää "ihana" lääkäri kertoi mulle, 17-vuotiaalle, että jos en nyt ala laihduttamaan saan 30 vuotiaana sydänkohtauksen ja kuolen. Jos mun lapselle sanois lääkäri noin niin mä varmaan menisin kuristamaan sen ihmisen!!!!!!!!!!! Mähän sain silloin aivan järkyttävän paniikkikohtauksen! Laskin mielessäni montako vuotta mä vielä elän. Aattelin et nyt on pakko laihtua ja en varmaan viikkoon syönyt koulussa ruokaa ja kotonakin tosi vähän. Sitten se kaikki kostautui aivan järkyttävänä ahmimisena, tietty.

Mä oon elämässäni saanu kuulla lääkäreiltä niin paljon kuittailua ja ihan suoraa vittuiluakin et en oo ees vaivautunu käymään siellä ellei oo todellakin ollut pakko!
Siks mä en oo tähänkään asiaan hakenu apua, koska mulla ei oo minkäälaista luottoa tai hyviä kokemuksia terveydenhuollon ihmisistä.

Tänään mä yllätyin niin positiivisesti, että mun negatiivisuuskin lensi perseelleen! Mä tapasin mun depressiohoitajan. Sen tunnin kun mä siellä olin, hän oli vain mua varten ja oli kiinnostunut vain mun asioista. Hän haluaa, että mun elämänlaatu paranee. Mä olin niin ihmeissäni, että autoon päästyäni itkin. Olin niin iloinen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on olemassa ihminen, joka haluaa auttaa Oikeasti! Mulla on jopa pienen pieni tunne, että mun elämä voi joskus hamassa tulevaisuudessa olla helpompaa.

Katja

Paljon mahtuu tunteita ja tekemistä viikkoon

Mun jumppasalilla oli synttärit viikonloppuna ja siellä järjestettiin jumppamaraton. 

No minähän tietty halusin osallistua siihen, koska sen suorittanut saisi jumppakuningatar diplomin :D Ja uskokaa pois mä suoritin 8 jumppaa 22 tunnin aikana!!!! Älytöntä!! Mä oon oikeesti tosi ylpee itestäni et jaksoin! 

Mulle ois riittänyt vaan diplomi tästä urakasta mut kaikki osallistui arvontaa ja meikä voitti Polarin Loop aktiivisuusrannekkeen! Whoop Whoop!!!!! Mä, joka en ikinä voita mitään, voitin!!!! 

No nyt onkin sit mennyt nää viikon ekat päivät leikkiessä tän uuden lelun kanssa :) Tänään jo saavutin melkein 10000 askelta. Huomenna uskon et sekin tulee täyteen :)

Liikunta on kyllä tosi terapeuttista! On ollut ihana huomata se :) 

Tänään oli kylläkin terapeuttisuus kaukana. Mut se johtu siitä et mä en päässyt jumppaan kun auto hajos ja se kiukun määrä mikä mulle siitä tuli!!! Huh huh!!! Meinas lähteä kaupasta mukaan koko karkkihylly! :D 

Toista viikkoa mennään nyt uusilla lääkkeillä. Päällimmäinen fiilis on ihan ok. Ainoa mikä on tosi rasittavaa, on vieroitusoireet entisestä lääkkeestä!! Mulle tulee siitä sellaisia ihmeen sisäisiä sähköiskuja ja ne on TODELLA ärsyttäviä!!!!!! Toivottavasti ei tarvis enää kauaa kestää niitä.. Unettomuus on varmaan ainoa asia, mikä mulle noista uusista lääkkeistä on tullut. Siihen mä sain melatoniinia ja sen pitäis auttaa..

Olinpa vielä hammaslääkärissäkin, koska mä oon alkanut narskuttaa hampaitani öisin. Aamulla on leuka niin helkkarin kipee ja kieli ihan verelle pureskeltu ettei haluis puhuu tai syödä! 

Purentakiskot on nyt kuulemma hankittava niin loppuu toi narskuttaminen. 

Eihän se mua muuten oo haitannut mut Ville joutuu nukkumaan sohvalla kun on kuulemma ihan hirvee ääni! 

No mistä toi hiton narskuttaminen johtuu? Mä varmaan stressaan unissanikin ja siitä se varmaan johtuu, kai? 

Ai niin! Iso kiitos kaikille tsempistä ja sydämistä <3 On ihanaa huomata että tukijoita löytyy!

Kiitos kun vinkkasitte mulle noita nettisivuja! Irti ahminnasta-sivut ja syömishäiriöliiton sivut ovat olleet mulla ahkerassa käytössä ja on sieltä löytynyt mulle paljon apuakin! :)

Toivottavasti saatte selvää tästä kirjoituksesta, koska mä vähän hypin aiheesta toiseen :D 

Kivaa loppuviikkoa kaikille! Mulla on sunnuntaina treffit Robbien kanssa :)

Katja

Käännekohta (ko?) vai syöksy syvemmälle?

Marraskuu-Tämä hetki

Mulla on niin hirvee pelko et lihoon ja sit ahdistun, kun niin tapahtuu. Ja mitä mä teen kun ahdistun. No sen ainoan asian mitä osaan, syön. Tää lihoomisen pelko ja ahmimisongelma on tehnyt just sen, mä oon lihonnut. Oon vaan syönyt ja syönyt. 

Joulunakin mä muistan kun heräsin yöllä käymään vessassa. Sen jälkeen menin olkkariin, missä Ville vielä pelas. Mä istuin sohvalle ja söin rasiallisen suklaakonvehteja, nekin mistä en ees tykännyt. Sit mä menin takas nukkuu. Normaalia? No ei! 

Tähän kaikkeen mä oon nyt vielä lisännyt oksentamisen. Kyllä, kerään itselleni parasta aikaa kunnon kasaa sairauksia. 

Se alkoi yhdestä kerrasta. Tietysti, kaikkihan alkaa. Mä aattelin et ei tää oo ongelma kun en mä tätä koko ajan tee. Niinpä! Ja sit se meni siihen et mä istun bensiksellä vessassa oksentamassa edelliseltä bensikseltä ostamaani jäätelöä. 

Mun valmennus Fitfarmin kanssa loppuu. Mä sain sen Jutalta silloin marraskuussa loppupunnituksessa. Kävin Kaisan kanssa tasan kerran treenaamassa. Varasin aikoja mut sit peruin ne, koska en kestäny kohdata Kaisaa lihonneena. Tyhmä minä. No nyt valmennus loppuu ja olisin voinu saada siitä paljon enemmän. 

Perjantai

Mä olin menossa työharjotteluun leipomoon. Mä olin jo pukkarissa vaatteet vaihdettuna ja kävin vielä vessassa. Kun mä tulin vessasta, mä katoin peiliin ja romahdin ihan totaalisesti. Peilistä katsoi takas se ihminen, mistä mä oon yrittänyt päästä eroon. Se on tullut takaisin. Hitaasti, mutta varmasti. 

Mä lähdin pois. Ajoin suoraan terveyskeskukseen. Sain ajan lääkärille ja kerroin kaiken. Lääkäriinhän mä en oo uskaltanu mennä ennen, kun mä oon pelänny et se nauraa mut ulos sieltä. Mut nyt mun oli pakko! Mun ajatukset alko olee jo sitä luokkaa et parempi hakeutua jonkinlaiseen hoitoon. 

Lääkäristä mä lähdin sit uus lääkitys kourassa, sairaslomatodistus ja lähete nyt aluksi psykiatriselle sairaanhoitajalle. 

Lauantai

Jutta järjesti superdieettiläisten kanssa tapaamisen Tampereelle.

Mä jännitin tota muiden superdieettiläisten tapaamista hulluuteen asti. Tän viikon aikana mä sain varmaan neljä paniikkikohtausta. Peruin menoni tapaamiseen parikin kertaa. Lauantaina aamulla mä sit sain Tiinalta viestin, jossa se rohkaisi mua tulemaan. Ja mä rohkaistuin :) Ja otin Villen mukaan mun tueksi.

Mut niin turhaan mä sitä jännitin. Kaikki oli tosi sympaattisia. Kukaan siinä ryhmässä ei arvostele, ei edes Jutta. Siellä oli myös Moskito tv:ltä mukana ohjelman tuottaja ja hän sanoi mulle niin ihanasti! Hän sanoi et mä oon se sama Katja aina, ihan sama miltä mä näytän. 

Kaikki noi ihmiset on niin viisaita ja ihania. Jani sanoi mulle, et mun pitäis vaan lopettaa se mietiskely et mitä mieltä muut on. Totta. Kunpa vaan osaisin! Siks musta tuntuukin et oon ihan sirpaleina. Mä mietin koko ajan mitä mieltä muut on. Mä aattelen et jos en onnistu tässä tai tee näin niin se ja se pettyy. Ja mä en haluu tuottaa pettymystä kenellekkään. Mut niinhän se on et kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Se onkin mun kauhuskenario. Mä haluun et kaikilla on aina hyvä olla paitsi mulla. Itteeni en ajattele koskaan. 

Mä oon niin kiitollinen siitä et pääsin tohon ohjelmaan! Joo, mä oon lihonnut mut ei se laihtuminen ollu todellakaan kaikkea mitä siitä puolesta vuodesta sain! Mä sain yhdeksän vertaistukijaa. Mä sain Suomen parhaimman tsempparin ystävyyden. Elämä ilman heitä olis paljon ankeempaa!

Superdieetti Tiina, Mira ja Katja, toiselta nimeltään possu ja kärpäset :D

Miks mä kirjoitan näitä asioita? En ainakaan säälin takia. En tahdo et mua säälitään tai voivotellaan, en missään nimessä! Mä toivon et jos joku tunnistaa itsensä tästä kirjoituksesta saa jonkinlaisen herätyksen. Näin ei pidä tehdä. 

Mitä mä nyt teen? Noh, varaan nyt ainakin ajan sinne psyk. sairaanhoitajalle. Aloitan uuden lääkityksen tähän ahdistukseen ja Toivon et se auttaa. Yritän löytää hyviä rutiineja elämääni. Säännöllinen liikunta ja ruokailurytmi on ainakin sellaisia. Niistä nyt aloitetaan. 

Katja