Mä aloin seurata tota Iholla-sarjaa. En oo oikeen jaksanu niitä edellisiä kausia seurata mut nyt jotenkin kolahti heti eka jakso. Siinä on 39-vuotias Yrjänä, jonka elämää varjostaa lapsettomuus. Tää Yrjänä kertoi et viis vuotta sitten ne oli päättänyt alkaa yrittää lasta ja nyt ovat koeputkihedelmöitysvaiheessa.
Eli jos me nyt alettais yrittää lasta, niin montako vuotta sitä pitäis sitten yrittää ennenkuin siihen sais sitä lääketieteellistä apua.
Me ollaan oltu 12 vuotta yhdessä. Mä olin 20-vuotias kun me tavattiin, eli kakara. En mä silloin paljon miettinyt et haluisinko lapsia joskus. Joo, ehkä.
Sit kun me mentiin naimisiin 9 vuotta sitten, mä sanoin et kun taloudellinen tilanne on vakaa ja opinnot on loppusuoralla niin sit voidaan hankkia lapsi. Noh, sellaista tilannetta ei koskaan tullut.
Mä sain lapsen sijaan diabeteslääkityksen ja paniikkihäiriölääkityksen. Aattelin et mä en vaan voi koskaan saada lapsia kun oon tällanen semi-hullu ja läski, jolla on jo yks kansantauti. Jotenkin mä opettelin elää tän ajatuksen kanssa.
Sit mä täytin 30. Mulle tuli sellanen sydäntäraastava kaipuu. Mä en tiennyt et mitä mä kaipaan. Olin ihan pihalla ja purin sen kaiken Villeen, kunnes mä tajusin mitä mä oon vailla. Lapsi, jälkikasvu, joku joka tulee mua katsomaan kun oon vanhus. Mä haluan lapsen. Mä haluan kokea sen mitä moni mun ystävä on jo kokenut, äitiyden.
Yksi syy miks mä hain Jutan superdieetille oli just se et nä haluan saada lapsen. Lihavana kun se ei onnistu. Tai voihan se onnistua jollakin lääketieteellisellä ihmeellä mut riskejä on enemmän kuin normaalipainoisella. Tietysti. Eikä niihin lääketieteellisiin juttuihin ees pääse jos on ylipainoinen. Sekin vielä.
Eihän se mikään tae ole et kun mä laihdun niin tuun raskaaks. Se vaan lisää sitä mahdollisuutta. Silloin kun toi kuukautiskiertokin on paljon normaalimpi kuin ylipainoisena.
No mitä mä sit enää mietin! Ei kun läskiä polttamaan kun on niin hyvä syykin sille!
Mä oon itse itseni suurin este tässä kaikessa. Sen verran oon itseäni oppinut tässä kesän aikana tuntemaan.
Mä luon päässäni ihme skenaarioita kaikesta ja jätän ne asiat tekemättä, koska oon omassa päässäni jo pilannut ne. Näitä kaikkia asioita on esim. salille lähtö, lenkille lähtö ym. Tiedän, oon päästä pipi!
Mut en mä vielä sitä kirvestä heitä kaivoon! Nyt kun oon alkanu saada apua tähän kaikkeen niin toivotaan et musta vois tulla joskus niin normaali kaikilla mahdollisilla tavoilla et voin joskus sanoa olevani äiti.
Katja
Oi vitsi! Sinä sen sanoit! :) Hurjan paljon tsemppiä! Kyllä se oma lapsi varmasti on kaiken tuon uurastuksen arvoinen! :)
VastaaPoistaMä uskon et on! :)
PoistaKiitos tsempistä :)
Mulla on vähän samoja ajatuksia kuin sulla, paitsi että mulla se haave on kolmannesta lapsesta. Oon siis kaksi lasta saanut ekasta yrityksestä ja molemmilla kerroilla painoin raskauden alussa 136 kg. Molemmat raskaudet sujui onneksi ongelmitta ja synnytyksetkin olivat normaaleja. Mutta nyt kun kolmekympin rajapyykki lähestyy ja mieli tekisi vielä kolmatta niin tiedostan ne riskit ihan eri tavalla kuin 19- ja 22-vuotiaana kun tulin raskaaksi. Lisäksi olen nyt mielenterveysongelmainen joten siinäkin on yksi syy vältellä lapsentekoa, alttius tähän sairauteen kun on periytyvä. Oon niin kiitollinen siitä että ehdin saada kaksi lasta ennenkuin mut diagnosoitiin kolmella erí koodilla.
VastaaPoistaTotta lienee se että hoitoihin ette pääse jos sulla on noin paljon ylipainoa. Mutta mä uskon sun kanssa siihen että sä pystyt vielä painoa pudottamaan, kunhan annat projektille aikaa ja oot itelles armollinen.
Isot tsempit Katja sulle!
Kiitos paljon tsempistä <3
PoistaHeti kun opin ton armollisuuden itseäni kohtaan niin varmasti jonkilaisia tuloksia syntyykin :)
Susta tulee hyvä äiti. Musta parhaat äidit on just niitä jotka ovat kokeneet kaikenlaista pohjamutia myöten ja joutuneet pähkäilemään omien kipujensa kanssa. Lasten kanssa nimittäin löytyy itsestä taas ihan uudenlaisia piirteitä.
VastaaPoistaKuten Pir Ta mäkin sain kaks lasta aikalailla ekasta yrityksestä (bmi yli 30), mutta kolmas antoi odottaa itseään melkein 2 vuotta. Kun painoa oli reippaasti enemmän, niin kiertokin oli ihan sekaisin... pienikin laihdutus auttaa jo, sen sain itse kokea ja nyt kannan sitten kolmatta <3
Paljon onnea kolmannesta!! Ihanaa!!
PoistaKiitos kommentistasi ja mä todella toivon et musta tulee hyvä äiti :) Oon ainakin ehtinyt monta vuotta miettimään miten lapseni kasvatan. Kaikki ne suunnitelmat varmaan lentää roskikseen siinä vaiheessa kun sen lapsen saa :D
Sitä kasvaa äitiyteen. Just kun on sisäistänyt jonkun vaiheen ja miten pitäs toimia, laps siirtyy eri vaiheeseen. Mulla on nyt 5-vuotias näsäviisas ja kekseliäs esiesimurkku-uhmis ja sitten taas vajaa 3-vuotias "heittäydyn lattialle aiheesta kun aiheesta" uhmis, eniten hymyilyttää se kuinka pikkusisko pitää isoveljensä puolia vaikka isoveli sais rangaistuksen ihan aiheesta. Ne on nyt jo yhdessä mua vastaan, ja taas saa äiti lisää mietittävää... rauhallisesti hengittämistä, pari valvottua yötä ja just kun on sinut asian kanssa niin ne keksii jotain uutta. Mutta on se oikeasti ihanaa! Kyllä niitä perusperiaatteita kannattaa miettiä ja ehdottomasti just niitä omia kipupisteitä, sitä yllättävän alitajuisesti nimittäin huomaa tekevänsä just niitä virheitä mitä ei halunnut.
PoistaJoo mä oon aina aatellut et sit kun mä oon äiti niin en tee ainakaan niinkuin mun äiti.. :D Mut sieltähän se malli on opittu. Katotaan kuin käy sit joskus :D
Poistahaluan vain tsempata.. Itselläni painoa oli 126 kg kun aloin oottaan esikoistani, kaikki meni todella hienosti painoa tippui raskauden aikana 7 kg. Noh, minulla oli raskausajandiabetes joka pysyi ruokavaliolla kurissa mutta viimeisillä viikoilla kehkeytyi raskausmyrkytys johon suurin tekijä oli ylipaino. Se saatiin hallittua osastolla ja tyttö syntyi kaksi päivää ennen laskettua aikaa terveenä ja hyvin voivana. on tänä päivänä 1,5 vuotias. tottahan se on että kun on ylipainoa niin kaikkeen on suuremmat riskit mutta sitä varten on neuvolapalvelut :) tavoitteena itsellani on saada vaakaan kaksi numeroinen luku ennen seuraavan beibin harkitsemista. Ei muuta stemppiä ja hyvää syksyä !!! p.s. tykkäään käydä lukemassa tekstejäsi ;)
VastaaPoistaKiito paljon tsempistä ja hyvää syksyä sullekkin <3
PoistaKiva kun tykkäät käydä lukemassa :)
Just noita kahta mäkin pelkään, raskausdiabetes- ja myrkytys. No diabetes mulla jo on, mutta et vielä päälle toi raskausmyrkytyskin niin huhhuh!!
Noh, katsotaan sitten muutaman kymmenen kiln päästä et josko tärppäis :)
Minäki tykkään lukea sinun kirjoituksia. Tykkään, kun puhutaan omia tuntemuksia suoraan kun elämä ei ole aina pelkkää hattaraa ja yläpilveä.
VastaaPoistaItse odottelin myös oikeaa hetkeä, halusin olla laihempi raskautta varten. Kävin kuitenkin niin, että lihoin koko ajan odotellessa laihtumista ja olin sitten tosiaan jo melko paljon painavampi kuin olisin ollut, jos olisimme aloittaneet yrityksen heti kun siltä tuntui. Sitten meni vuosi ennen kuin tärppäsi. Että aina ei kannata ihan mahdottoman kauan odotella...
Kiva kun tykkäät lukea :)
PoistaMinä jos kuka puhun asioista suoraan ja varsinkin nykyään :D
En mä jaksa tänne kirjotella mitään höpönlöppöä vaan ihan just sitä mitä mun elämä on ja miltä tuntuu :)
Ja mikä mukavampaa, että just sellanen kiinnostaa lukijoitakin :)
Mä en IKINÄ kommentoi mihinkään blogeihin mitään, mutta nyt mun on pakko. Löysin tän sun blogin vasta ja luin kaikki postaukset samantien läpi ja mulle tuli niin paha mieli. Susta huomaa että oot viisas, sinnikäs, hauska(!!!) ja rehellinen. Mutta se miten sä puhut itsestäs. "Läski", "Epäonnistuja" yms... Ei näin :( Tuntuu että sä unohdat kaiken itseinhon keskellä sen että et todellakaan ole mikään epäonnistuja, vaan sulla on sairaus. Sairaus, jota sä et ole itse valinnut tai voinut omilla teioillaan vaikuttaa sen puhkeamiseen. Sun ei tarvi pyydellä sitä sairautta anteeksi muilta ihmisiltä, se ei ole todellakaan sun oma valinta. Vaikka blogiin onkin helpompi kirjoittaa itsestään kriittiseen sävyyn niin tollanen jatkuva itsensä halveksiminen vaan myrkyttää sun oman mielen ja asiat menee vaan pahempaan suuntaan. Näiden sun kirjoitusten perusteella mä nään sussa ihan mahtavan persoonan, joka ei pääse valloilleen kun tollanen itseinhomörkö jyllää siinä edessä kokoajan. Oikeesti Katja mä toivon sulle niin paljon kaikkea hyvää ja ole kiltti ja opettele rakastamaan itseäsi, koska kokemuksella voin sanoa että kaikki lähtee siitä ja sen jälkeen tie on vain ylöspäin <3 Terv. EX.ruokavammainenlaihduttajasyömishäiriöpaniikkikohtauksiensaajaitsensäinhoaja :)
VastaaPoistaKiitos tsemppiviestistä :)
PoistaKoskettava postaus Katja. Tsemppiä ihan tosi paljon! Tuo on varmasti se suurin tavoite sulle vaikka se saattaa joskus heikolla hetkellä tuntua kaukaiseltakin. Kannatta myös muistaa, että kun se päivä joskus tulee niin onnellinen ja hyvinvoiva äiti on varmasti lapselle parempi vaihtoehtoa (enkä väitä, etteikö ylipainoinen ja väsynyt äiti olisi hyvä äiti mutta ymmärrätte varmasti pointin). Itselläni ei ole ollut lapsia mahdollista saada monestakin syystä, mutta eipä sitä tiedä jos sekin joskus tapahtuu. Voimia ja tsemppiä roppakaupalla Katja! :)
VastaaPoistaKiitos tsempistä <3
PoistaTiedän et tällä hetkellä en ees olis psyykkisesti valmis äidiksi. On niin paljon omia ongelmia ratkaistavana et pienen vauvan hoitaminen vois tuntua liialta.. Mut toivon et se päivä tulee et oon siihen psyykkisesti ja fyysisesti valmis :)