Mulla ei oo koskaan ollut mitään luottoa julkista terveydenhuoltoa kohtaan. On hienoa, että Suomessa on "ilmainen" terveydenhuolto ja apua saa kun tarvii. Mulle on noita huonoja kokemuksia kasaantunut jo lapsesta asti niin en oo enään vuosiin aatellut saavani oikeaa apua sieltä.
Mun huonot kokemukset on lähtöisin jo lapsuudesta. Tätä mä en itse muista, mutta neuvolassa hoitaja oli pyytänyt mua piirtämään niin meikäläinen oli ollut pöydän alla ja huutanut: "Mä ammun sut!" :D :D :D Okei aika hauska juttu. :D
Ne omat muistot alkaa ala-asteelta ja kouluterveydenhoitajan vuosittaisista terveystarkastuksista. Nää oli niitä missä punnittiin ja otettiin pituus ja kaikkea muuta perusjuttua. Joka vuosi mulla se keskittyi ainoastaan mun painoon. Ihan sama vaikka mä olisin mennyt sinne jalka amputoituna, terveydenhoitajan ainoa mielenkiinto ja puheenaihe oli mun paino. Mä Vihasin sitä eukkoa!!! Ja tää muikkeli asui vielä samalla alueella niin hän saattoi jopa tulla mulle juttelemaan ihan koulun ulkopuolellakin mun PAINOSTA!!
Yläasteella mulla oli lääkärintarkastus ajokorttia varten ja tää "ihana" lääkäri kertoi mulle, 17-vuotiaalle, että jos en nyt ala laihduttamaan saan 30 vuotiaana sydänkohtauksen ja kuolen. Jos mun lapselle sanois lääkäri noin niin mä varmaan menisin kuristamaan sen ihmisen!!!!!!!!!!! Mähän sain silloin aivan järkyttävän paniikkikohtauksen! Laskin mielessäni montako vuotta mä vielä elän. Aattelin et nyt on pakko laihtua ja en varmaan viikkoon syönyt koulussa ruokaa ja kotonakin tosi vähän. Sitten se kaikki kostautui aivan järkyttävänä ahmimisena, tietty.
Mä oon elämässäni saanu kuulla lääkäreiltä niin paljon kuittailua ja ihan suoraa vittuiluakin et en oo ees vaivautunu käymään siellä ellei oo todellakin ollut pakko!
Siks mä en oo tähänkään asiaan hakenu apua, koska mulla ei oo minkäälaista luottoa tai hyviä kokemuksia terveydenhuollon ihmisistä.
Tänään mä yllätyin niin positiivisesti, että mun negatiivisuuskin lensi perseelleen! Mä tapasin mun depressiohoitajan. Sen tunnin kun mä siellä olin, hän oli vain mua varten ja oli kiinnostunut vain mun asioista. Hän haluaa, että mun elämänlaatu paranee. Mä olin niin ihmeissäni, että autoon päästyäni itkin. Olin niin iloinen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on olemassa ihminen, joka haluaa auttaa Oikeasti! Mulla on jopa pienen pieni tunne, että mun elämä voi joskus hamassa tulevaisuudessa olla helpompaa.
Katja
Moi Katja! Luin mielenkiinnolla sun kaikki blogikirjoitukset yhdellä kertaa. Kirjoitat todella hyvin ja oot tehnyt hienoa työtä itsesi kanssa kuluneina kuukausina. Voit olla ylpeä itsestäsi :)
VastaaPoistaKiitos Nina! Pikkuhiljaa opettelen olemaan itsestäni ylpeä :)
PoistaValitettavan tutun kuuloista. 9-vuotiaana alkoi terkkareiden kuittailu painosta ja aikaisella kuolemalla pelottelu (miksi?!). Silloin en edes ollut vielä huomattavan ylipainoinen, mutta paino ei enää ollut keskiarvokäyrän alapuolella, vaan hieman yläpuolella. Läski mikä läski. Siitäpä sitten alkoi meikäläisen suhde ruokaan kieroutumaan kunnolla. Aloin pienentää perusruuan annoksia eli kahden potun sijaan söin yhden jne. Sitten yöllä, kun kaikki muut nukkuivat minä hiivin etsimään ruokaa ja ahmin kaiken salaa huoneessani. Siis en tosiaan ahminut mitään herkkuja, vaan ihan vaikka omenoita tai leipää, mitä nyt sattui kotoa helposti löytymään.
VastaaPoistaYläkoulussa aloin käydä salilla saadakseni painoni putoamaan, mutta ilmeisesti jalkaprässitekniikkani oli huono, minkä seurauksena polvet alkoivat kipeytyä. Tätä yritin sitten selittää terkkarilla ja etsiä apua ongelmaan, mutta vaikka kerroin asian taustat ja millaisissa tilanteissa kipua tuntuu, syyksi hän tarjosi vain painoani. Mitään muuta vaihtoehtoa hän ei suostunut hyväksymään, eikä tarjoamaan apua tai ohjeita siihen mitä kannattaisi tehdä, kun polveen sattuu pyöräilleissä (huom. ei kävellessä). Ohje oli yksinkertaisesti: lopetapa paksu lapsi se herkkujen syönti. Lopulta toki kivut katosivat itsestään kun lopetin salilla käymisen ja liikkumisen muutenkin, mutta tämä nyt tuskin oli järkevä kehityssuunta. Kynnys pyytää apua yhtään mihinkään vaivaa kasvoi huomattavasti tuon kokemuksen myötä. Miksi lähtisin pyytämään apua, kun jää tunne, että minua ei kuunnella, vaan diagnoosi on jo valmiina: "koska olet lihava".
Mutta hyvä, että positiivisiakin kokemuksia löytyy :)
Mun mielestä lapselle ei tarvis yhdenkään aikuisen sanoa mitään sen painosta! Kouluterkkarit vois ottaa vanhempiin suoraan yhteyttä ja he voisivat sitten yhdessä siitä keskustella..
PoistaMä toivon et tän päivän terkkariopiskelijat on jo eri maata kuin ne 80-luvun mummelit!
Tuo kouluterveydenhoitajan kuittailu on niin tuttua! Voiko oikeesti kasvavalle lapselle rumemmin sanoa, kuin pelotella kuolemalla...
VastaaPoistaMahtavaa kuitenkin, että olet nyt löytänyt itsellesi mukavan hoitajan. Kyllä se siitä alkaa sitten rullaamaan!
Silloin oli niin nuori eikä uskaltanut sanoa takaisin mitään.. Ja sit käyt päässäs noita asioita läpi vaik pitäis elää lapsuutta ja nuoruutta..
PoistaJep. Ala-asteella n. 11-vuotiaana alkoi olla ns. lanteita ja bosaa, kun kuukautistenkin alkaminen osui samaan aikaan. Paino oli normaali, mutta ulkonäöllisesti en toki ollut silloin enää sellainen 5-vuotiaan nälkäisen näköinen...muistan aina, kun koululääkäri aloitti sanelun terveystarkastuksen jälkeen (minun ollessa vielä paikalla) sanoilla "tanakahko tyttö". Tästä on aikaa yli 20 vuotta ja muistan silti hyvin elävästi. Painoni oli kaikkien käyrien mukaisesti tuolloin vielä normaali, mutta myöhemmässä elämässä tulikin yhdistelmä "en syö mitään ja urheilen kuin hullu" (painoindeksi n. 17), josta sitten n. viiden vuoden jaksolla painoindeksiin 30+ eli tässä on ehditty myös kaikenlaista. Yllättävän yleistä tämäkin.
VastaaPoistaTuo on todella ikävää, mutta valitettavan yleistä, vieläkin. Näin minäkin olen saanut kuulla lapsuudessa, vaikka silloin ei ylipainoa juuri ollutkaan, mutta olin vain kooltani isompi kuin muut (pidempi, rotevampi).
VastaaPoistaNykyään minulla on kyllä hyviä kokemuksia terveydenhuollosta, lähinnä yksityiseltä, mutta kyllä paikallinen terveyskeskuskin on yllättänyt minut positiivisesti. Minun tilannettani muuttaa kyllä varmasti se, että sairastan masennusta. Viime syksy ja talvi oli raskasta aikaa, ja silloin tk on ollut suurena tukena. Yleensä painosta ei enää edes puhuta kuin vain hieman ohimennen. Nyt ensisijaisesti on saada tuo päänuppi johonkin järjestykseen :).
Hienoa, että saat apua. Ota kaikki vastaan mitä tarjotaan :)
Hirveää huomata kuinka yleistä on ollut tää terveydenhoitajien käytös!!!
VastaaPoistaLuulis että niillä jos kenellä pitäis olla sitä Ammattitaitoa ja miettiä kenen kuullen puhuu ja mitä!!
Jos mulle joskus suodaan lapsi niin musta tulee päiväkotien ja koulujen ja terveyskeskuksien kauhu! Mun lasta ei tulla koskaan kohtelemaan niinkuin mua!
Kyllä mä ymmärrän sen terkkarienkin kannan, asia on vaan ehkä esitetty väärin. Ja kyllähän ainakin meillä vanhemmatkin ovat käyneet vähintään kerran vuodessa keskusteluissa lapsestaan ja jos esim ollut vaikka ylipsinosta sanottavaa niin eiköhän se ole siinä kerrottu. Mutta yleensähän syömistavat oppii kotoa ja vanhemmatkin loukkaantuu kun kommentoi sen oman kultamussukan painoa. Varsinkin jos vanhemmilla itselläänkin on ylipainoa. Mutta joo, itselläni oli hiukan toisinpäin oleva, olin koko ala ja yläasteen anorektisen laihan näköinen vaikka söin miten paljon, nyt aikuisiällä sitten näyttää jopa naiselle.. Mutta tsemiä sulle, enkä tarkoita pahalla tätä viestiä, mutta ei se asia aina ole ihan niin yksipioppuinen juttu. Noilla terkkareilla ja yleisellä puolella on rajalliset keinot puuttua asioihin. Sen takiahan varmaan on hyvä jos vaan vanhemmat puuttuisi ja osallistuisi enemmän.
VastaaPoistaKyllä munkin mielestä lapsen vääränlaiseen kasvuun on puututtava oli se sitten fyysistä tai psyykkistä. Se miten siihen puututaan on ainakin omalla kohdallani ja ilmeisesti monen muunkin kohdalla ollut väärää. Mielestäni 8-vuotiaan lapsen ei kuulu miettiä omaa painoaan vaan se kuuluu vanhemmille. Jos terveydenhuollon tai koulun työntekijöillä on jotain huomautettavaa pitäisi se tehdä vanhempien kuullen, ei lapsen! Tää nyt on mun mielipide ja toki niitä saa olla monia.
PoistaMoikka Katja!
VastaaPoistaLuin sun koko blogin läpi tässä yhdellä kertaa ja ensinnäkin haluan kertoa kuinka mahtavaa työtä olet tehnyt! Itsellä on nyt 20 pudotettua kiloa takana tai itseasiassa parhaillaan olin jo pudottanut 25 kiloa, mutta viisi kiloa on tullut nyt takaisin. Tiedän tunteesi ja toivon todella että löydät sen saman sisun mikä sinussa näkyi Superdieetti -ohjelman aikana! En millään haluaisi, että kaikki kova työ minkä ohjelmassa teit, menee ihan hukkaan! Kuvittele se tunne peilin edessä 45 kiloa hoikempana! Miltä sinusta silloin tuntui? Blogisi on melko negatiivissävytteinen ja niinkun joku on ennenkin kommentoinut, että mollaat aika paljon itseäsi. Nyt loppuu se mollaaminen! Olen upea nainen ja sinusta kuoriutuu vieläkin upeampi kun löydät sen sisun ja halun laihtua! Itsellänikin on sillon tällöin negatiivisia ajatuksia omasta painostani ja tuntuu etten etene mihinkään, mutta positiivisella asenteella pääsee huomattavasti pidemmälle!
Toivon niin paljon tsemppiä sinulle!
Tervetuloa seuraamaan myös projektiani 83 kiloisesta alle 60 kiloiseksi! :)
http://pudotus.blogspot.fi
Moikka!
PoistaKiitos tsemppaamisesta!
Mä oon huomannut et oon aika ankara itelleni.
Ja mollaan itseäni varsinkin nyt kun oon mokannut.
Mä en voi palata viime kesäiseen meininkiin, koska siitä lopputuloksena oli tämä.
Mun on opeteltava sellanen tapa missä mä pystyn elämään muutakin elämää kuin laihduttamista ja pysähtyä käsittelemään asioita kun ne tulee eteen.
Mutta toi kuulostaa juuri hyvältä! Ei pelkkää laihduttamista vaan terveellisten elämäntapojen omaksumista ja pieniä muutoksia kerralla! Ja vielä pieni korjaus edelliseen: piti sanoa että OLET upea nainen, eikä että "olen upea" :D Tsemppiä! Jään seuraamaan mitenkä sun uuden opettelu lähtee sujumaan :) Muista kuitenkin, että kaikilla meillä on mahdollisuus muutokseen! :)
PoistaOlethan SINÄKIN upea nainen! :)
PoistaNykypäivänä lapset miettivät painoa, jo 8-vuotiaana. Se on fakta, joka on hyväksyttävä. Samalla se asettaa meidät vanhemmat (olen vanhempi kahdelle lapselle) suurten haasteiden eteen; kuinka opettaa lapsi syömään terveellisesti kaiken roskaruoan keskellä. Kyllä, vastuu on vanhemmalla. Mutta terveydenhoitajan velvollisuus on kertoa myös lapselle ylipainosta. Miksi asioista pitäisi vaieta tai hyssytellä ne vanhempien kautta?
VastaaPoistaMitä taas tulee ajokorttia varten käymääsi terveystarkastukseen... Niin, mitä olisit halunnut kuulla? Lääkärin pitää (!) sanoa reilusti ylipainoiselle potilaalle ylipainosta. Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Mielensäpahoittamista tulee. Aivan varmasti. Aivan kuin sinulla. Mutta edelleen hyssyttelemisellä ei voiteta mitään. 17-vuotias päättää jo itse valtaosasta syömisistään ja hänen tulee ottaa siitä myös vastuu. Ehkäpä mieleesi jäi vain tuo "30v ja kuolet". Suomen lääkäreistä ei voi olla kaikki huonoja, painoon tuijottajia. Jotain vastuuta on voitava sysätä myös 17vuotiaalle, ihankohta täysi-ikäiselle nuorelle.
Olen ehkä ankara, mutta aina ei voi pahoittaa mieltä. Jos itse lihon, otan siitä vastuun. Jos lääkäri minulle painosta sanoo, varmasti hän on oikeassa. En millään jaksa uskoa, että 80kg ylimääräistä minulla ei olisi syynä moniin vaivoihin. Samoin vakava alipaino olisi, käänteisesti.
Oletko koskaan ollut ylipainoinen?
PoistaOletko koskaan ollut ylipainoinen lapsi?
Tilanne oli tämä:
Menet terveydenhoitajalle tarkastukseen. Kaiken huipuksi sinun lisäksi siellä on toinen luokaltasi, koska on tietysti aikaa säästävää ottaa kaksi lasta kerralla.
Sinut punnitaan ja paino kerrotaan ääneen niin, että luokkatoverisi kuulee. Terveydenhoitaja paasaa kovalla äänellä kuinka minun painokäyräni on niin korkea, että paperi johon se merkataan loppuu kesken! Tämän kaiken jälkeen sinun on vielä kohdattava luokkasi, joista jokainen haluaa tietää paljonko painat.
Onko tuo mielestäsi se oikea tapa kertoa lapselle ylipainosta? Jos on, toivon etteivät lapsesi ole koskaan ylipainoisia!
En ole sitä mieltä, että lapsen ylipainosta pitäisi vaieta, mutta minun kohdallani nämä kokemukset ovat olleet huonoja ja siksi minun luottamukseni näitä ihmisiä kohtaan on mennyt jo ajat sitten.
Luulin jo, että olen ainoa joka ei luota julkiseen terveydenhuoltoon.. Täällä siis yksi toinen! Mutta muista aina, että olet ihana ihminen !! :)
VastaaPoista