expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

Sivut

7.7.2014

Haluatko tietää mitä päässäni liikkuu Oikeasti?

Viime yönä en saanut unta. Aattelin et mun olo helpottuis jos vaikka kirjotan ajatuksiani ylös. Noh, kyllähän sitä tekstiä tulikin! Tässä mun viimeöinen ajatusripuli:
Huom! Älä lue jos et oikeasti halua tietää mitä päässäni liikkuu!

Ajatuksia

Mä oon koko mun elämäni miettinyt mitä mieltä muut on asioista joita mä teen. Mut eihän kukaan mieti eläessään elämäänsä, et mitä mieltä mä oon heidän tekemistään asioista. Sukulaiset, ystävät, kaikki joiden mielipiteistä mä elän niin ne ihmiset elää omaa elämäänsä. Ei niitä kiinnosta mitä mieltä mä oon niiden elämän suunnasta.
Mä taas saatan miettiä et arvosteleeks mun äiti, veljen puoliso tai hyvä ystävä mua jos mä otan koiran. Niiden ihmisten pitäis hyväksyä et mä otan koiran mut mähän sen kanssa elän!
Miks mä elän näin!? Miks mä roikun ihmisten mielipiteissä? Missä vaiheessa musta on tullut tällainen? Koska mä oon lopettanut itse oman elämäni elämisen ja antanut sen muiden päätettäväks?

Mä täytän 33 ja mulla ei oo ammattia, lapsia tai duunia. Miks? 
No mä oon käynyt kouluja muiden mieliksi. Nyt kun mä vihdoin ekan kerran päätin itse mitä haluun opiskella niin mun oma mielenterveys alkoi tehdä mulle sellaisia kepposia etten mä kirjaimellisest pystynyt suorittamaan sitä. 
Ja sit nää ihmiset joiden mielipiteistä mä oon elänyt niin ne just arvostelee mua. Ne ei ymmärrä. Ne pitää mua laiskana. Se tunne kun et mitään muuta haluais kuin tehdä ja toteuttaa vihdoin omaa tulevaisuutta niin sä et pysty siihen! Ja ne ihmiset joiden oot luullut olevan sun tukena no matter what, niin ne ei oo! Ehkä se on silti helpompaa arvostella kuin tukea, en tiedä.

Musta tuntuu et mä en ollut olemassa ennen viime kevättä. 
Sen jälkeen kun mä pääsin Jutan ohjelmaan mä synnyin monelle ihmiselle, jopa itselleni. Mä olin vaan ollut ja sen jälkeen mä OLIN. Ja voi sitä kannustuksen ja jalustalle nostamisen määrää! Mä olin sankari kaikkien mun ystävien, sukulaisten, kaverien, tuttujen, Villen sukulaisten ja kaupan myyjien silmissä. Mut mä en ollut sankari, en oikeesti. Mä vaan huijasin kaikkia, eniten itseäni. Mä kaaduin naama edellä. Kompastuin niin kovaa et varmasti kaikki kuuli.
Mut mihin ne kaikki ihmiset katos? Kaikki ne, jotka nosti mut sille ihmeelliselle jalustalle? Ne katosi taustalle, pimeiden verhojen taakse kuiskimaan kuinka mä epäonnistuin. Jotkut niistä varmasti nautti jopa siitä, mun kompastumisesta. Jos mulle koko laihduttamisen ajan toitotettiin et älä mokaa tätä nyt niin miksei ensimmäisen viiden takas tulleen kilon jälkeen kukaan sanonut yhtään mitään? Joo joo, jokainen on vastuussa omasta elämästään ja niin edelleen. Mut jos se suu saadaan auki kaikissa muissa mun elämäntilanteissa niin miksei tässä?

Mulla on niin paljon onko se sitten katkeruutta vai harmitusta sitä kohtaan miten toi koko puolen vuoden urakka viimeisteltiin. Se oli niinkuin ihan turhaa. Kun mä en oikeesti oppinu mitään. Se oli niinkuin sellanen pinnistys kun nipistää niin kestät sen hetken vaikka päälläs seisoen. Vai oliks mussa kaikki tää vika? Olisko mun pitänyt kertoa et mulla on paniikkihäiriö ja ongelma ruoan suhteen? Noh, eiköhän se 150 kilon paino kerro et mulla on jonkinlainen ongelma syömisen suhteen. Vai? Paniikkihäiriöstä mä kyllä taisinkin haastattelussa jo kertoa. Se haudattiinkin sit siihen huoneeseen kun oltiin saatu selville et se ei haittais ohjelman tekoa.
Eihän tuohon tunnin mittaiseen jaksoon ois ees mahtunut mitään tärkeämpää kuin hääpukuun pukeutumista tai jenkkifutistreeneissä käymistä. Tai käymistä Tampereella yleislääkärillä toteamassa samat asiat mitkä oltais voitu todeta ihan tossa lähiterveysasemallakin..!! Noh, ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, eikö. Onhan Jutalla oikeasti hyvä ajatus tuon ohjelman alla. 

Nyt mun elämä on piilottelua. En halua kenekään näkevän mua ja pysyn siks mieluummin kotona. En halua et kukaan näkee mun totaalista epäonnistumista. Myönnän et häpeän tätä epäonnistumista enemmän kuin mitään elämässäni. Moni sanoo ja kirjoittaa mulle et sähän teit sen jo kerran, tee se uudestaan! Tajuukohan kukaan oikeasti minkälainen henkinen puserrus toi puol vuotta oli? Ei siihen modeen palaaminen oo mikään sormien napsautus tai paskalla käynti. Se oli oikeasti rankkaa! Viimeiset kaks kuukautta mä olin jo niin pinna kireellä et vaan odotin et koko homma loppuis. Mut oli ajettu psyykkisesti ja fyysisesti jo niin loppuun et jos joku olis sanonu et jatketaan viel puol vuotta niin olisin varmaan lyönyt. Mut hei, sähän teit sen jo kerran niin tee toistekkin! Helppoo!!! Ja sitäpaitsi en mä oo oikeesti tehny mitään. Mä suoritin. Kenessä tää vika nyt sitten on? Mussa itsessä tietty. 

Mä oon ollut kohta yhdeksän vuotta naimisissa. Me ollaan oltu yhdessä yhteensä 12 vuotta. Kolmasosa mun elämästä. Meillä ei oo lapsia. Miksei? No koska mä oon aina keksiny jonkun syyn sille. Ei nyt kun mä opiskelen. Ei nyt kun oon liian lihava. Ei nyt kun ollaan liian köyhiä. Mitä vittua? No nyt mä täytän 33 ja meillä ei tosiaan oo niitä lapsia. Asia jota mä kadun joka päivä. 
Mä myöskin pelkään et mulla on joku sairaus mikä selviää jos tulisin raskaaks. Mä pelkään myöskin et jos mä oikeesti haluaisin sen lapsen ja sit en voiskaan tulla raskaaks niin se menetys siitä unelmasta olis niin hirveetä et mä en varmaan kestäis sitä. Se tunne kun aattelet et nyt mä oon valmis äidiks mut hei ei susta tuukkaan koskaa äitiä kun sun kroppa on viallinen siihen hommaan tai sä odotit liian kauan ja nyt on liian myöhäistä. Deal with it!

Näitä ajatuksia mä jauhan päässäni. Samalla mun pitäis laihduttaa ja opetella syömään oikein. 
Voi olla et monia ärsyttää tää mun avautuminen mut sille mä en voi mitään. Ei oo pakko lukea. Nää on mun ajatuksia, ei Jumalan kirjottamia totuuksia. 

Katja

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11674769/?claim=3mejw7uq89r">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

79 kommenttia:

  1. Tsemppii näihin sun ajatuksiin! Sulla pyörii mielessä hyvin painavia, vakavia asioita! Toivottavasti pääset niistä juttelemaan jollekin, ettet joudu yksin kantamaan kaikkea taakkaa.
    Itsekin olen hyvin paljon elänyt muille, ehkä siksi että olen hakenut hyväksyntää kaikelle tekemiselleni. "Jos oon erinomainen koulussa, niin sit mut huomataan" "Jos käyttäydyn näin, niin mua ei ainakaan hylätä"
    Välillä nykyäänkin tulee tällaisia tilanteita vastaan ja pitää tosissaan miettiä, että haluanko tätä itse vai teenkö sen jonkun toisen takia. Elämä on kyllä vaikeaa, mutta kyllä tästä selviää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä :)
      Ehkä nää ajatukset on lähteny rullaamaan mun päässä, koska mä oon päässyt ammattiauttajalle :)
      Mulla tää hyväksynnän haku menee ihan äärirajoille. Mä mietin tätäkin julkaistessani et mitäköhän ihmiset nyt ajattelee.. :D

      Poista
  2. Olen lukenut täällä monesti, ja on ihana että olet olemassa ja kirjoitat rohkeasti monille tuttuja ajatuksia. Tarvitsisin aikaa että pystyisin paneutumaan juuri tähän kirjoitukseesi, mutta kommentoin aiempia ruokajuttuja, ja ajattelin kirjoittaa sinulle ohjeen, joka minulla on sopinut mausteisen ruuan, esim. pizzan himoon. Älä pelästy ainelistaa tai monimutkaisuutta, kokeile edes kerran!
    LINSSIPATA
    2tl kasviöljyä
    2 valkosipulinkynttä murskattuna
    1-2 sipulia hienonnettuna
    kasvisliemikuutio tai -jauhetta
    5dl vettä
    1 dl tomaattisosetta
    2 dl punaisia linssejä
    2 porkkanaa pieninä kuutioina
    2 perunaa pieninä kuutioina
    1 punainen paprika pieninä kuutioina
    1 vihreä paprika pieninä kuutioina
    1 rkl paprikajauhetta
    2 tl basilikaa
    2 tl oreganoa
    ½tl jauhettua mustapippuria

    Kuumenna kasviöljy teflonkattilassa, lisää vs ja sipuli, kypsennä 3 min, kunnes ovat kuultavia. Lisää kasvisliemiaines, 5 dl vettä sekä tomaattisose ja kuumenna kiehuvaksi.
    Lisää linssit,kasviskuutiot ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen, ja hauduta sitten miedolla lämmöllä kannen alla n.20min välillä sekoittaen, kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja ruoka sakeaa.
    Tuoretta basilikaa voi lisätä ennen tarjoilua.

    Sopii perunan, riisin tai pastan kanssa tai ihan itsekseen. Kylmänä evääksi ruisleivän päällä! Vain paranee pakastaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos reseptistä! Mulla onkin itseasiassa noita punasia linssejä kaapissa :)
      Kokeilen varmasti!

      Poista
  3. Mielenkiintoisia ajatuksia ja minä ainakin ihan täysin voin sen ymmärtää, miksi sinua turhauttaa. Ensinnäkin nuo puolen vuoden superdieetti-ohjelmat on ihan liian rankkoja. Ne toimii sillä periaatteella, että treenataan v*tusti ja syödään tosi vähän, jolloin kalorit on tooosi reippaasti miinuksen puolella. Sitten, kun palataan normaaliin ruotuun niin alkaakin lihominen, koska aineenvaihdunta on totutettu niihin minimaalisiin kalorimääriin, eikä kroppa kestä isoja määriä, vaan laittaa kaiken talteen rasvan muodossa. Ja puhumattakaan sitten sellaisista tilanteista, joissa dieettaajalla on vielä taipumusta ahmimiseen. Silloin ne kilot tulevat varsinkin takaisin rytinällä ja korkojen kera. Jos minä olisin sinä, en enää lähtisi Jutan superdieetille. Sen sijaan panostaisin siihen, että teen itse kotiruokaa, jossa on kasviksia ja proteiinia, hiilariakin ihan normaalisti. Siis söisin normaalia terveellistä ruokaa säännöllisesti ja harrastaisin maltillisesti liikuntaa, esim. 2 kertaa viikossa salia ja 2 kertaa kävelyä. Herkkuja kannattaa välttää. Ja ihan varmasti se paino alkaa jossain vaiheessa tippua tuolla menetelmällä. Ja jos se ahmiminen kertakaikkiaan on vaikeaa saada ruotuun, niin sitten lääkäriin ja lääkitys siihen ahmintaan. Kyllä, siihen on mahdollista saada lääkkeet :) Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tolla superdieetillä niitä onnistujiakin! Ei pidä unohtaa. Mulle se ei vaan sopinut..
      Ja juurikin siksi mitä oot kirjoittanut. Heti kun dieetti oli loppunut niin mä söin kuin hullu! Kaikkea!
      Nyt kun mä oon alkanut tutkiskelemaan noita mun ongelmia ruoan suhteen niin oon ymmärtänyt just sen et mun on pakko löytää se terve suhtautuminen siihen ruokaan. Ei dieettejä eikä ahmimista. Normaalia kotiruokaa ja säännöllinen elämä.

      Poista
    2. Täytyy hieman korjata yhtä asiaa. Superdieetillä, kuten muillakaan Fitfarmin dieeteillä ei kituutella miinuskaloreilla :) Itse olen kohta vuoden ollut PT-valmennuksessa ja ruokaa on kyllä saanut syödä ihan riittämiin, kalorit taitaa olla 1500kcal luokkaa, salipäivinä enemmän.

      Mutta tuo tiukka kurinalaisuus ei todellakaan kaikille sovi. Itse painin viime syksynä monen aatoksen parissa ja tein pääni kanssa todella paljon töitä. Hommaan lähdin mukaan oman itseni ja terveyteni takia, äkkiä huomasin että ajatukset olivat kääntyneet siihen etten voi lipsua koska valmentaja pettyy...niin väärä ajatustapa. Sain onneksi aatokset käännettyä takaisin oikeille raiteille, iso apu oli mentaalivalmennuksesta.
      Minulle tästä on tullut elämäntapa, nautin salipäivistä ja aamulenkeistä. Ruokien punnitseminen käy luonnostaan, eikä aiheuta ylimääräistä tuskaa. Tunnistan voimavarani, lepään jos siltä tuntuu mutta eväistä en lipsu. Mutta kivikkoinen tie on pitänyt kulkea että tähän pisteeseen on päästy, valmentajani joka oli Katja sinullakin, on ollut suunnaton apu. Sinne olen pommittanut turhautumis ja vi...usviestejä, saanut aina rakentavaa palautetta ja tarvittaessa kovempaakin tekstiä, mutta sekin on ollut minulle vain hyväksi.

      Meitä vaan on niin monta eri taapertajaa, jokaisen on ne omat keinonsa löydettävä ja oma polku raivattava.
      Kovasti tsemppiä Katja! Älä yritäkään haukata liian suurta siivua elämänhallinnassa, ei Roomaakaan rakenbettu päivässä vaan kivi kerrallaan <3

      Poista
    3. Satu, oikeassa olet :) Ei siellä millään 500 kalorin kanssa eletty.
      Dieetti on tehokas niille kenelle se sopii. Mun pää nyt ei vaan kestänyt sitä.
      Kyllä mäkin valmentajaani pommitin sen puoli vuotta niin ettei varmaan henkeä saanut mun viesteiltä ja hän oli minulle suurin apu koko hommassa.
      Jos mä jotain oon nyt oppinut niin sen että en laihdu päivässä enkä kahdessa vaan hitaasti. Ja sehän on mulle ihan sairaan iso kasvun paikka kun koin tuon nopean laihtumisen.
      Kiitos sulle <3

      Poista
    4. Siis jos aikuinen ihminen syö päivässä 1500kcal niin kyllä siinä miinuskaloreilla mennään. Ja joo, onhan niitä superdieetillä tai muulla vastaavalla laihdutusmetodilla onnistuneitakin henkilöitä. Heidän onnistumisensa tosin perustuu siihen, että he ovat jatkaneet tiukkaa dieettiä vielä laihdutusjakson jälkeenkin. Tiukalla rääkkidieetillä voi saavuttaa pysyviä tuloksia vain, jos sitoutuu pysyvästi sille tiukalle dieetille. Niin se taitaa ikävä kyllä mennä.

      Poista
    5. Totta, kaikki saman kauden superdieettiläiset ovat jatkaneet samalla dieetillä ja ovat pysyneet mitoissaan tai tiputtaneet lisää. Mä mietin ihan samaa, et mitä sitten kun sen dieetin lopettaa? Eihän sitä voi lopettaa ennenkuin oikeasti hallitsee sen syömisen.

      Poista
    6. Ei kai dieettiä tarvitsekaan lopettaa, jos aloittaa sen vaikka niillä kaloreilla, joilla pärjää ylläpitäen painoa. Eli jos vaikka painaa 100 kiloa ja tavoitepaino on 75 kiloa, niin sitten vaan alkaa syödä sen verran, mitä kuluttaisi 75-kiloisena. Ruoan määrä pysyy koko ajan samana ja mitä lähemmäs tavoitepainoa pääsee, sitä hitaammin tietysti laihtuu. Alle 1500 kalorin ei pidä mennä missään vaiheessa, mutta sehä nyt ei olekaan aikuisen ihmisen kalorinkulutus, jos päivään sisältyy vähääkään liikuntaa.

      Vaikeus reilusti ylipainoisen tulevassa hoikemman vartalon ylläpidossa lienee se, että lihavat vuodet ovat muuttaneet energiataloutta. Entisen ylipainoisen on vaikeampi ylläpitää normaalipainoa kuin sellaisen, joka ei ole ollut lihava tai on ollut sitä vain vähän aikaa esim. raskauden vuoksi. Elimistö pyrkii palautumaan entiseen painoonsa eli ylipainoon ja siksi painonhallinta vaatii sitoutumista ja keskittymistä. Mutta ei se minusta ole mikää paha asia. Elämässä selviytymien ylipäätään vaatii keskisttymistä, uhrauksia ja työtä ilman että tuo tuntuisi pahalta. Tässä on ihan selvästi kulttuurisiakin eroja. Suomessa ei pidetä siitä, että lapsia ohjattaisiin harrastamaan mitään, mistä eivät heti pidä tai että heidän syömistään ohjattaisiin ja opetttaisiin terveellisiä elämäntapoja. Iso hommahan nuo asiat on sitten aikuisena opetella.

      Poista
  4. Voi että kirjoitit taas samoja ajatuksia mitä minäkin olen pyöritellyt (vaikken olekaan ohjelmaan osallistunut mutta samalla dieetillä kilot tiputtanut ja lihonut takaisin). Lapsihaaveista sanoisin, että voi kun olisin alun perin jättänyt ehkäisyn pois silloin kun piti vielä vähän laihduttaa ennen raskautta (kesti vuosia ja vuosia...). Olisin ollut paaaaaaaaljon paremmassa kuosissa kuin sitten kun ymmrärsin ettei aikaa enää ole odotella. Ja olin vain lihonut senkin ajan. Typerää, tiedän.

    Minä niin toivon, että sinulla naksahtaa päässä sama kuin mulla tuon jutan dieetin jälkeen. Se oli mun entisestä elämästä niin kaukana ettei sillä ollut tuulta purjeissa. Just niinku sanoit, seisoohan sitä vaikka päällänsä tietyn ajan mutta jos odotat koko ajan sitä THE END-kohtaa niin ollaan väärillä urilla. Painonpudotus on kuitenkin vasta se lähtöruutu, vaikka olisi jo tavoitepainossa. Ei auta palata entiseen ei. Joku siinä mättää kun me molemmat syötiin "kaksin käsin" pudotetut kilot takaisin? Aivan kuin elimistö olisi jossain puutostilassa....

    Eikös niin, että tästä eteenpäin elellään vain itselle? Tehään niitä asioita mitä ite halutaan? Ei kannattais haaskata aikaa sen miettimiseen, mitä muut ajattelevat (tekemisistä tai ulkonäöstä). Itsekin olen syyllistynyt just samoihin asioihin. Koti on hyvä paikka nuolla haavoja ku kaikki ei mene suunnitellusti eikä se helppoa ole ulkomaailmaan mennä kun ei ole tyytyväinen itseensä.

    Tässä ei ole päätä eikä häntää mutta sen vain halusin sanoa, että kuulostaa tutulta. Et ole yksin <3

    Lämpimiä ajatuksia sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi THE END onkin se mitä mä oon koko aikuisuuteni etsinyt. Mut sitä ei tosiaan tule. Kukaan ei tuu sanomaan et NYT on se aika kun sun pitäis hankkia lapsia tai olla uraputkessa.
      Kiitos sulle tsempistä :)

      Poista
  5. Osui ja uppos aika hyvin meikäläiseenkin toi sun kirjotus...Mut et oo kuitenkaan ajatustes kans yksin, mikäli se oloa yhtään helpottaa. Epäonnistumiset kuuluu elämään ja niistä oppii. Kyl se siitä taas sitten lähtee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää tästä kun saa purettua tätä pahaa oloa ja löytyy hyviä tsemppaajia :)

      Poista
  6. Hyvä kun kirjotat ajatuksista, mutta toivottavasti pääset näistä juttelemaan myös jollekin. Toi on tosi surullista, että kun epäonnistuu, niin tukiverkosto ja muut häipyy paikalta... eikö silloin pitäis entistä enemmän olla tukena ja tsemppinä?!?
    Ja kauheelta kuulostaa, että sun valmentaja on sanonu, että osasi odottaa tätä... kuka noin sanoo? Ja eipä oo sitte se ihminen onnistunu tehtävässään, jos oikein epäili käyvän näin eikä tehny asialle enempää... huh.

    Älä ota stressiä asioista, yritä nauttia hyvistä hetkistä ja muistaa, että sä oot huippumimmi ja asioilla on aina tapana järjestyä. Arvosta itseäsi ja jätä ihmiset, jotka ei arvosta sua sellaisena kuin oot.

    <3 mä oon sun tukena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin kiitollinen sun tuesta <3
      Oon onneks elämässäni ekaa kertaa päässyt puhumaan näistä asioista ammattilaiselle! Ja siitä on olllut apua. Ilman sitä mä en olis edes alkanut analysoimaan elämääni ja sen ongelmia näin :)

      Poista
  7. Mielenkiintoista pohdintaa ja onhan se selvä ettei näistä pinttyneistä tavoistamme mussuttaa itsemme pulleiksi pääse pakottamalla eroon, oikeen suututtaa lukea noista sairaaladieeteistä joilla halutaan itsensä kuntoon parissa kuukaudessa... syömävelkaa siinä vain jää. Pitkään olen itse yrittänyt päästä 40-50kg läskiä eroon ja aina epäonnistunut, nyt vaan yritän syödä puhtaasti liikoja hiilareita vältellen. Ja ulos kannattaa mennä vaikka se ahistaa itseäkin mutta se myös piristää mieltä ja ja samalla saa liikuntaa. Itse miettinyt hyviä harrastuksia jotka saisi viettämään aikaa luonnossa jne... en ole varma pääsenkö koskaan painoon jonka kanssa olisi mielekästä elää mutta yritys jatkuu. Reilu 30v täälläkin ikää joten kiirekkin asialla olisi.... ikinä en silti lähtisi tuollaiseen ohjelmaan kun tiedän siinä käyvän kuten sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin viime yönä tai aamuna puol viideltä koiran kanssa ulkona ja oli ihanaa kun ei yhtäkään ihmistä ollut missään ja oli niiiiiin hiljaista. Aattelin että voisin ihan hyvin herätä joka aamu puol viideltä ja mennä lenkille ja sit vaiks takas nukkumaan. Se oli niin rauhoittava tunne :)

      Poista
  8. Olihan tuossa sarjassa niitä onnistujiakin, niin eiköhän se ole jokaisen oman pään sisäinen asia jos ei kestä sitä. Tuntuu että taas löytyy vaan lisää tekosyitä.. No, kukin tavallaan. Tuntuu vaan ettet tuolla tavalla saa ikinä painoasi alas. Ja mielestäni on turha valittaa mistään jos asialle ei tee mitään. Pätee muuhunkin kuin laihdutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onnistujiahan me kaikki oltiin! Jokainen meistä pudotti painoa hullut määrät.
      Juu mä voin myöntää ihan tässä et mun pää ei kestänyt sitä tahtia. Minkäs teet. Mut sitä mä en allekrijoita et nää on tekosyitä. Ehkä se oot sinä joka et vaan ymmärrä mitä ylipainoinen ihminen joutuu käymään läpi. Ootkos koskaan ollu ees ylipainoinen?
      Sori jos sua häiritsee mun avautumiset, pakkohan ei oo lukea...

      Poista
    2. Mietin ihan samaa, tekosyiden kirjo on melkoinen.
      Jos homma tuntui puulta miksi sitä ei voinut kesken jättää? Otit vastaan vielä lisävalmennuksen, jonka jätit kuitenkin käyttämättä. Oliko siinäkin syy valmentajassa? Jutassa? Ehkä valmentajasi huomasi sinussa innottomuuden ja osasi sen myötä odottaa totaalirepsahdusta.

      Sinut oli ajettu loppuun? Eikö aikuinen ihminen tunnista omia voimavarojaan ja ymmärrä aukaista suutaan, ottaa vähän etäisyyttä hommaan. Vai onko sinulla oikeasti niin pakottava tarve miellyttää muita ettet tunnista omaa sisimpääsi? Kun takapakkia tulee, onkin syy muissa muttei itsessä.
      Kuitenkin se syy kiloihin ja pahaanoloon löytyy sieltä peilistä ei mistään muualta.

      Poista
    3. Otin vastaan lisävalmennuksen? Hmm.. Se kyllä ihan annettiin mulle ihan yllätyksenä siinä kuvauksissa.. Olisko pitäny pistää show pystyyn, et ei tarvi kuule jaella lisävalmennuksia?
      Mä luulin et se valmennus, minkä sain olis ollut samalla intensiteetillä olevaa mitä toi puol vuottakin oli. Luulin väärin.
      Ei aikuinen ihminen aina tunnista omia voimavarojaan. En tiedä mikä yli-ihminen olt, mutta monikin ihminen elää tässä maailmassa yli voimavarojensa..
      Ja lopuksi vielä, olen itse itselleni nämä kilot syönyt. Kukaan ei ole minua pakottanut syömään. Pointti tässä kirjoituksessani ei vaan ollut se.
      Ja ainiin! Juttaa mä en oo missään vaiheessa syyttänyt mistään.

      Poista
    4. Onko teistä anonyymeistä kirjoittajista kumpikaan koskaan kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista?
      Tällainen ihminen ei ajattele asioista samalla tavalla. Tällainen ihminen ei välttämättä tunnista omien voimavarojensa loppumista..... On idioottimaista arvostella toista, jos ei ole koskaan kokenut elämää ja asoita niin kuin hän on!
      Luuletteko te tuntevanne Katjan niin hyvin, että voitte kritisoida häntä kovalla kädellä, koska olette nähneet puolen vuoden elämästä tehdyn tunnin jakson hänestä tai lukeneet muutaman blogikirjoituksen?
      On helppoa tulla tänne nimettömänä huutelemaan, mutta ottakaapa se askel, että omalla nimellänne avaatte elämänne muiden luettavaksi..!!

      Poista
  9. Surullista luettavaa. Toivon todella, ettet hanki lapsia, ennen kuin olet saanut elamasi kuntoon. Ensin koulutus, duuni ja oma mieli hallintaan.

    VastaaPoista
  10. Voimia Katja! Tunnistan itsessäni hyvin tuon piirteen, että muiden hyväksyntä pitää pohtia läpi kaikenlaisissa asioissa. Kun aikanaan lopetin opinnot kesken ja vaihdoin alaa, jännitti todella paljon kertoa vanhemmille, myöhemmin juuri koiran hankinta, työasiat, avioero... Kaikki tuntuivat asioilta joihin pitää saada vanhempien "hyväksyntä". En tiedä mikä tämän aiheuttaa, ehkä se että olen nuorin lapsi ja aina ollut kiintynyt vanhempiini.Toki he paljon minua tukevat ja auttavat, ehkä juuri siksi koenkin että heiltä pitää sitten kysyä apua vähän kaikkeen. Lihavuuteni on yksi hiertävä asia välillämme, koska tunnen olevani siinä epäonnistunut. Lasten hankintaa lykkäsin itsekin niin pitkään että avioliitto kului loppuun sillä välin, olen 32v. nyt ja edelleen mietin teenkö/saanko niitä koskaan... Isoja asioita tässä pohditaan! Olisi tärkeä että saadaan joku ote tähän hommaan, erityisesti terveydellisistä syistä. Tsemppiä Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja tsemppiä muös sulle <3
      Ajattelen juuri samoin. Minäkin olen nuorin ja aina tehnyt niinkuin äiti sanoo.
      Siitä on tosi vaikea päästä irti....

      Poista
  11. Mun on pakko nyt kommentoida tätä, kun oon sun blogia niin pitkään lueskellut. Älä ota tätä pahalla tai itseesi, vaan pyri enemmänkin motivoitumaan tästä.

    Musta tuntuu nimittäin myös, että löydät hyvin paljon tekosyitä asialle kuin asialle. Suurin ongelma sulla tuntuu olevan takertuminen liian tiukasti kaikenmaailman superdieetteihin, motivaatin puutos sekä se mitä ihmiset susta ajattelevat. Se, että sä oot sairas, EI estä sua tekemästä itsellesi hyvää. Sulla on jalat, kädet ja ennenkaikkea pää joka toimii, eli kaikki edellytykset onnistua. Paniikkikohtaukset yms. ei todellakaan ole syy sille, ettei vois liikkua, nimim. kokemusta on!

    Sä syyttelet huomaamattasi täällä blogissa alituiseen fitfarmin tiimiä, valmentajia, perhettäsi ja itseäsi. Meistä jokainen täällä maan päällä on vastuussa omasta itsestään, niin myös sä. Vielä kun ymmärtäisit sen. Silloin, jos dieetin jälkeen palaa suoraan entiseen elämäänsä, ei voi syyttää kuin itseään. Tottakai silloin lihoaa.

    Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat ammattiapua ja henkistä tukea ihan valtavasti, mutta ihminen on itse itsensä suurin tukija. Sun täytyy Katja itse tehdä se päätös että laihdutat, ei sitä kukaan muu tee sun puolesta. Ja niin kauan, kun et sitä päätöstä tee, et tule myöskään laihtumaan.

    Mä toivon sulle paljon hyvää ja paljon jaksamisia, tsemppiä ihan hurjasti. Muista kuitenkin, että sairaus ei estä sua tekemästä asioita, nimenomaan sen pitäis pukkia sua eteenpäin ja lujaa. Pyri olemaan vahva, tapahtui mitä tapahtui.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja kaikilla on oiekus omaan mielipiteeseensä. Et kuitenkaan tunne minua ja tiedä mitä käyn läpi kun saan paniikkikohtauksen tai ahdistuskohtauksen. Jos sinä pystyt ja hienoa jos pystyt kulkemaan normaalisti saadessasi paniikkikohtauksen, ei se tarkoita sitä että minä pystyn.

      Poista
    2. Olen myöskin lueskellut blogiasi ahkeraan ja huomannut samoja asioita kuin yllä kommentoinut. Itse huomattavan ylipainoisesta normaalipainoiseksi laihduttaneena tiedän, että helppoa laihdutus ei ole. Omalla kohdallani tarvittiin vain naksahdus päässä ja sen tajuaminen, että ainoa asia, jolla on väliä laihdutuksessa on se mitä ja minkä verran ruokaa suuhunsa laittaa. Lohdullista oli myös huomata, että välillä voi ihan hyvin olla 500 kcal päiviä, eikä siihen kuole :)

      Liikunnan ja ruuan ei todellakaan tarvitse olla kallista! Tuon harhaluulon voi kumota samantien. Liikunta, esim lenkkeily piristää mieltä ja kohentaa kuntoa, mutta ruoka se on, joka todella laihduttaa. Tai sen vähentäminen. Itseäni suorastaan vitutti, kun en saanutkaan kaikkia mielitekojani läpi laihdutuksen alussa, olin vihainen ja katkera koko ajan. Kilojen tippumisen myötä alkoi mieliteotkin vähentyä. Itse olin ylipainoisena todella riippuvainen sokerista, makeaa oli saatava joka aterian jälkeen ja joka välissä. Kärsin viikon verran kamalista päänsäryistä, kun lopetin lisätyn sokerin käytön, enkä halua ikinä palata siihen kierteeseen ja niihin vieroitusoireisiin takaisin!

      Älä pohdiskele liikaa syitä ja seurauksia, vaan toimi :) omaksi parhaaksesi, eikä kenenkään muun! Tsemppiä!

      Poista
  12. Moi Katja! Toivon (varmasti suurimman osan muista lukijoista tavoin), että olet tämän ympärilläsi pyörineen myllerryksen myötä oppinut jättämään muutamien ylläolevien kommenttien kaltaiset lausunnot omaan arvoonsa. Ilmiselvästi "tekosyistä" ynnä muusta naurettavasta höpisevät ihmiset eivät ymmärrä mistä puhuvat ja sehän ei ole sinulta pois, eikö totta! :) Mua inhottaa ihan hirveästi, että ihmiset, joilla ei (ainakaan ilmeisesti) oo koskaan ollut oikeita ongelmia "suuressa viisaudessaan" kertovat, että ylensyömisen, dokaamisen tai vaikka jopa huumeiden käytön voi lopettaa "JOS VAAN HALUAA".. Tuollaisen puhuminen ei kerro muusta kuin henkilön kyvyttömyydestä ymmärtää ihmisten rajotteita, haavoittuvuutta ja psyykkisiä ongelmia. Itselläni on myös taipumusta tuohon muiden miellyttämiseen; toimin täysin niinkuin muut odottavat minun toimivan, olen aina muka reipas, en vaadi mitään jne, jne... Kukaan ei koskaan ole minulle vielä marttyyripatsasta rakentanut ja silti vaan jatkan tätä itselleni opettamaani toimintaa, mikä aiheuttaa vaan sen, että en pysty itse nauttimaan mistään.. Yritän silti kovasti opetella tästä toimintamallista pois ja ilmeisesti niin teet sinäkin. Hyvä, jos olet päässyt terapiaan, ja koet hyötyväsi siitä. Myös kirjoittaminen on hyvää terapiaa - sen olen itsekin huomannut monen asian kohdalla. Olet todella rohkea, kun uskallat esittää näin avoimesti ajatuksiasi julkisesti. Tsemppiä sulle ja mitä tulee muiden mietteisiin tai puhumiseen koskien SUN asioita, niin muista tämä: "the less you give a fu*k the happier you'll be!!!" :) Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiedäkkään kuinka paljon kirjoituksesi minulle merkitsee <3
      Olen täällä jo ollut lopettamassa koko blogin kirjoittamista saamani tuomitsemisen takia. Minun oli todella vaikeaa julkaista tämä kirjoitus. Kirjoitin sen alunperin ihan vain itselleni.
      Kiitos todella paljon rohkaisusta! Olin sen tarpeessa!

      Poista
    2. Kiva kuulla! :) Joo, älä ihmeessä lopeta - älä ainakaan ilkeäsävytteisten "mukahyväätarkoittavien" kommenttien tähden. Vanhat koulukiusaajat siellä vain kirjoittelevat, kun eivät enää aikuisena voi solvata avoimesti kanssaihmisiä, vaan joutuvat turvautumaan nettiin, kun haluavat kokea perusteetonta ylemmyydentunnetta. ;) ..ja sitten on oikeasti olemassa yllättävän paljon myös niin järkyttävän tietämättömiä ihmisiä, jotka oikeasti saattavat luulla asioita muuksi kuin ne ovat, mutta sinä itse, minä ja suurin osa muista ihmisistä onneksi osaamme nähdä asioissa muutakin kuin mustaa ja valkoista... :)

      Poista
    3. Samaa mieltä kanssasi, jotkut ihmiset eivät vaan pääse eroon kiusaajan pilkuistaan ja toiset eivät ilmeisesti edes halua :)

      Poista
    4. Minusta nuo kommentoijat, jotka puhuvat siitä, ettet vain halua tarpeeksi ja että kaikki onnistuu, ku vaan rupeat tekemään, eivät ole kiusaajia. Tällaisissa harhoissa eläviä ihmisiä on todella paljon, niitä jotka eivät ymmärrä, miksi muut eivät onnistu siinä, missä he itse ovat onnistuneet. Ja että oikean asenteen voi tuosta vaan ottaa itselleen kuin kaupan hyllyltä. Näiden tyyppien syyttämisen kiusaajiksi heidän oman rajoittuneen elämänkokemuksensa tai muun tähden on yhtä yksisilmäistä kuin heidän oma tapansa nimittää kaikkia esteitä tekosyiksi.

      No, tämä oli vain sivuhuomautus. Oikeasti tulin tänne sanomaan, että minusta Katja sinun vahvuutesi on rehellisyys sekä tapa, millä kirjoitat ja vastaat kommetteihin. Olet skarppi tyyppi ja toivoisinkin että joskus sinut voisi nähdä sellaisessa työssä, jossa voisit käyttää koko persoonaasi.

      Poista
  13. En varmasti ymmärräkään mitä ylipainoinen käy läpi, kosks itse en ole ikinä ollut, ainakaan merkittävästi. Mutta olen pudottanut puolessa vuosessa reilu 10kg, ja tällä hetkellä yritän kasvattaa lihasmassaa. Voin veikata että se vaatii vähintään yhtä paljon itsekuria, niin liikunnan, kuin syömisenkin kannalta. Toki repsahduksia tulee, niinkuin kaikille, mutta ne ei loppujenlopuksi vaikuta paljon ellei niitä satu jatkuvasti. Ja ei olekaan pakko lukea, mutta oikeasti toivon että saat elämäsi raiteilleen painon suhteen, jos sitä itse haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki laihduttaminen vaatii itsekuria, onhan se normaalista poikkeavaa toimintaa.
      Epäilen kuitenkin, että sinulla ei ole sellaista suhdetta ruokaan kuin minulla. Ja jos sinulla on ollut kymmenen kiloa ylipainoa niin se ei kuitenkaan ole sama asia kuin painaa kahden normaalipainoisen ihmisen verran.

      Poista
    2. Ei olekaan, mutta vaikeampaa se on normaalipainoisen tiputtaa (tai ei välttämättä vaikeampaa, hitaampaa ainakin..) kuin sellaisen kenellä sitä oikeasti on paljon. Mutta joo, olen asiani sanonut ja onnea sulle tulevaan

      Poista
    3. Hitaampaa ehkä mut ei vaikeampaa.. Painonpudotusta ei voi verrata. Jokainen käy siinä omia demonejaan läpi..

      Poista
    4. Onnistuneen laihduttamise ideahan onkin siiä, että sen ei pitäisi vaatia itsekuria. Pienistä muutoksista tulee rutiineja ja rutiinien ylläpitoon ei itsekuria tarvita. Jokainen voi sitte itse päätää, millaisisa nämä pienet askeleet ovat.

      Poista
    5. Totta! Olet kirjoituksellasi asian ytimessä :)

      Poista
  14. Olen sikäli onnekkaass asemassa, etten ole edes katsonut Jutan ohjelmaa enkä tietenkään sunkaan laihdutusurakkaa. Löysin tämän blogisi jotain muuta kautta. Itsellä on hyvin samantapainen historia, eli olen yrittänyt koko hiton ikäni laihduttaa äitini vuoksi. Olin 8 kun äiti ensimmäisen kerran sanoi ylipainostani ja siitä lähtien olen lihonut tai laihduttanut vuoronperään. Painaessani 65 kiloa äiti oli tyytyväinen, mutta ei koskaan kehunut, kuten ei mitään muitakaan "suorituksiani" vaikkapa yliopistotutkintoa tai juoksukuntoani (juoksin jopa kympin lenkkejä joskus ja se oli mulle paljon).

    Aloitin intensiivisen psykoterapian 28 vuotiaana ja kävin kolmisen vuotta. Siellä pääsin eroon riippuvuussuhteestani lähimäisiin ja aloin pikkuhiljaa kehittyä itsenä. Samoihin aikoihin alkoi myös suhteeni liikuntaan muuttua pikkuhiljaa siihen, että en tee sitä laihtuakseni vaan siksi että se on mukavaa. Vaihtelen lajeja aika tiheäänkin välillä. Sitten syntyi lapsi, ja toinen, ja paino taas nousi. Joka ikinen päivä taistelen edelleen noiden ajatusten, itseinhon ja syömishäiriön (sekin syntyi kun vedin noita nutrilettekuureja ja ahmin niiden jälkeen), mutta pikkuhiljaa, oikeastaan vasta lasten syntymän jälkeen olen oppinut rakastamaan mun vartaloa. Onhan se kuitenkin kantanut, synnyttänyt ja imettänyt kaksi lasta eli toiminut just niinku naisen kroppa pitäisi toimia. Toisen raskauden loppuvaiheessa painoin reilut 100 kg ja olen aika pätkä 161 cm eli kyllä olin minä(kin) tukevassa kunnossa.

    Mutta siis yritän tässä sanoa, että sä voit parantua. Käyt terapian (se vie paljon aikaa ja henkisiä voimavaroja) ja käytä vaikka tätä blogia niiden asioiden selvittämiseen. Tämäkin postaus on täynnä hyviä oivalluksia ja siitä se lähtee. Mun terapiassa oikeen harjoiteltiin niistä ajatuksista irtipääsemisestä erilaisten tilanteiden myötä. Liikunta tulee aikanaan mukaan, sä olet treenannut kovaa niin tiedät kyllä miten treenataan sitten kun sen aika on. Voit etsiä itsellesi lajin, olkoon vaikka geocaching tai kävelysuunnistus jos luonnossa tykkäät liikkua.

    Itse kuitenkin tärkein oivallus painonhallinnan kanssa on se, että omaa kehoa ja itseä täytyy oppia rakastamaan ja vasta sen jälkeen painonhallinta onnistuu. Kun rakastaa jotain, haluaa sille pelkkää hyvää. Jos sitä yrittää vihalla ja väkisin, tulokset eivät ole pysyviä.

    Kaikki kommentoijat eivät vaan ymmärrä, että tähän prosessiin liittyy monilla meillä niin paljon henkisiä juttuja. Ne voi juontaa just vaikka jostain varhaislapsuudesta tai liittyä joihinkin kriiseihin elämässä. Mäkin taistelen sitä vastaan, että aina väsyneenä tai stressaantuneena olen viittävaille jääkaapilla vetämässä jotain hiilarimättöä. Olenhan sitä tehnyt lapsesta saakka kun kotona oli perheväkivaltaa. Piilouduin komeroon lukuisien voileipien kanssa. Sä pärjäät ja kyllä sun projektisi varmasti onnistuu. Anna sille ja itsellesi aikaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit tarinasi :)
      Se antaa toivoa mulle et voin joskus jopa sevitä tästä voittajana :)
      Kiitos tsempistä <3

      Poista
  15. Avautumisestasi huolimatta, pidän sulle peukkuja. Koska tiedän että oot hyvä tyyppi. ps. Joskus avautuminen helpottaa!

    VastaaPoista
  16. Mä en ole katsonut Katja sun jaksoa, mä en ole ikinä kokeillut Jutan dieettejä, enkä muuten kokeile. Reilusti on ylipainoa, on ollut pitkään, ja jonkun verran tiputinkin. (20kg, sitten tuli stoppi pariksi vuotta ja keskityin olemaan lihoamatta takaisin, ja nyt sitten aloittelen taas pudotusta). Paniikkihäiriö on tuttu. Sosiaalisten tilanteiden pelko on tuttu. Ja löytyy vielä ihan vaikka mitä muuta kaupan päälle..

    En ole myöskään lukenut pitkään blogiasi, törmäsin siihen vasta hiljattain.

    Kokeile jotain ehkäpä ihan uutta: kirjaa kiloklubiin kalorit, mitä päivän aikana syöt. Liiku sen verran kun kykenet ja haluat. Panosta itseesi vaikka ryhmäliikuntatuntien verran. Anna itsellesi aikaa.
    Me eletään maailmassa jossa KAIKKIMULLEHETINYT. Entä jos vaan otat niin että sulla on aikaa tää loppuelämä? En tiedä kuinka pitkä se sulla on, kuinka pitkä mulla. Ikää näyttäs olevan saman verran takanapäin. Lapsia ei mullakaan ole, ei välttämättä tule. En aio stressata siitä. Ammatin hankin vasta äskettäin, ja sain siitä buustin että hankin toisenkin. Ja haaveissa on nyt vielä kolmas. Samalla toki töitä tehden ja eläen.

    Tsemppiä, mihin suuntaan ikinä tie viekään. Tiedä silti että me itse teemme ratkaisumme, hyvässä ja pahassa, ja asenne ratkaisee. Eikä se, että tänään sortuu, ja huomennakin mässää, kaada yhtään mitään. Se, että ajattelee että "tää oli tässä, vittuako yrittämään enää" viikon, kaksi tai kolme, se on se mikä romauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjoituksestasi, se antoi minulle miettimisen aihetta.
      Olen tosiaa Kaikkimullehetinyt-ihminen.. En osaa antaa itselleni aikaa vaan kaiken pitää tapahtua heti. Huono piirre ihmisessä, tiedän. Siitäkin olisi hyvä alkaa opetella pois :)
      Kiitos tsempistä ja tsemppiä myös sinulle :)

      Poista
  17. Hei, todella paljon tsemppiä sinulle! Tunnistan paljon samaa, aina syyllisyydentunto vaikka mistä, huolissaan mitä muut ajattelee, siis sukulaiset jne, ja tosi moni muukin asia. Se on todella totta, että hyvälaatuiseen ruokaan ei köyhällä ole varaa. Saanko muuten kysyä, että jouduitko sä keskeyttämään siis opinnot? Jos kaipaat juttuseuraa, niin voin antaa yhteystietoni :) B.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja kiitos tsempistä :)
      Mulla on ollut toukokuun verran keskeytettynä noi opinnot, mutta oon kyllä aatellut mennä elokuussa kokeilemaan miltä tuntuu. Onneks mulla on maailman paras luokka, joka tsemppaa mua tosipaljonhirveesti :)
      Kiitos juttuseura tarjouksesta! Laita vaikka facebookkiin viestiä?

      Poista
  18. Moi Katja,
    vaikutat tosi hyvältä tyypiltä. Sen sanon ensin. Teit hienon ja rankan rutistuksen, josta voit onnitella itseäsi.
    Se, mikä täällä tuntuu vahvasti ihmisillä loistavan, on hirveän mustavalkoinen ajattelu. Että ihminen, joka epäonnistuu jossain, on automaattisesti luuseri. Se on aika raskas ajattelutapa itselle ja muille. Ihminen onnistuu joissain asioissa ja epäonnistuu toisissa, eikä ole "hyvä" tai "huono". Sen sijaan voi yrittää ajatella asioita siltä välillä.

    Mä uskon, että monet ihmiset täällä eivät myöskään ymmärrä, että ylipainoisten kilot ovat tulleet siitä, että he ovat laiskoja, tyhmiä tms, eivät "tajua", miten pitäisi syödä. Monien taustalla on tunnesyömistä ja ongelmia, jota sen kautta yritetään tukahduttaa. Ruoka on silloin lääke. Jos ei ole ollut tällaisia ongelmia ruoan tai muun addiktion kanssa, en tulisi moittimaan laiskaksi. Totta kai muutos lähtee lopulta itsestä, mutta on olennaista pohtia, mistä se ongelmien ratkominen aloitetaan. Jos on ongelmia oman itsensä kanssa, tällainen superdieetti tuskin on paras vaihtoehto, jos samalla ei tarjota henkistä tukea.

    Olen siis itse lievästä ylipainosta normaalipainoon tiputtanut mimmi, joka kasvattaa nyt lihasmassaansa. Itse söin aiemmin tunteisiini ja söisin varmaan vieläkin, jos en olisi käynyt perusteellisesti läpi, miksi lihoin ja fiksannut ensin muita elämäni ongelmani. Suosittelenkin Katja, että keskityt ensin oman itsesi vahvistamiseen ja sitten pikkuhiljaa opettelet syömään terveellisesti. Mulla itsellä kesti 16 kilon pudotus 1 vuoden. Kyllä, 1 vuoden. Mutta se on tarkoittanut sitä, että tänään niistä kilojen poissaolosta tuli myös kuluneeksi vuosi ilman ongelmia, enkä usko, että niitä tulen takaisin syömään koskaan (toivottavasti, koputan puuta). Otin laihdutukseen sen asenteen, että terveelliset elämäntavat opetellaan pikkuhiljaa ja aloitetaan pienin askelin. Ekat 8 kiloa lähti tällä, sitten apuun tuli personal trainer, jonka kanssa karistettiin loput rasvat.

    Kyllä se siitä! Et ole epäonnistuja IHMISENÄ, vaikka jossain ASIASSA tulisi epäonnistuminen. Nämä kaksi asiaa on mielestäni tärkeää erottaa. "Luuserius" ei ole jokin pysyvä, olemassaoleva piirre ihmisessä, vaan silloin vaan aletaan korjata niitä asioita, jotka epäonnistuivat.

    Suosittelen Katja vielä lopuksi kirjaa, joka auttoi itseäni tosi paljon. Amerikkalaisen psykologin Robert Leahyn kirja "Älä huoli!" on todella konkreettinen, hyvä kirja, joka sisältää harjoituksia paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta kärsiville. Kirjasta löytyy siis paljon viisaiden ajatuksien lisäksi konkreettisia harjoituksia, joita voi kotona tehdä huolestumisen vähentämiseksi.

    Tsemppiä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä! Mulla on tarkoituksena mennä kirjastoon viikonloppuna ja on pitkä lista mukana :)
      Toi laiskuus on sellanen adjektiivi, mikä yhdistetään aika usein lihavaan ihmiseen. Ikävä kyllä lihavan ihmisen "saamattomuus" on aina laiskuutta. Jos et laihdu niin oot vaan laiska.. Voi kun se oliskin niin.
      Kiitos tsemppauksesta <3

      Poista
  19. "Mä uskon, että monet ihmiset täällä eivät myöskään ymmärrä, että ylipainoisten kilot ovat tulleet siitä, että he ovat laiskoja, tyhmiä tms, eivät "tajua", miten pitäisi syödä. " Sori, korjaan vielä omaa typoani. Pitäisi olla siis että ylipainoisten kilot EIVÄT ole tulleet siitä :)

    VastaaPoista
  20. Eilen tuli Liviltä juuri sinun jaksosi uusintana (kesällä ei TV:stä muuta tuukaan kuin uusintoja :D). Olet kyllä upea persoona ja sinulla on paljon maailmalle annettavaa! Ikävä lukea täältä, että ohjelman konsepti oli sinua ajatellen liian "pintaraapaisu", kuulostaa siltä, ettet saanut apua niihin kaikista vaikeimpiin juttuihin. Olosuhteisiin nähden teit siis huippusuorituksen! Elämä on kuitenkin muuta kuin suorittamista (on se sitten kiloja tai titteleitä). Toivottavasti näet myös toivoa tulevaisuudessa. Olet kuitenkin vasta kolmekymppinen :). Mennyt on mennyttä, tärkeintä on se, mitä teet seuraavaksi. Oman itsen arvostamisesta kaikki alkaa, "olen ansainnut hyvän olo ja mielen". Tsemppiä tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo pystynyt katsomaan mun jaksoa sen jälkeen kun se tammikuussa ekan kerran tuli teeveestä. Voi olla et toi pintaraapaisu on oikea sana. Ja eihän puolessa vuodessa voi paljon muuta ehtiäkkään kun on ainakin 20 vuotta näitä kiloja kerännyt..
      Kiitos tsempistä <3

      Poista
  21. Lähetän Katja sinulle ihan hirmuisen paljon halauksia(hah hah, tosi omaperäistä) ja toivon sinulle kaikkea hyvää.
    Itse pudotin 58kg ihan omin voimin puolessatoista vuodessa, opettelin uuden elämän tavan ja oikeastaan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin olevani elämäni kunnossa. ja sain kahden vuoden aikana liikunta kipinän, joka tuntui hyvältä.
    Elämä vaan ei aina mene niin kuin suunnittelee ja sain sydänkohtauksen. En liikunnan vuoksi, vaan minulla oli yksi suoni sydämessä tukossa 98,5%. Ja tehtiin pallolaajennus.
    Eikä se todellakaan johtunut uusista elämäntavoistani vaan niistä vanhoista!

    Tuo kaikki käänsi taas kaiken ihan päälaelleen. Jotenkin se oli niin hirveä shokki, pettymys siihen nähden että olin vasta kaksi vuotta aikaisemmin myöntänyt itselleni, etten niin ylipainoisena selviä hengissä ja kun tein muutoksen ja puff, kaikki muuttui.

    Katja, olet minua nuorempi ja haluan sanoa sinulle tämän.

    En uskonut että minulle kävisi noin kuin kerroin. Ne ovat ne muut vaikka tiesinkin ylipainon olevan riski, ajattelin ettei minulla niin huonoa tuuria olisi.
    Olipa kuitenkin.

    Tuon tapahtuman jälkeen tuli muutamassa kolmessa kuukaudessa kymmenen kiloa lisää liikkumisen vaikeutumisen vuoksi, joka johtui osittain lääkityksestä, osittain järkytyksestä.

    Niin se mitä halusin sinulle sanoa, että ymmärrän sinua ja en ymmärrä, niin kuin varmasti moni täällä tekee. Se mikä tekee sinun kammpailustasi minun silmissäni ei ymmärrettävän on, että sinulla oli kaikki asiantuntijat tukenasi kun teit tuota matkaa.
    Se taas mikä tekee epäonnistumisestasi minun mielestäni ymmärrettävää on, että sinulla oli ja on vähintään yhtä monta, ja enemmänkin tuomitsijaa kuin sinulla oli kannustajia.

    Minua ei noista kymmenestä lisä kilosta ole kukaan tuominnut, mutta hyviä syömisohjeita ja liikunta ohjeita on alkanut tippumaan:) :)
    Eli se näkyy jo :)

    Nyt yritän ymmärtää itseäni uudelta kantilta ja opetella elämään ilman ajatusta infargtista. Käyn lenkillä ja teen omaa punttitreeniä, ja yleensäkin yritän hyväksyä alle viisikymppisenä ssaamani slaagin.

    Nyt alan ajatustasolla olla jo sinut, mutta vielä on tekemistä että löydän itselleni liikkumisen ilon pelon sijasta.

    Ja nyt tullaan siihen, että rakasta Katja itseäsi niin paljon ettet ole ainakaan ylipainon vuoksi liki viisikymppisenä samassa tilanteessa kuin minä olen.
    Voisin kuvitella että on paljon hankalampaa opetella elämää kokemani jälkeen, jos tapahtuman jälkeen olisi minunkin pitänyt opetella uudet elämäntavat.
    Nyt haen niitä takaisin pienin askelin.

    Siis Katja<3 Toivon sinulle kaikkea hyvää ja tsemppaan sinua mielessäni! Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää suuntaa. Se on vaan tehtävä ihan itse!

    Mukavaa heinäkuun jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla, että olet joutunut kokemaan tuollaisen asian :( Toivon sulle kaikkea hyvää ja varsinkin hyviä elinvuosia!
      Kyllä se omassa takaraivossa koko ajan mulla raksuttaa ettei tää lihavana oleminen ainakaan lisää elinvuosia tuo. Mun pitää oppia rakastamaan itseäni muutenkin kuin kuolemanpelossa ja se on pitkä prosessi. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Sinäkin olet sen saanut huomata. En mäkään aatellut olevani enää koskaan lihava..

      Poista
  22. Hei Katja, usko minua, olet riittävän hyvä juuri omana itsenäsi, kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Älä anna häpeän lannistaa itseäsi ja pilata eläämääsi. Sinun ei tarvitse hävetä mitään, mitä olet tehnyt, Et ole tehnyt rikosta, kun painosi nousi uudelleen, laihduit liian nopeasti ja siitä tuli takapakkia. Olet sitkeä, urhea taistelija, pidä se mielessäsi, kun joudut arvostelujen kohteeksi seuraavan kerran ja sitä paitsi, ne arvostelijat voi toivottaa sinne, missä pippuri kasvaa.

    Mitä jos unohdat dieetit ihan kokonaan ja otat erilaisen lähtökohdan, pyrkimyksen hyväksyä ja rakastaa itseäsi. Älä kiltti enää piiskaa itseäsi äläkä tuomitse, vaan suhtaudu itseesi lempeästi. Puhuttele itseäsi ystävällisesti mielessäsi, kehu itseäsi pienistäkin asioista. Ota päivä kerrallaan, ole itsellesi ystävällinen ja anteeksiantava äläkä mieti, paljonko sinun pitää laihtua, älä stressaa sillä yhtään vaan koita liikkua siksi, että se tekee sinulle hyvää ja haluat tehdä itsellesi hyviä asioita. Terapia auttaa ajan kanssa, mutta auta myös itseäsi, opettele askel askeleelta rakastamaan itseäsi.

    Et saa tuomita itseäsi siitä, että ei ole ammattia, ei työtä, ym., vaan anna itsellesi anteeksi ihan kaikki se, mitä nyt häpeät. Elämä ei aina mene niin kuin toivoo tai suunnittelee, mutta se kantaa, usko vaan. Olet ihan mielettömän rohkea, kun uskallat tuoda tämän kaiken julkisuuteen, sinun ei tarvitse hävetä yhtään mitään itsessäsi. Sinä olet riittävän hyvä ja sinä kelpaat omana itsenäsi, muista se Katja.

    Sinä selviät kyllä. Tsemppiä ja voimahalauksia, Katja. Muistathan, että et ole yksin.

    P.S. Kannattaa lainata kirjastosta Ben Malisen kirja "Häpeän monet kasvot" ja "Jännittäjän kirja", jonka kirjoittajaa en muista. Itse olen molemmista saanut valtavasti apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja kirjavinkeistä!
      Onneksi en ole yksin <3 teidän tsempit antaa mulle niin paljon voimaa ettei tosikaan!

      Poista
  23. Moi Katja, toivottavasti et lopeta blogiasi, ajatuksiasi on ollut mielenkiintoista seurata ja paljon tsemppiä sinulle :) Mitä itse painonpudotukseen tulee, oma mielipiteeni on se, että painonpudottaminen on niin paljon enemmän kuin pelkkää tahdonvoimaa , jos lontoonkieli taittuu niin suosittelen lukemaan/googlettamaan Minnesota Starvation Experimentin, erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä teksti, joka tavallaan selittää laihdutuksessa tapahtuvan jojoiluilmiön fysiologista ja myös psyykkistä puolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, en lopeta bloggaamista! Mietin sitä kyllä, kun sain negatiivista palautetta ollessani rehellinen ja avoin. Sain kuitenkin teidän positiivisista kommenteistanne voimaa ja päätin jatkaa <3

      Poista
  24. Hei Katja, tuli mieleen, että olethan tarkistuttanut kortisoliarvosi? Joissain tapauksissa kortisolin liikatuotanto aiheuttaa lihaskatoa ja edistää painonnousua, ja aiheuttaa myös mm. mustelmaherkkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä! Mustelmia mulle ei tuu helposti mut voisihan tuon tarkistaa silti

      Poista
  25. Elämä heittelee niin se vaan on, ja vaikka kuinka montaa asiaa voikin hallita, kaikkea ei voi. Joten älä piiskaa itseäsi uusiutuneiden kilojen takia, niin kävi, ja koita jotenkin saada se hyväksyttyä. Ja koska selkeästi haluat pudottaa painoa uudestaan, lähtisin sinuna ihan uudelle linjalle. Pilkuntarkkaa linjaa noudattamista en lähtisi enää suorittamaan, muutamasta syystä a) sulla on selkeästi taipumusta ahdistukseen. Tällöin ajatukset saattavat pyöriä koko ajan pelkästään ruoan ympärillä, mitä saa ja mitä ei saa syödä ja kuinka paljon. Vaikka kroppa olisikin kevyempi, mieli ei välttämättä ole. b) Jutan dieetti ei ehkä vaan ole sulle se oikea tapa syödä.

    Itse olen kärsinyt syömishäiriöstä, paniikkihäiriöstä, masennuksesta ja ahdistuksesta. Paino on mennyt edestakaisin 15 kiloa ja monta vuotta se on myös pyörinyt mielessä. Vasta kun tein oivalluksen, että mähän oikeasti haluan vaan antaa parasta mun kropalle niin, että sillä on hyvä olla, ja samaten mielelle, olen päässyt oikealle raiteelle. Toki mulla on hyvä liikunta tausta, jonka takia kroppa kaipaa liikuntaa, mutta säkin voit alkaa kaipaamaan sitä, pikkuhiljaa. Mutta pääasia olisi, että alat syömään niin, että kropassa ja päässä TUNTUU hyvältä. Tunnustele, mistä saat hyvin energiaa ja oikeita positiivisia fiboja, ilman syömisen jälkeisiä tunnontuskia? Mitkä ruoat ei turvota, tai aiheuta mitään muutakaan. Syö sellaisia ruokia. Käy kävelemässä, lenkillä, geokätkeile, suunnista, mene kunnan tarjoamalle salille (yleensä tosi halpoja), mikä tuntuukaan hyvältä. Niin kauan, kun liikkuminen on ainakin ihan kivaa, sitä kannattaa tehdä. Jos taas on päivä, kun ajatus liikunnasta tuntuu itkettävältä, älä mene. Lepää. Sä olet vain ihminen.

    Itselläni on löytynyt apu vatsan ongelmiin sekä jopa päänsisäisiin ongelmiin paleo-ruokavaliosta. Enää en laske kaloreita, en oikeastaan yhtään mitään, mutta välttelen viljoja, palkokasveja ja maitotuotteita. Tiesitkö, että nämä saattavat aiheuttaa esimerkiksi paniikkihäiriötä? Kannattaa tutustua sivustoon www.paleohelsinki.com, siellä on hyvää tietoa. Tietenkin myös perussuomalaisella ruoalla voi päästä pitkälle, ja se voi toimia sinulle.

    Tärkeintä olisi, ettet stressaa niin paljoa asioista, vaan hyväksyt itsesi ja alat tehdä hyviä asioita sulle, syödä hyviä juttuja ja liikkua mukavilla tavoilla. Sitten myös paino alkaa laskea, ilman rääkkiä ja piiskausta.

    Luin myös sun postauksen ruoan hinnasta. Opiselijana voin antaa omia vinkkejäni; lidlin pakastekasvikset, aivan yhtä päteviä kuin tuoreet kasvikset! Sika-nautaa syön myös, ei elämä kaadu muutamaan lisärasvaprossaan, seiti on halpaa, pakastemarjoista valitsen puolukoita, sillon kun söin viljaa, kaurapuuro on halpaa, perunat myös. Kotimaiset juurekset ovat edullisia ja täyttäviä ympäri vuoden, kuten myös kaali, josta saa muutakin ruokaa kuin kaalikeittoa, kun vähän tutkii. Lidlistä ostan myös lihani, jos en, niin pirkkaa ja rainbowia. Kyllä niitä halpoja juttujakin löytää, pitää vaan osata soveltaa :)

    Onnea sulle matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjoituksestasi. :)
      Paleo ruokavalio on minulla käynytkin mielessä. Varsinkin jos se ei ole niin gramman- ja kalorintarkka.
      Matkan kohti ehjempää ja parempaa minää len jo aloittanut, kiitos näiden kirjoitusten ja ammattiauttajien :)
      Tie on pitkä ja vaatii multa ihan hirveästi, koska haluan kaiken heti janyt!
      Liikunta on tällä hetkellä haaste. Kyllä se sieltä vielä löytyy :)

      Poista
  26. Hei Katja, sattumalta päädyin sivullesi, kun etsin tietoa aineenvaihdunnasta...pari asiaa, jotka ovat auttannet minua painonhallinassa. Ehkä auttaa sinuakin? Liikunnasta : minulle se on mielenterveyslääke. Jos en liiku, niin vaikutukset ovat selkeät - kroppa ja mieli väsyy, ei jaksa mitään. Välillä tulee repsahduksia, mutta ei se mitään - se kannattaa hyväksyä ja aloittaa taas. Tärkeä asia on myös se, että liikunta kannattaa suunnitella etukäteen viikkoon - esim. ma kävely, ke punttis ja vkonloppuna lenkki. Mieti etukäteen viikko, niin on helpompi toteuttaa. Minä syön melko kevyesti, mutta ikää alkaa olla ja paino meinaa herkästi nousta - siksi etsin aineenvaihdunnasta tietoa, säännöllisyys ruokailussa on minulla hukassa. Mutta päivä kerrallaan, painonhallinta on koko elämän kestävä juttu. Monesti mietin, että jos joka vuosi tulee kilo lisää, niin en jaksa mummona tehdä mitään. Siksi yritän pitää painoa kurissa ja liikkua, että mieli pysyy virkeänä. Hyvää jatkoa sinulle ja aloita pienestä, mene kävelylle. Älä ajattele kaikkkea nikä on pielessä, elä hetki kerrallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,
      Mä oon myös yrittänyt suunnitella liikuntaa! Se on hyvä idea!
      Mulla on kalenteri pöydällä mihin kirjoitan seuraavan viikon liikkumiset :)

      Poista
  27. Katja, jos nyt ihan tarkkan mietit hetken niin etköhän tukea saanut enemmän kuin paljon ja olisit saanut vastedes. Etköhän itse tehnyt omia päätöksiä miten etenet jutun loputtua. Lokaan on turha ja epäreilua vetää ketään. Tunne itsesi, päätä ja toimi. Kaikki on itsestä kiinni olet missä tahansa jutussa tai omillasi. Vilpittömästi silti tsemppiä toivotan ja että pääset elämään kiinni ja teet siitä sellaisen kuin haluat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itse teen kaikki päätökseni enkä heitä lokaa kenenkään niskaan. En myöskään hae huomiota kirjoituksillani enkä koe tarvetta valehdella täällä mitään.

      Poista
  28. Minulla on 15 vuoden BED tausta jonka vuoksi olen ikuinen jojo-laihduttaja. Apua en ole tähän päänsisäiseen ongelmaan löytänyt vielä tähän päivään mennessä. Sen olen oppinut tosin, että tällä taustalla olevan pitää unohtaa kaikki dieetit. Paleo-ruokavalio, karppaaminen jne. joissa rajoitetaan eikä keskittyä ns. intuitiiviseen syömiseen vahvistavat syömishäiriökierrettä entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle <3
      Mä toivon et sä ja myös mä löydetään se oikea tapa syödä!

      Poista
  29. Hei! Mä en näe sua epäonnistujana vaan onnistujana, koska oothan sä osoittanut että kyllä sä painoasi pystyt pudottamaan. Sun kohdalla todella vaan tää tapa ei ollut se oikea keino pudottaa painoa, eikä se ole häpeä. Itse en ole ylipainoinen, paitsi nyt odottaessani kaksosia, mutta itse kyllä myönnän katsovani kun suurikokoiset ihmiset urheilevat. Usein katson pitkäänkin, tajuamatta, kuinka katseeni usein varmasti tulkitaan väärin. Minä kuulun niihin, jotka ihailevat sitä että yritetään edes. Minulle tulee hyvä mieli, kun näen että tänä aamuna tämä lihava ihminen on voittanut sen halun jäädä kotiin.
    Toivottavasti osasin ilmaista itseni oikein, etkä ymmärrä väärin sanojani.
    Olet hieno ja rehellinen ihminen ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Itse tulevana äitinä haluan uskoa, että kaltaisesi rehellinen ihminen löytää itselleen sen oikean tavan liikkua ja että vielä sinullekin niitä lapsia siunaantuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjoituksestasi <3
      Voi jospa mäkin joskus näkisin itseni onnistujana..

      Poista
  30. Minä aloin vasta lihoa, kun aloin laihduttaa. Normaalipainoisesta mimmistä alkoi tulla pulska ja lopulta ihan reilusti BMI oli merkittävässä lihavuudessa. Jo pitkään olen ollut pullea. Olen kokeillut Painonvartijoita, karppaamista ja kaloreiden laskemista sekä liikuntaa. Mikään ei niistä tuonut hyvää ja lopullista tulosta. Tuo lihomiskierteeni aloittanut oli ns. sairaaladieetti.

    En todellakaan ole kaksin käsin herkkuja syövä tai kaappisyöppö. Olen lähes aina syönyt suhteellisen terveellisesti, mutta onneksi Dr Philin kirjan luettuani hyväksyin, ettei kyse ole tahdonvoimasta. Olen nimittäin samperin voimakas ja päättäväinen elämässä muilla elämänsaroilla. Olen just sitä tyyppiä, joka jää keskitysleirillä henkiin (pää kestää kaikenlaista ja kroppa imee kaiken).

    Minä pohdin kovasti miten laihtuisin, mutta järkevästi. Olen sinua vanhempi ja minulle alkoi tulla kroppaan sellaisia ongelmia, että jouduin miettimään tulevaisuuttani. En minä vielä valmis ole. Tämä on loppuelämän kestävä prosessi. Nyt on kesän ja tämän järkyn turvotuksen jälkeen takapakkia. Kyllä muakin hävettää. Mutta olen päättänyt silti rakastaa itseäni. Rakasta sinäkin itseäsi!

    Minusta parasta tässä bloggailusta ja muiden juttujen lukemisessa on se, että se pistää ajatukset hyrräämään omassa päässä.

    Voimia sulle!

    Yksi vinkki sulle. Kuvaa kaikki mitä syöt. Ihan kaikki!

    http://pohdintaajatavoitteita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ja kiitos vinkistä lukea Dr.Philin kirja! Oon miettinyt sitä jo jonkin aikaa.

      Poista
  31. Hei! Mulla on yksi ystävä, joka ajattelee sinun kaltaisesti aina ensin muita ja muiden ajatuksia ja vasta sitten omia tarpeitaan. Sanon nyt sinulle saman, kuin hänellä. Suurin muutos jonka sinun tarvitsi tehdä on ajatuksen muutos. Koita ajatella omaa elämääsi hyvänä elokuvana jossa sinä olet päätähti, joka määrittelee kuinka onnistunut elokuvasi on. Kaikki muut ihmiset ovat sivunäytteilijöitä jotka täydentävät elämää, mutta eivät tee pääjuonta elokuvalle.

    Itsekkin ylipainoisena ymmärrän mitä ylimmääräiset kilot tekevät minäkuvalle ja itseensä käpertymistä tulisi välttää viimeiseen asti. Tuo Jutan dietti on melko hurja ja työläs, mutta idea on siinä kai saada se 6kk maksimi painonpudotuksella toimimaan, eli revitään kaikki irti mitä ihmisestä lähtee. Et todellakaan ole ainut ihminen jolle on käynyt samoin, että painon pudotuksen jälkeen ne kaikki kilot on hiipineet salakavalasti takaisin. Mielestäni lihavuus on verrattavissa alkoholi tai huumeriippuvuuteen. Kerran holisti - aina holisti ja kerran läski aina läski. Eli tarkoitan sitä, että vaikka painon saisi alas on aina taisteltava jollain tasolla turhaa syömistä vastaan sekä revittävä se hanuri sohvasta ja lähdettävä liikkeelle.

    Itse olen nyt lähtenyt siitä ajatuksesta, että en ole enään ikinä laihduttaja, vaan pyrin pienillä teoilla saamaan painoni putoamaan pitkällä aikavälillä. Mitä siitä sitten jos painon pudotukseen menee vaikka 2 vuotta. On sekin parempi kuin se että olisi kahden vuoden kuluttua samassa painossa tai jopa painavempi, vai mitä :)

    Nyt tsemppiä sulle, jatka niitä opintoja joita SINÄ haluat lukea ja pyri pitämään mieli korkealla. Sä pystyt, etkä todellakaan ole mikään säälittävä tapaus vaikka painosi on tullut takas. Näytä keskaria niille jotka sua arvostelee ja mene tukka putkella elämässäs parempaan suuntaan.

    Hyvää alkavaa syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon sun kanssa samaa mieltä! Tää on riippuvuus! Ihan sama oonko 70 kg tai 140 kg niin oon aina mieleltäni läski! Inhottavaa!!!
      Kiitos paljon tsempistä <3

      Poista
  32. Haluan toivottaa tsemppiä! Ja sanoa, että sä olet niin voittaja! Sä pystyt laihtumaan, sähän jo näytit ja laihduit paljon, mutta menetelmä oli väärä. Mielestäni se sopii sellaiselle, joka pääsee tuossa ajassa helposti sinne normaalipainon puolelle, ei ihmiselle, jolle jää vielä työtä eteen. Ja se, mikä tekee susta voittajan, on se, että vaikka sä otit takapakkia, sä olet täällä, miettimässä ja kertomassa sun matkasta ja sun toiveena on parempikuntoinen sinä. Ihan mahtavaa, ihan huippurohkeaa ja tekee susta oikean onnistujan! Luovuttajaa susta ei saa tekemälläkään. Nyt vaan etsimään sitä sulle sopivaa tapaa. Mielestäni saitkin tuolla jo kommenteissa hyviä ajatuksia, esimerkiksi se, että kun alkaa elää kuin 70kiloinen, niin siihen päätyy itsestään ja sitten onkin jo opeteltuna tavat elää kuin 70kiloinen. Mutta ne pienet askeleet ja terapia ovat varmasti nyt avain. :) Tsemppiä! Sulla on niin paljon annettavaa maailmalle nyt, jo tällä hetkellä. :)

    VastaaPoista