Jottai ajatuksii menneiltä päiviltä...

Kuinka moni teistä lukijoista on dieetillä ja kuinka moni noudattaa sitä kirjaimellisesti?
Mä muistan kun vuos sitten en saanut syödä porkkanoita, kun ne ei kuulunut mun dieettiin. Mun yks ystävä sanoi siihen ettei kukaan ihminen oo vielä porkkanoita syömällä lihonnut. Totta, mut jos ollaan dieetillä, missä noudatetaan jotain ohjeita, niin eikös se dieetti vesity just siinä et aletaan ite soveltaa? Onhan se totta, et porkkana ei lihota sen enempää kuin tomaattikaan, mutta missä se soveltamisen raja menee.

Mä en ite oo tällä hetkellä millään dieetillä. Mä opettelen ihan tekemään ite sen ruoan, enkä korvaa niitä aterioita mäkkärillä tai pullalla. Vaikeinta ikinä!!!
Kun mä olin superdieetillä niin noudatin mulle annettua ruokavaliota. Mut se oli vaan dieetti, eikä loppuelämän ohjenuora. Sit mä tulin kotiin ja palasin takasin siihen mitä mun elämä oli ennen dieettiä. Mä en ollut oppinut mitään. Mä vaan noudatin ohjeita.

Nykyinen arki on mulle sitä, et mä yritän pitää valmisruoan loitolla ja aina kun siihen pystyn niin oon onnistunut. En voi sanoa, et onnistumisprosentti esim. tälle viikolle olis 100 mut voin sanoa, et tän viikon aikana on päiviä joissa se 100 prossaa täyttyy! :)

Teille kaikille on normaalia tehdä makaroonilaatikkoa ja syödä sitä pari päivää. Mulle se on saavutus, jota haluaisin huutaa ympäri meidän pihoja ja hehkuttaa sosiaalisessa mediassa! Tein eilen valmiiksi tämän päivän ruoan! Voitteko kuvitella!!!! Oon niin iloinen siitä! Hullulla on halvat huvit ja idiootilla ilmaset :D :D

Alussa kirjoitin dieeteistä ja niiden noudattamisesta. Tiukan dieetin noudattaminen vaatii mielen lujuutta todella paljon.
Eräs ystäväni suorittaa itselleen tällä hetkellä koetta. Hänen tavoitteenaan on noudattaa sairaaladieettiä 18 päivää. Huh!! Tätä ihmiskoetta voitte seurailla täältä: http://laihistaa.blogspot.fi/
Meikä ainakin seurailee orjallisesti tätä koetta! Mua kiinnostaa et jaksaako hän vetä sen loppuun asti. Eniten mua kiinnostaa, pystyykö sairaaladieetin aikana harrastamaan liikuntaa. Mä voisin ite ehkä maksimissaan viis päivää noudattaa tota hulluutta!
Onko teistä kukaan koskaan kokeillut tota dieettiä? Minkälaisin tuloksin?



Asiasta näkkileipään.
Mä kuulun hopottajiin ja sain testattavakseni Nestle Shredded Wheat murotyynyjä. www.nestle-cereals.fi/
Oli ihan hyviä ILMAN maitoa. Maidon kanssa niistä tuli hirveetä Weetabixmössöä! YÖK!
Mut tosiaan ihan vaik välipalana oli hyviä, tosin aika paljon sokeria niissä oli. Se varmaan johtui siitä et niiden sisällä oli marjoista tehtyä hilloa (?)

Meidän Jesselle maistui murotyynyt :)
Mikä sille ny ei maistuis :D

Viettäkääpä nyt kivoja aurinkoisia kesäpäiviä! Mua se vesisade ei haitannut kyllä yhtään sekään :)

Katja

p.s. Jälkeenpäin luettuna tässä tekstissä ei kyllä ollut minkäännäköistä punaista lankaa mut minkäs teet kun allekirjoittanut on katsonut Lego elokuvan vuorokauden aikana kahdesti niin on pään sisältökin sen mukaista ;D
Kaikki on niin nastaa!!!!!!!!!!

Oivallus

Sanotaan, kaikella on tarkoitus. Mikä tarkoitus mun laihtumisella ja takas lihoomisella on ollut? Tätä ajatusta mä oon pyöritellyt mielessäni yli puol vuotta.

Viimeisen kuukauden ajan mun olo on ollut tosi raskas ja tuskainen psyykkisesti mut myös fyysisesti. Mä en oo jaksanut mitään. Mä aattelin et se johtuu tästä lääkkeiden jättämästä sekamelskasta mun kropassa. Mä istuskelin sohvalla ja aattelin nousta ylös ja sekin tuntui ihan helvetin vaikeelta, kun tajusin sen; mä oon lihonnu niin paljon et tää tuskaisuus johtuu siitä.

Kaikella on siis tarkoituksensa.
Tän laihtumisen ja lihoomisen tarkoitus on ollut osoittaa mulle mitä mun elämä on ollut sairaalloisen lihavana. Mä en oo sitä ennen tajunnut. Tää olo on ollut mulle normaalia. En oo tiennyt muusta. Nyt mä tajuan miltä oikeesti tuntuu kun ei jaksa mitään, edes pestä hiuksiaan.

Mä nuistan kertoneeni näitä asioita Jutalle alkupunnituksessa mut en mä oo niitä silloin ees ymmärtänyt. Mä sain kokea sen paremman olon. Hassua et silloin 40 kiloa kevyempänä ei tajunnut tai tuntenut sitä eroa. Mä en nähnyt itessäni mitään muutosta... Nyt kun oon lihonnut niin mä oikeesti ymmärrän sen eron!

Katja

Vaikka mä näen sen eron näiden ihmisten välillä niin en koskaan sitä ilmeisesti tajunnut

Köyhällä ei oo varaa dieetata?

Lehtien sivuilla on tällä hetkellä keskustelua ruoan hinnasta. Viime kesänä mulla meni aika reippaasti rahaa ruokaan kun noudatin Jutan superdieettiä. Meillä käytiin myös monen monet keskustelut ja huutokeskustelut kotona siitä kun ruokaani meni rahaa tuhottomasti. Toisaalta menihän niihin herkkuihinkin rahaa ehkä jopa vielä enemmän. Ne oli kuitenkin yhteisiä, maitorahka vaan mun. 

Tänään mä valitin Facebookissa kun luomukana on niin kallista, että sitä ei voi ostaa kuin ihmiset joilla ei oo väliä mitä ruoka maksaa. Me muut ostetaan sitä kanaa, mikä kärsii koko elämänsä ja sit vielä iltapäivälehtien sivuilla kissan kokoisin kirjaimin muistutetaan meitä kuinka huonoja ihmisiä ollaan, kun hyväksytään tällainen kanojen kohtelu. 

Tähän keskusteluun ystäväni osallistui mielestäni hyvin kirjoittamalla; kasvavaa lasta ja isoa miestä ei pidetä kylläisenä kilolla kasviksia päivässä! Siihen ei kaikilla ole välttämättä aina varaa!

Kukapa ei haluaisi ostaa lapselleen tai itselleen terveellisiä raaka-aineita, suomalaisia vihanneksia ja luomulihaa? Se nyt vaan ei ole mahdollista! 

Mä oon opiskelija ja mun mies työtön. Meidän tulot on niin mitättömän pienet, että on pakko tinkiä, ostaako vihanneksia vai lihaa. Kyllä se viisari silloin kääntyy sen lihan puolelle, kun tosiaan ne kurkut ja salaatit ei sitä nälkää pidä. 

Hiilihydraatit, peruna, pasta ja riisi, on tässä maassa halpaa. Se on huomattu jo nuorena, kun monen päivän ruokana oli spagettia ja ketsuppia. 

Valitettavasti ne hiilihydraatit vaan on juuri siihen kategoriaan kuuluvia, joita tällainen sairaalloisen lihava ei tarvitse... Jollakin sen köyhän on mahansa täytettävä ja silloin se on yliannos hiilaria, ikävä kyllä.

Kaikista kalleinta tuossa dieettaamisessa on mielestäni ne välipalat, iltapalat ja aamupalat. Laktoositon rahka maksaa noin euron. siihen päälle pähkinät, puurot, mehukeitto, leseet ja marjat.. 

Jos mun mies ei olis ollut töissä viime kesänä niin mä en ois oikeesti voinu toteuttaa superdieettiä. Mä laskin, että ton dieetin ruoat pelkästään kustansi noin 140 euroa viikossa. Yhdeltä ihmiseltä. Työttämänä jää noin 500 euroa kuussa rahaa käteen. Ei olis riittäny edes ruokaan rahat. 

Mä en nyt syyllistä Juttaa ja hänen dieettiään mitenkään!!

Haluun tuoda esille sellasen asian, että tää yhteiskunta puoltaa lihavuutta. Terveellinen ruoka on niin kallista, että se on vaan varakkaiden etuoikeus! 

Oikeastaan tää koko maailma puoltaa lihavuutta. Roskaruoka Jenkeissä on halvempaa kuin kaupasta ostetut raaka-aineet. 

Jos kahdella ihmisellä on viikossa rahaa ruokaan noin 50 euroa niin sillä ei syödä terveellisesti viittä kertaa päivässä, ikävä kyllä. Joo kyllähän sitä halvallakin saa ruokaa pöytään! Kaalikeitto maksaa muutaman euron, mutta kuka syö viikon kaalikeittoa, ihan tosissaan??? Ja pitää ihmisen syödä muutakin kuin sitä kaalikeittoa! Itsetehty leipä on halvempaa välipalaa kuin maitorahka ja marjat.. Sad but true....

Miks mä tällästä tässä jauhan? No, haluaisin syödä samaa ruokaa kuin vuosi sitten, koska siitä tuli hyvä olo. Rahaa ei tällä hetkellä vaan ole sellaiseen ja nyt tuskailen, että onko minulla opiskelijana edes mahdollisuutta siihen?

Kertokaa, jos ootte löytäneet vastauksen tähän mun ongelmaan!

-Katja

Tilanteen haltuun ottamista

Tulipa mieleen, että noin vuos sitten samanlaisissa helteissä tein sen astisen elämäni hirveintä kuntotestiä. Olis tehny mieli koko ajan lopettaa. Happi tuntui loppuvan jokasella askeleella.
Mutta, mun vierellä seisoi koko ajan maailman paras valmentaja! Mielestäni Suomen paras tsemppaaja. Ja edelleen hän tsemppaa mua, vaikka en ookkaan saanu pidettyä noita kiloja poissa.

Elastinen - Hallussa

Tää biisi tsemppas mua koko viime kesän.

Oisko Katja aika ottaa tilanne haltuun???

Olis. Moni ei usko että se on mulle tosi vaikeeta, varsinkin jos on katsonut mun jakson. Mä koen, että ton puolen vuoden aikana mulla oli vain ja ainoastaan yks tavoite elämässä. Se tavoite ei ollut laihtuminen, terveempi elämä vaan onnistuminen. Muita vaihtoehtoja ei ollut.
Mä halusin tehdä Jutan ylpeeks onnistumalla. Musta tuntuu, et mä tein tota hommaa kaikille muille paitsi itselleni. En halunnut et kukaan, joka tiesi mun olevan tässä ohjelmassa, pettyisi mun suoritukseen.
Mä oon ollut sellainen koko elämäni. Haluun et kaikilla on hyvä mieli. En haluu tuottaa pettymystä kenellekkään.
Kuitenkin se ihminen kenen kanssa mä elän joka päivä on minä itse. Ja sen ihmisen mä oon pettänyt kaikista pahimmin.

Joku tais kirjottaa mulle että mä elän tosi negatiivisesti sävytettyä elämää. Totta, mulle lasi on aina puoliksi tyhjä. Ja mä voisin vielä vaik varmuuden vuoks kaataa sen lasin niin ei tarvis jännittää sitäkään et tyhjeneeks se.
Mä en haluis olla sellainen ihminen. Oikeesti. Se on vaan aina tuntunut helpommalta. Kun ei odotukset oo korkealla niin ei pety kun epäonnistuu kuitenkin.

Mun depressiohoitaja antoi mulle tehtävän/haasteen, jonka eteen alan tekemään töitä: Mun olis opittava rakastamaan itseäni ja antamaan anteeks itelleni epäonnistumiseni. Ja uskokaa et se vasta on VAIKEETA! Mieluummin tekisin vaiks kyykkyjä koko päivän, mut mä oon valmis yrittämään! :)

Nainen kuin veistos vs nainen kuin leivos :D :D

Se ei oo muista ku must kii.

Ei oo tulos tuloksii ilman tuskii.

Se on valinta.

Katja

Ai miks mä en hakenu apua aikasemmin?

Mulla ei oo koskaan ollut mitään luottoa julkista terveydenhuoltoa kohtaan. On hienoa, että Suomessa on "ilmainen" terveydenhuolto ja apua saa kun tarvii. Mulle on noita huonoja kokemuksia kasaantunut jo lapsesta asti niin en oo enään vuosiin aatellut saavani oikeaa apua sieltä.
Mun huonot kokemukset on lähtöisin jo lapsuudesta. Tätä mä en itse muista, mutta neuvolassa hoitaja oli pyytänyt mua piirtämään niin meikäläinen oli ollut pöydän alla ja huutanut: "Mä ammun sut!" :D :D :D Okei aika hauska juttu. :D

Ne omat muistot alkaa ala-asteelta ja kouluterveydenhoitajan vuosittaisista terveystarkastuksista. Nää oli niitä missä punnittiin ja otettiin pituus ja kaikkea muuta perusjuttua. Joka vuosi mulla se keskittyi ainoastaan mun painoon. Ihan sama vaikka mä olisin mennyt sinne jalka amputoituna, terveydenhoitajan ainoa mielenkiinto ja puheenaihe oli mun paino. Mä Vihasin sitä eukkoa!!! Ja tää muikkeli asui vielä samalla alueella niin hän saattoi jopa tulla mulle juttelemaan ihan koulun ulkopuolellakin mun PAINOSTA!!

Yläasteella mulla oli lääkärintarkastus ajokorttia varten ja tää "ihana" lääkäri kertoi mulle, 17-vuotiaalle, että jos en nyt ala laihduttamaan saan 30 vuotiaana sydänkohtauksen ja kuolen. Jos mun lapselle sanois lääkäri noin niin mä varmaan menisin kuristamaan sen ihmisen!!!!!!!!!!! Mähän sain silloin aivan järkyttävän paniikkikohtauksen! Laskin mielessäni montako vuotta mä vielä elän. Aattelin et nyt on pakko laihtua ja en varmaan viikkoon syönyt koulussa ruokaa ja kotonakin tosi vähän. Sitten se kaikki kostautui aivan järkyttävänä ahmimisena, tietty.

Mä oon elämässäni saanu kuulla lääkäreiltä niin paljon kuittailua ja ihan suoraa vittuiluakin et en oo ees vaivautunu käymään siellä ellei oo todellakin ollut pakko!
Siks mä en oo tähänkään asiaan hakenu apua, koska mulla ei oo minkäälaista luottoa tai hyviä kokemuksia terveydenhuollon ihmisistä.

Tänään mä yllätyin niin positiivisesti, että mun negatiivisuuskin lensi perseelleen! Mä tapasin mun depressiohoitajan. Sen tunnin kun mä siellä olin, hän oli vain mua varten ja oli kiinnostunut vain mun asioista. Hän haluaa, että mun elämänlaatu paranee. Mä olin niin ihmeissäni, että autoon päästyäni itkin. Olin niin iloinen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on olemassa ihminen, joka haluaa auttaa Oikeasti! Mulla on jopa pienen pieni tunne, että mun elämä voi joskus hamassa tulevaisuudessa olla helpompaa.

Katja

Paljon mahtuu tunteita ja tekemistä viikkoon

Mun jumppasalilla oli synttärit viikonloppuna ja siellä järjestettiin jumppamaraton. 

No minähän tietty halusin osallistua siihen, koska sen suorittanut saisi jumppakuningatar diplomin :D Ja uskokaa pois mä suoritin 8 jumppaa 22 tunnin aikana!!!! Älytöntä!! Mä oon oikeesti tosi ylpee itestäni et jaksoin! 

Mulle ois riittänyt vaan diplomi tästä urakasta mut kaikki osallistui arvontaa ja meikä voitti Polarin Loop aktiivisuusrannekkeen! Whoop Whoop!!!!! Mä, joka en ikinä voita mitään, voitin!!!! 

No nyt onkin sit mennyt nää viikon ekat päivät leikkiessä tän uuden lelun kanssa :) Tänään jo saavutin melkein 10000 askelta. Huomenna uskon et sekin tulee täyteen :)

Liikunta on kyllä tosi terapeuttista! On ollut ihana huomata se :) 

Tänään oli kylläkin terapeuttisuus kaukana. Mut se johtu siitä et mä en päässyt jumppaan kun auto hajos ja se kiukun määrä mikä mulle siitä tuli!!! Huh huh!!! Meinas lähteä kaupasta mukaan koko karkkihylly! :D 

Toista viikkoa mennään nyt uusilla lääkkeillä. Päällimmäinen fiilis on ihan ok. Ainoa mikä on tosi rasittavaa, on vieroitusoireet entisestä lääkkeestä!! Mulle tulee siitä sellaisia ihmeen sisäisiä sähköiskuja ja ne on TODELLA ärsyttäviä!!!!!! Toivottavasti ei tarvis enää kauaa kestää niitä.. Unettomuus on varmaan ainoa asia, mikä mulle noista uusista lääkkeistä on tullut. Siihen mä sain melatoniinia ja sen pitäis auttaa..

Olinpa vielä hammaslääkärissäkin, koska mä oon alkanut narskuttaa hampaitani öisin. Aamulla on leuka niin helkkarin kipee ja kieli ihan verelle pureskeltu ettei haluis puhuu tai syödä! 

Purentakiskot on nyt kuulemma hankittava niin loppuu toi narskuttaminen. 

Eihän se mua muuten oo haitannut mut Ville joutuu nukkumaan sohvalla kun on kuulemma ihan hirvee ääni! 

No mistä toi hiton narskuttaminen johtuu? Mä varmaan stressaan unissanikin ja siitä se varmaan johtuu, kai? 

Ai niin! Iso kiitos kaikille tsempistä ja sydämistä <3 On ihanaa huomata että tukijoita löytyy!

Kiitos kun vinkkasitte mulle noita nettisivuja! Irti ahminnasta-sivut ja syömishäiriöliiton sivut ovat olleet mulla ahkerassa käytössä ja on sieltä löytynyt mulle paljon apuakin! :)

Toivottavasti saatte selvää tästä kirjoituksesta, koska mä vähän hypin aiheesta toiseen :D 

Kivaa loppuviikkoa kaikille! Mulla on sunnuntaina treffit Robbien kanssa :)

Katja

Käännekohta (ko?) vai syöksy syvemmälle?

Marraskuu-Tämä hetki

Mulla on niin hirvee pelko et lihoon ja sit ahdistun, kun niin tapahtuu. Ja mitä mä teen kun ahdistun. No sen ainoan asian mitä osaan, syön. Tää lihoomisen pelko ja ahmimisongelma on tehnyt just sen, mä oon lihonnut. Oon vaan syönyt ja syönyt. 

Joulunakin mä muistan kun heräsin yöllä käymään vessassa. Sen jälkeen menin olkkariin, missä Ville vielä pelas. Mä istuin sohvalle ja söin rasiallisen suklaakonvehteja, nekin mistä en ees tykännyt. Sit mä menin takas nukkuu. Normaalia? No ei! 

Tähän kaikkeen mä oon nyt vielä lisännyt oksentamisen. Kyllä, kerään itselleni parasta aikaa kunnon kasaa sairauksia. 

Se alkoi yhdestä kerrasta. Tietysti, kaikkihan alkaa. Mä aattelin et ei tää oo ongelma kun en mä tätä koko ajan tee. Niinpä! Ja sit se meni siihen et mä istun bensiksellä vessassa oksentamassa edelliseltä bensikseltä ostamaani jäätelöä. 

Mun valmennus Fitfarmin kanssa loppuu. Mä sain sen Jutalta silloin marraskuussa loppupunnituksessa. Kävin Kaisan kanssa tasan kerran treenaamassa. Varasin aikoja mut sit peruin ne, koska en kestäny kohdata Kaisaa lihonneena. Tyhmä minä. No nyt valmennus loppuu ja olisin voinu saada siitä paljon enemmän. 

Perjantai

Mä olin menossa työharjotteluun leipomoon. Mä olin jo pukkarissa vaatteet vaihdettuna ja kävin vielä vessassa. Kun mä tulin vessasta, mä katoin peiliin ja romahdin ihan totaalisesti. Peilistä katsoi takas se ihminen, mistä mä oon yrittänyt päästä eroon. Se on tullut takaisin. Hitaasti, mutta varmasti. 

Mä lähdin pois. Ajoin suoraan terveyskeskukseen. Sain ajan lääkärille ja kerroin kaiken. Lääkäriinhän mä en oo uskaltanu mennä ennen, kun mä oon pelänny et se nauraa mut ulos sieltä. Mut nyt mun oli pakko! Mun ajatukset alko olee jo sitä luokkaa et parempi hakeutua jonkinlaiseen hoitoon. 

Lääkäristä mä lähdin sit uus lääkitys kourassa, sairaslomatodistus ja lähete nyt aluksi psykiatriselle sairaanhoitajalle. 

Lauantai

Jutta järjesti superdieettiläisten kanssa tapaamisen Tampereelle.

Mä jännitin tota muiden superdieettiläisten tapaamista hulluuteen asti. Tän viikon aikana mä sain varmaan neljä paniikkikohtausta. Peruin menoni tapaamiseen parikin kertaa. Lauantaina aamulla mä sit sain Tiinalta viestin, jossa se rohkaisi mua tulemaan. Ja mä rohkaistuin :) Ja otin Villen mukaan mun tueksi.

Mut niin turhaan mä sitä jännitin. Kaikki oli tosi sympaattisia. Kukaan siinä ryhmässä ei arvostele, ei edes Jutta. Siellä oli myös Moskito tv:ltä mukana ohjelman tuottaja ja hän sanoi mulle niin ihanasti! Hän sanoi et mä oon se sama Katja aina, ihan sama miltä mä näytän. 

Kaikki noi ihmiset on niin viisaita ja ihania. Jani sanoi mulle, et mun pitäis vaan lopettaa se mietiskely et mitä mieltä muut on. Totta. Kunpa vaan osaisin! Siks musta tuntuukin et oon ihan sirpaleina. Mä mietin koko ajan mitä mieltä muut on. Mä aattelen et jos en onnistu tässä tai tee näin niin se ja se pettyy. Ja mä en haluu tuottaa pettymystä kenellekkään. Mut niinhän se on et kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Se onkin mun kauhuskenario. Mä haluun et kaikilla on aina hyvä olla paitsi mulla. Itteeni en ajattele koskaan. 

Mä oon niin kiitollinen siitä et pääsin tohon ohjelmaan! Joo, mä oon lihonnut mut ei se laihtuminen ollu todellakaan kaikkea mitä siitä puolesta vuodesta sain! Mä sain yhdeksän vertaistukijaa. Mä sain Suomen parhaimman tsempparin ystävyyden. Elämä ilman heitä olis paljon ankeempaa!

Superdieetti Tiina, Mira ja Katja, toiselta nimeltään possu ja kärpäset :D

Miks mä kirjoitan näitä asioita? En ainakaan säälin takia. En tahdo et mua säälitään tai voivotellaan, en missään nimessä! Mä toivon et jos joku tunnistaa itsensä tästä kirjoituksesta saa jonkinlaisen herätyksen. Näin ei pidä tehdä. 

Mitä mä nyt teen? Noh, varaan nyt ainakin ajan sinne psyk. sairaanhoitajalle. Aloitan uuden lääkityksen tähän ahdistukseen ja Toivon et se auttaa. Yritän löytää hyviä rutiineja elämääni. Säännöllinen liikunta ja ruokailurytmi on ainakin sellaisia. Niistä nyt aloitetaan. 

Katja