expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

Sivut

6.12.2014

Täällä taas!

Katkeruus on kamalinta mitä tiedän.
Se mustaa koko mielen. Mä oon ollut katkera, muille ja itselleni, ja kadun sitä.
Oon ollut muille katkera asioista, jotka on saattaneet olla mun omaa syytäni. Itsestäni kun en vikaa löytänyt niin syyllistin muita. Katkeroiduin salaa näille ihmisille. Yksinäni omassa pikku mielessäni olin katkera.
Tää mennyt vuosi on ollut mulle todella rankka. Katkeruus takaisin tulleista kiloista ja asioiden pilalle menemisestä on vienyt multa paljon. Ikävää. Ikävää et niinkin hieno mahdollisuus kuin superdieetille pääseminen ei sopinut mun psyykkeelle. Jutan superdieetti ohjelmaan pääseminen on kuitenkin yks hienoimmista asioista mitä mun elämässä on koskaan tapahtunut. Mä sain niin paljon! Varsinkin ne kaikki ystävät, kultaakin kalliimpia <3

Tänään mä tajusin jotain jutellessani toisen riippuvaisen ihmisen kanssa. Samalla kun mä hänelle puhuin näitä sanoja oli kuin oisin itellenikin selittänyt. Vaikka kuinka moni mua kannattelisi niin siitä ei oo mitään hyötyä jos mä en ite halua pysyä pinnalla. Kyllähän mä haluan! Mä haluan paljonkin. Mut jotenkin mä haluan niin paljon kaikkea et tulee haalittua kaikkea mahdollista tekemistä ja projektia eikä mikään oikeen onnistu. Plääh!! Pitäis pystyy keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja hoitaa se onnistuneesti ennen kuin aloittaa seuraavaa projektia. Sit tulee viel joku hiton ahdistus ja pistää jarrun kaikelle.

Mä oon sellanen ihminen et mulle ei sovi ilmeisesti mikään ohjelma, jossa tulokset tulee nopeasti. Varsinkin jos epäonnistun siinä. Sit se seuraava yrittäminen on yhtä helvettiä kun tulokset tuleekin paljon hitaammin. Ja meikäläinen repii hiuksia pästään kun pitäis hitaalla tahdilla tehdä..
Vuos sitten satoin laihtua viis kiloa viikossa parhaimpina viikkoina, nyt mä oon laihtunut 4,5 kiloa 1,5 kuukaudessa. Laihtumista sekin mut hermoja raastavaa! Tekis mieli kituuttaa ja syödä tyyliin yks rahka päivässä mut sit tää uus Katja huutaa mun päässä STOOOOOOOP! Ja joudun laittamaan jarrua ajatuksille ja syömään normaalia ruokaa. :D

Välillä mä mietin et tätäkö tää mun elämä sit on. Taistelua oman mielen tuulimyllyjä vastaan. Psyk. polilla hoitaja kysyi et millasen tulevaisuuden mä haluaisin ja mä vastasin et normaalin. Mitäs se normaali sit on? No mulle se olis sitä et voisin käydä töissä ilman et kahden viikon jälkeen ahdistun ja väsyn siihen. Voisin ajatella normaalisti ruoasta, tai oikeastaan olla ajttelematta sitä. Mä haluaisin et se olis yhtä ajattelematon ja rutiini asia kuin vessassa käyminen. Siellä vaan käydään ja that's it! Sit sinne taas mennään kun on hätä.

Mä oon pahoillani et on ollut vähän taukoa kirjoittelussa. Mulla on työharjoittelu ja vielä päälle yrittäjyyskurssi niin on toi aika ollut kortilla viime viikot.

Ai niin! Ah niin ihanasta internetistä löytyi taas yksi mahtava peli! Googleta kuvahaulla oma nimesi ja kirjoita perään "meme"
Tulee ihan hauskoja löytöjä :D



Katja