Hellurei kaikki!
Päivittelen jatkossa kuulumisiani uudessa paikassa.
https://www.livli.fi/mrs-ferm/
Tervetuloa mukaan!
-Katja
12.8.2017
3.12.2016
Kukkuu! En edelleenkään keksi nasevia otsikoita :D
Huh hah hei!
PirTa mua muistutteli et voisin tännekkin kirjoitella kuulumisia. Kiitos siitä! :)
Mitäs mulle kuuluu?
No, mä aloitin päiväkodin keittiössä työt ja oon jo kuukauden verran ollut siellä. Eka palkkapäivä oli keskiviikkona ja oi sitä tunnetta kun saat rahaa itse tekemästä työstä! Ei oo kenenkään muun selkänahasta otettu! :)
Mä pääsin HUSin järjestämään painonhallistaryhmään. Tai ei se mikään ryhmä oo. Itsenäisesti mä teen tätä ja netin kautta saan ohjeita ja tehtäviä. Sen nimi on painonhallintatalo. On kyllä tosi monipuolinen! Paljon tehtäviä, jotka pistää miettimään asioita todella.
Mä pääsin tähän mukaan kun aloin puhumaan oman lääkärin kanssa et nyt on se lopullinen muutos tapahduttava!
Hän itse soitti vielä mulle kotiin ja kysyi et jos haluaisin lihavuusleikkaukseen. Mä oon sitä miettinyt aina vähän oikotienä onneen mut mun ystävä leikattiin alkukesästä ja oon alkanut pitämään sitä ihan hyvänä apuvälineenä.
Mulla on tossa painonhallintatalossa oa hoitaja joka soittelee mulle ja laittaa viestejä sinne nettiin.
Hän soitti mulle ekan viikon jälkeen ja kertoi puhuneensa musta ylilääkärin kanssa. He olivat molemmat sitä mieltä, että mä en oo vielä valmis leikkaukseen. Koska se ENE. Heidän mielestä mun pää ei oo vielä siinä kunnossa et kestäisin uutta dieettiä. Kun mä itteeni kuuntelen niin onhan ne oikeessa vaik en haluis myöntää.
Diettaaminen on huumetta. Mulla alkaa kuola valua suupielestä kun mä mietin miten saan kiduttaa kehoani tiukalla ruokavaliolla. Sit mun pää sanoo poks ja kaikki levii käsiin. Ahmin ja oksennan ja piiskaan itseäni epäonnistumisesta.
EI KIITOS!!!!
Jos nyt opettelis näitä normaaleja syömisjuttuja tä'n vuoden verran ja sit uus keskustelu asiasta.
Katja
BTW mua voi seurailla Instagramissa ja Snap Chatissä! Taitaa molemmista löytyä mrsferm nimellä.
En tiiä onko mitään järkeviä kuvia/videoita siellä :D
PirTa mua muistutteli et voisin tännekkin kirjoitella kuulumisia. Kiitos siitä! :)
Mitäs mulle kuuluu?
No, mä aloitin päiväkodin keittiössä työt ja oon jo kuukauden verran ollut siellä. Eka palkkapäivä oli keskiviikkona ja oi sitä tunnetta kun saat rahaa itse tekemästä työstä! Ei oo kenenkään muun selkänahasta otettu! :)
Mä pääsin HUSin järjestämään painonhallistaryhmään. Tai ei se mikään ryhmä oo. Itsenäisesti mä teen tätä ja netin kautta saan ohjeita ja tehtäviä. Sen nimi on painonhallintatalo. On kyllä tosi monipuolinen! Paljon tehtäviä, jotka pistää miettimään asioita todella.
Mä pääsin tähän mukaan kun aloin puhumaan oman lääkärin kanssa et nyt on se lopullinen muutos tapahduttava!
Hän itse soitti vielä mulle kotiin ja kysyi et jos haluaisin lihavuusleikkaukseen. Mä oon sitä miettinyt aina vähän oikotienä onneen mut mun ystävä leikattiin alkukesästä ja oon alkanut pitämään sitä ihan hyvänä apuvälineenä.
Mulla on tossa painonhallintatalossa oa hoitaja joka soittelee mulle ja laittaa viestejä sinne nettiin.
Hän soitti mulle ekan viikon jälkeen ja kertoi puhuneensa musta ylilääkärin kanssa. He olivat molemmat sitä mieltä, että mä en oo vielä valmis leikkaukseen. Koska se ENE. Heidän mielestä mun pää ei oo vielä siinä kunnossa et kestäisin uutta dieettiä. Kun mä itteeni kuuntelen niin onhan ne oikeessa vaik en haluis myöntää.
Diettaaminen on huumetta. Mulla alkaa kuola valua suupielestä kun mä mietin miten saan kiduttaa kehoani tiukalla ruokavaliolla. Sit mun pää sanoo poks ja kaikki levii käsiin. Ahmin ja oksennan ja piiskaan itseäni epäonnistumisesta.
EI KIITOS!!!!
Jos nyt opettelis näitä normaaleja syömisjuttuja tä'n vuoden verran ja sit uus keskustelu asiasta.
Katja
BTW mua voi seurailla Instagramissa ja Snap Chatissä! Taitaa molemmista löytyä mrsferm nimellä.
En tiiä onko mitään järkeviä kuvia/videoita siellä :D
18.6.2016
Ja tää otsikon keksiminen se vasta vaikeeta onkin!
Musta tuntuu etten mä osaa enää kirjottaa tänne.. Oon jotenkin hirveen kriittinen mitä kirjotan. Nytkin mulla on pari tekstiä luonnoksina. En vaan saa julkastua niitä kun ylianalysoin kaikkea. Plääh!
No mitä mulle kuuluu?
Olosuhteisiin nähden ihan hyvää kai. Mun mummu nukkui pois torstaina. Mä en oo silti surullinen. Kyl mä mun mummuu ikävöin ihan hirveesti! Mä oon onnellinen sen puolesta. Se sai elää pitkän elämän. 92 vuotta. Siitä elämästä se vietti sairaalassa vain elämänsä viimeiset kuukaudet.
Voi kunpa munkin elämä olis yhtä hyvä! Kun se mun mummu surullisena makas sairaalan sängyssä, mä lohdutin sitä et se on saanut elää hyvän ja pitkän elämän. On saanut matkustella ja ei oo ollu mitään sairautta mikä ois estänyt elämisen just niin kuin ite halus.
Mun toinen käsi leikattiin maanantaina. Sitä ennen mä kävin lääkärissä ja siellä se lääkäri sanoi et ei musta kyllä leipuria enää tuu. Enhän mä leipuri ehtinyt ees olla :(Ärsyttävää!
Nyt sit pitäis taas miettii et mikä mä haluun olla. Viimekskin se oli niin hiton vaikeeta!
Jotain positiivista kuitenkin tässä elossa. Mun pitkäaikaissokeri on laskenut viimeisen vuoden aikana lähes normaalilukemiin. Jee! Paino ei oo viimeisen vuoden aikana noussut eikä laskenut. Mietin et vois alottaa uimisen. Aamulla mummojen sekaan uimaan. Se ois sellasta matalan kynnyksen liikuntaa, ainakin mulle.
Koitan olla vähemmän kriittinen kirjoituksilleni ja julkaista ehkä useammin kuin puolen vuoden välein jotain :D
Katja
No mitä mulle kuuluu?
Olosuhteisiin nähden ihan hyvää kai. Mun mummu nukkui pois torstaina. Mä en oo silti surullinen. Kyl mä mun mummuu ikävöin ihan hirveesti! Mä oon onnellinen sen puolesta. Se sai elää pitkän elämän. 92 vuotta. Siitä elämästä se vietti sairaalassa vain elämänsä viimeiset kuukaudet.
Voi kunpa munkin elämä olis yhtä hyvä! Kun se mun mummu surullisena makas sairaalan sängyssä, mä lohdutin sitä et se on saanut elää hyvän ja pitkän elämän. On saanut matkustella ja ei oo ollu mitään sairautta mikä ois estänyt elämisen just niin kuin ite halus.
Mun toinen käsi leikattiin maanantaina. Sitä ennen mä kävin lääkärissä ja siellä se lääkäri sanoi et ei musta kyllä leipuria enää tuu. Enhän mä leipuri ehtinyt ees olla :(Ärsyttävää!
Nyt sit pitäis taas miettii et mikä mä haluun olla. Viimekskin se oli niin hiton vaikeeta!
Jotain positiivista kuitenkin tässä elossa. Mun pitkäaikaissokeri on laskenut viimeisen vuoden aikana lähes normaalilukemiin. Jee! Paino ei oo viimeisen vuoden aikana noussut eikä laskenut. Mietin et vois alottaa uimisen. Aamulla mummojen sekaan uimaan. Se ois sellasta matalan kynnyksen liikuntaa, ainakin mulle.
Koitan olla vähemmän kriittinen kirjoituksilleni ja julkaista ehkä useammin kuin puolen vuoden välein jotain :D
Katja
3.2.2016
Linssimuhennos
Lupasin laittaa reseptiä tekemistäni kasvisruoista. Tässä on resepti linssimuhennokseen.
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl punaista currytahnaa
öljyä paistamiseen
1 dl punaisia linssejä
2 dl vettä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 dl kookosmaitoa
1 tl suolaa
Paista öljyssä sipulit ja maustetahna. Lisää sekaan linssit ja vesi. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 min, kunnes linssit on kypsiä. Lisää vettä jos tarvii. Lisää tomaattimurska ja kookosmaito ja anna lämmetä.
Tää on tosi helppo ja hyvä!
Katja
25.1.2016
Elämä muuttuu ja minä sen mukana
Puolen vuoden hiljaisuus takana.
En tiedä lukeeko kukaan edes enää :) Kirjoitanpa kuitenkin.
Mistä kaikki alkoi? Puolen vuoden superdieetin jälkeisestä elämästä. Siitä on nyt kaksi vuotta kun mun jakso esitettiin tv:ssä. Nyt alkaa elämäkin normalisoitua, vihdoin. Mä alan olla sinut asioiden kanssa. En syytä muita mun epäonnistumisista. Edelleen käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa mun ongelmista ja mulle suositeltiin myös psykoterapiaa. Oon vähän kahen vaiheilla sen asian kanssa. Tällä hetkellä ei oo ees rahaa sellaseen hoitoon. Hirveen paljon on asioita seljennyt kun on pohtinut omia käyttäytymismalleja eri asioiden kohdatessa. Mä oon oppinut reflektoimaan omaa käyttäytymistäni, näin hienosti sanoen :D :D
Olo tällä hetkellä on hyvä. Ja nautin siitä.
Neljä kuukautta sitten mut irtisanottiin mun työstä ja alamäki alkoi henkisesti. Syynä irtisanomiseen oli työnantajan puolelta etten ole heidän mielestään hyvä leipuri ja että olen ilkeä ja minua pelätään. Loukkaannuin kovasti tuosta syytöksestä. Onneksi mulla on hyvä tukiverkko ja pääsin suht helpolla ylös kuopasta johon tipuin.
Oikea syy mun mielestäni irtisanomiseen oli käteni. Mulle tuli molempiin käsiin hermopinne ja työnteko oli mahdotonta. Enkä mä sen työn perään itke. En todellakaan! Työ ei tosiaankaan ollut leipomista vaan keittiöapulaisen hommia.
Nyt on toinen käsi leikattu ja toinen odottaa leikkausta. Katsotaan sitten et tuleeko musta enää leipuria.
Syksyllä mun ajattelutapa ruokaa kohtaan muuttui. Mä katsoin dokumentin Cowspiracy ja heräsin. Mä tajusin miten me ihmiset kulutetaan tätä maapalloa ja ajatellaan vain itseämme. Ei muulla väliä kunhan itse selviää tästä helpoiten.
Tiesittekö, että karjatalous saastuttaa tätä maapalloa eniten? Kyllä varmaan tiedätte, koska sitä on toitotettu lähes joka somessa. Ja hyvä niin! Mun mielestä jokaisen pitäis herätä miettimään mihin suuntaan tää maapallo on menossa! Kuitenkin meidän kaikkien jälkikasvun tulisi voida elää tällä maapallolla, eikö?
Mä lopetin naudanlihan ja maitotuotteiden syönnin. Eihän se helppoa oo ollut! Juusto on aina ollut yks mun lemppareista. Ja leipoessa maitotuotteita tulee lähes joka tuotteeseen. Mut mun olo on parempi, oikeesti! Onhan tää vaikeeta kun pitää miettiä miten syödä mut enpä ainakaan omalta osaltani tue maapallon tuhoamista. Totta, mä syön vielä broileria ja munia, mutta ehkä mä niistäkin jossain vaiheessa luovun. En ota mitään paineita siitä.
Ja en haluu paasata kenellekkään. Jokainen tyylillään.
Katja
En tiedä lukeeko kukaan edes enää :) Kirjoitanpa kuitenkin.
Mistä kaikki alkoi? Puolen vuoden superdieetin jälkeisestä elämästä. Siitä on nyt kaksi vuotta kun mun jakso esitettiin tv:ssä. Nyt alkaa elämäkin normalisoitua, vihdoin. Mä alan olla sinut asioiden kanssa. En syytä muita mun epäonnistumisista. Edelleen käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa mun ongelmista ja mulle suositeltiin myös psykoterapiaa. Oon vähän kahen vaiheilla sen asian kanssa. Tällä hetkellä ei oo ees rahaa sellaseen hoitoon. Hirveen paljon on asioita seljennyt kun on pohtinut omia käyttäytymismalleja eri asioiden kohdatessa. Mä oon oppinut reflektoimaan omaa käyttäytymistäni, näin hienosti sanoen :D :D
Olo tällä hetkellä on hyvä. Ja nautin siitä.
Neljä kuukautta sitten mut irtisanottiin mun työstä ja alamäki alkoi henkisesti. Syynä irtisanomiseen oli työnantajan puolelta etten ole heidän mielestään hyvä leipuri ja että olen ilkeä ja minua pelätään. Loukkaannuin kovasti tuosta syytöksestä. Onneksi mulla on hyvä tukiverkko ja pääsin suht helpolla ylös kuopasta johon tipuin.
Oikea syy mun mielestäni irtisanomiseen oli käteni. Mulle tuli molempiin käsiin hermopinne ja työnteko oli mahdotonta. Enkä mä sen työn perään itke. En todellakaan! Työ ei tosiaankaan ollut leipomista vaan keittiöapulaisen hommia.
Nyt on toinen käsi leikattu ja toinen odottaa leikkausta. Katsotaan sitten et tuleeko musta enää leipuria.
Syksyllä mun ajattelutapa ruokaa kohtaan muuttui. Mä katsoin dokumentin Cowspiracy ja heräsin. Mä tajusin miten me ihmiset kulutetaan tätä maapalloa ja ajatellaan vain itseämme. Ei muulla väliä kunhan itse selviää tästä helpoiten.
Tiesittekö, että karjatalous saastuttaa tätä maapalloa eniten? Kyllä varmaan tiedätte, koska sitä on toitotettu lähes joka somessa. Ja hyvä niin! Mun mielestä jokaisen pitäis herätä miettimään mihin suuntaan tää maapallo on menossa! Kuitenkin meidän kaikkien jälkikasvun tulisi voida elää tällä maapallolla, eikö?
Mä lopetin naudanlihan ja maitotuotteiden syönnin. Eihän se helppoa oo ollut! Juusto on aina ollut yks mun lemppareista. Ja leipoessa maitotuotteita tulee lähes joka tuotteeseen. Mut mun olo on parempi, oikeesti! Onhan tää vaikeeta kun pitää miettiä miten syödä mut enpä ainakaan omalta osaltani tue maapallon tuhoamista. Totta, mä syön vielä broileria ja munia, mutta ehkä mä niistäkin jossain vaiheessa luovun. En ota mitään paineita siitä.
Ja en haluu paasata kenellekkään. Jokainen tyylillään.
 |
| Linssimuhennos |
 |
| Bataattiburgeri vegepihvillä |
Katja
11.9.2015
Millä lataat sinun akkusi?
Hupsista!
Kesä meni töitä tehdessä ja siihen tottuessa! Enpä hirveesti muuta oo ehtinyt tekemään, no nukkumaan tietty.
Kesä on tosiaan mennyt töitä tehdessä ja energia kaikkeen muuhun on jäänyt johonkin.
Meillä oli duunin puolesta psykologi luennoimassa positiivisesta psykologiasta. No lähes kaikki mulla meni ohi tästä luennosta, mutta yks asia jäi mieleen.
Kuvitellaan et meistä jokainen on akku. Akun energiaa varten sitä tarvii ladata asioilla, joista kukin saa energiaa. Toisilla se on ystävät toisilla liikunta jne. Kun akkua kuluttavia asioita tulee elämään liikaa niin yleensä akkua lataavista asioista luovutaan.
Tän asian mä huomasin myös itessäni. Liikunnasta mä saan energiaa. Mut kun työ mitä teen on tosi uuvuttavaa tällä hetkellä niin aloin karsia niistä mulle energiaa antavia asioita. En mee jumppaan, en näe ystäviä.
Lopuks tällä luennolla me saatiin tehtävä. Eli meidän piti listata 25 asiaa, joista oma akku latautuu, eli saa sitä energiaa tehdä kaikkea, kuten töitä. Tää lista olikin vaikee tehdä! Jouduin miettimään oikeen kunnolla niitä viimeisiä!
Tässä mun lista, millanen sun lista on?
-Ystävät
-Sukulaiset
-Aviomies
-Oma koira
-Hyvä ruoka
-Leipominen
-Musiikki
-Luonto
-Päikkärit
-Lumisade
-Vesisade
-Syysmyrsky
-Joulu
-Kylmä siideri kesäterassilla
-Kynttilänvalo
-Siisti koti
-Lukeminen
-Hömppäsarjat
-Sosiaalinen media
-Nauraminen
-Shoppailu
-Eläimet
-Jumppa
-Kävely
-Taide
-Katja
Kesä meni töitä tehdessä ja siihen tottuessa! Enpä hirveesti muuta oo ehtinyt tekemään, no nukkumaan tietty.
Kesä on tosiaan mennyt töitä tehdessä ja energia kaikkeen muuhun on jäänyt johonkin.
Meillä oli duunin puolesta psykologi luennoimassa positiivisesta psykologiasta. No lähes kaikki mulla meni ohi tästä luennosta, mutta yks asia jäi mieleen.
Kuvitellaan et meistä jokainen on akku. Akun energiaa varten sitä tarvii ladata asioilla, joista kukin saa energiaa. Toisilla se on ystävät toisilla liikunta jne. Kun akkua kuluttavia asioita tulee elämään liikaa niin yleensä akkua lataavista asioista luovutaan.
Tän asian mä huomasin myös itessäni. Liikunnasta mä saan energiaa. Mut kun työ mitä teen on tosi uuvuttavaa tällä hetkellä niin aloin karsia niistä mulle energiaa antavia asioita. En mee jumppaan, en näe ystäviä.
Lopuks tällä luennolla me saatiin tehtävä. Eli meidän piti listata 25 asiaa, joista oma akku latautuu, eli saa sitä energiaa tehdä kaikkea, kuten töitä. Tää lista olikin vaikee tehdä! Jouduin miettimään oikeen kunnolla niitä viimeisiä!
Tässä mun lista, millanen sun lista on?
-Ystävät
-Sukulaiset
-Aviomies
-Oma koira
-Hyvä ruoka
-Leipominen
-Musiikki
-Luonto
-Päikkärit
-Lumisade
-Vesisade
-Syysmyrsky
-Joulu
-Kylmä siideri kesäterassilla
-Kynttilänvalo
-Siisti koti
-Lukeminen
-Hömppäsarjat
-Sosiaalinen media
-Nauraminen
-Shoppailu
-Eläimet
-Jumppa
-Kävely
-Taide
-Katja
14.6.2015
Valmis!
Kesä on täällä!
Ja sen mukana PALJON uusia asioita.
Nyt näyttää vahvasti siltä, että viikon päästä meikäläinen on leipuri-kondiittori! Hyvä niin, koska juhannuksen jälkeen alkaa työt leipurina!! Mä oon niin iloinen, että voisin vaan huutaa!
Tää koulu on mun aikuisiällä ENSIMMÄINEN asia, minkä mä saatan loppuun. Mä oon niin ylpee itestäni!
Monta mutkaa on ollut matkassa ja välillä on oma pää ollut niin tiellä ettei oo tästä meinannu mitään tulla. Mut onneks oon pitäny tästä unelmasta kiinni ja onneks mulla on ollut koulun puolelta apujoukkoja! Kaikki mun luokkalaiset, ilman heitä en olis selvinnyt. Mun opettajat ja opo, onneks jaksoivat tukea mua tän takkuilun aikana. Ja mun mies ja kaikki sukulaiset, niin suuri tuki ja kannustus ettei enempää vois toivoa <3
Ja Jutta, joka mun koulun käytävällä sanoi et uskoo mun onnistuvan tässä :)
Mut miks silti joku mun olkapäällä sanoo mulle et älä vielä nuolaise? Ääh! Mä vihaan sitä tunnetta! Mulla on se pelko et otankin takapakkia. En haluu sitä ja taistelen ettei sitä tulis, mut silti. Onks tää sitä pessimismiä?
Katja
Ja sen mukana PALJON uusia asioita.
Nyt näyttää vahvasti siltä, että viikon päästä meikäläinen on leipuri-kondiittori! Hyvä niin, koska juhannuksen jälkeen alkaa työt leipurina!! Mä oon niin iloinen, että voisin vaan huutaa!
Tää koulu on mun aikuisiällä ENSIMMÄINEN asia, minkä mä saatan loppuun. Mä oon niin ylpee itestäni!
Monta mutkaa on ollut matkassa ja välillä on oma pää ollut niin tiellä ettei oo tästä meinannu mitään tulla. Mut onneks oon pitäny tästä unelmasta kiinni ja onneks mulla on ollut koulun puolelta apujoukkoja! Kaikki mun luokkalaiset, ilman heitä en olis selvinnyt. Mun opettajat ja opo, onneks jaksoivat tukea mua tän takkuilun aikana. Ja mun mies ja kaikki sukulaiset, niin suuri tuki ja kannustus ettei enempää vois toivoa <3
Ja Jutta, joka mun koulun käytävällä sanoi et uskoo mun onnistuvan tässä :)
Mut miks silti joku mun olkapäällä sanoo mulle et älä vielä nuolaise? Ääh! Mä vihaan sitä tunnetta! Mulla on se pelko et otankin takapakkia. En haluu sitä ja taistelen ettei sitä tulis, mut silti. Onks tää sitä pessimismiä?
Katja
25.4.2015
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii
Eihän se aina helppoa oo ollut, parisuhteessa eläminen nimittäin. Elokuussa tulee kymmenen vuotta avioliitossa oloa täyteen ja yhteensä 13 vuotta yhteiseloa. Onhan niitä päiviä, joita vois vaihtaa pois. Toisaalta ne on kasvattanut mua paljon ihmisenä ja varmasti Villeäkin. Me luvattiin toisillemme suhteen alussa, että periksi ei anneta. Asiat selvitetään ja niistä puhutaan. Ja niin me ollaan tehty. Välillä puhuminen on ollut vaikeempaa ja välillä helpompaa.Me tavattiin silloisen maailman mukaan epätavallisissa olosuhteissa. Teksti-tv:n chatista mä bongasin kirjoituksen, joka ei naurattanutkaan niinkuin ne kaikki muut vaippamiehet ja pyllyille läpsyttelijät :D
Tekstiviesteistä tuli puheluja ja puheluista puhelumaratooneja :D
Muutama viikko ja muutettiin yhteen. Oltiin nuoria aikusia ja kaikki oli meille uutta. Oli jotenkin tosi vaikeeta jakaa oma tila toisen kanssa. Pikkuhiljaa siihen tottui. Kohta ei enää voinut elää ilman toista. Ja loppu on historiaa, tai niin ainakin sanotaan :)
Me ollaan kasvettu yhdessä aikuisiksi ja kaiken muun lisäks Ville on mun paras ystävä.
Meitä yhdistää myös molempien sairastaminen. Mulla se on psyykkistä ja Villellä fyysistä. Meitä on myös vahvistanut se, että voidaan olla toistemme tukena. Eihän se helppoa aina oo. Välillä on tosi vaikeeta ymmärtää kun on sovittu juttuja ja toinen ei pääse sängystä ylös kun fysiikka pettää. Ja toinen taasen ei pääse sängystä ylös kun pää pettää. Ymmärrys toisen ongelmaa kohtaan vaatii paljon. Onneks me ollaan voitu aina puhua avoimesti toisillemme ongelmistamme. Ilman sitä oltais varmaan todella yksinäisiä. Ja ehkä jopa yksineläjiä.Mä oon todella kiitollinen kaikesta mitä oon saanut Jutan ja puolenvuoden superdieetin aikana ja sen jälkeen. Vielä kiitollisempi oon, että Ville saa apua ongelmaansa tän blogin kirjoittamisen kautta.
Meeri Virpi bongasi mun blogin ja kirjoitti musta jutun omaan blogiinsa viime syksynä.
Myöhemmin tuli puheeksi Villen kanssa Fustra ja olisiko siitä kenties apua Villen selkäongelmiin. Mä muistin, että Meerihän on Kotifustra-valmentaja ja kysyin oisko mahdollista jos hän tulisi kertomaan meille tästä liikuntamuodosta ja antamaan mahdollisen näytetunnin.
Mä olin jo ihan varma et tääkin ois taas yks vesiperä ja Ville tulis siitä niin kipeeks ettei pystyis liikkumaan viikkoon.
Toisin kävi! Tää liikuntamuoto tuntui olevan just sopivasti rasittavaa mut ei kuitenkaan liian. Tunnin jälkeen Villen lihakset oli tietty rasittuneet, mutta siitä ei seurannut monen päivän kipuja tai lisäsärkyjä ja kaikista parasta ei hermosärkyjä!
Mä oon niin onnellinen et tää Fustra on auttanut Villeä! Se näkyy myös ulospäin. Ville on paljon virkeämpi ja pirteämpi ja iloisempi. Mahtavaa! Ennen Fustraa Ville joutui syömään tosi paljon vahvoja lääkkeitä. Nyt pari kuukautta Fustraamisen jälkeen on osa näistä lääkkeistä jo voitu jättää pois.
Mä, Ville ja Meeri halutaan antaa myös joillekkin teistä tää mahdollisuus. Kirjoita muutamalla lauseella, miksi just sinä voisit hyötyä Fustrasta liikuntamuotona. Minä ja Ville valitaan molemmat kolme parasta ja nämä kuusi saavat KotiFustra näytetunti lahjakortin!
Kirjoita tää perustelu mun sähköpostiin katjaferm81@gmail.com ja laita otsikoksi Fustra
Kirjoita viimeistään 31.5.2015. Arvonta suoritetaan 6.6.2015 ja mä sitten ilmoitan voittajille :)
Meeri tekee näitä KotiFustra käyntejä vain pääkaupunkiseudulla, joten jos olet muualta niin voit tietysti osallistua, mutta silloin sinun pitäisi tulla pääkaupunkiseudulle Fustraamaan :)
Lisää informaatiota Fustra-harjoittelusta ja KotiFustrasta löydät täältä: Fustra KotiFustra Jos sinulla on kysyttävää Fustrasta, voit myös ottaa Meeri Virpiin suoraan yhteyttä meeri.virpi@kotifustra.fi tai 0438257958. :)
 |
| Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii <3 |
Katja
7.4.2015
Voihan kalori!
Miten voi ihmisen pää olla näin pimee?
Miten voi yks niin typerä asia kuin ruoka olla niin helkkarin iso ongelma???
Mun oli pakko lopettaa syömisien ylös kirjottaminen kun alkoi taas päässä hapottamaan niin kovasti.. Ykskin kalori liikaa niin oksennus alkoi tuntumaan kurkunpäässä. Onneks sain stopin ajoissa päälle. Aattelin et jos kokeilis hetken syödä ihan ilman mitään kalorien laskemisia.
Jotenkin aattelin tossa vuoden alussa et se olis mulle hyvä apu kun merkkaan ylös kaiken ja näen minkä verran oon mitäkin syönyt. Siitäkin tuli mulle suorite ja oli parempi lopettaa hetkeks koko homma.
Kyllähän mä tiedän mitä voin syödä ja minkä verran ilman mitään apuvälineitä. Kokeillaan nyt näin.
Ja kyllä toi herkkujen syöminenkin jossain vaiheessa kyllästyttää. Mä oon tässä koko pääsiäisen syönyt mitä oikeestaan haluun ja kyllä tänään jo teki mieli terveellisempää ruokaa.
Ja hyvä niin!
Mun täytyy vielä kiittää teitä ihania ihmisiä. Tänään tuli koulussa yks toinen opiskelija kertomaan et oli lukenut tätä blogia ja kertoi et oon tosi rohkea kun kerron näitä juttuja. Sydäntä lämmittää teidän kaikkien tsemppi ihan hirveästi! Ja mä haluun tsempata ja toivottaa kaikille onnistumisia kaikessa mihin tänä keväänä ryhdytte <3
Kyllä me kaikki tästä vielä voittajina noustaan! Kun vaan päätetään niin! Kyllähän mäkin täällä valitan kaikesta mut jokainen päivä yritän silti tehdä siitä paremman kuin mitä eilinen on ollut :)
Katja
Miten voi yks niin typerä asia kuin ruoka olla niin helkkarin iso ongelma???
Mun oli pakko lopettaa syömisien ylös kirjottaminen kun alkoi taas päässä hapottamaan niin kovasti.. Ykskin kalori liikaa niin oksennus alkoi tuntumaan kurkunpäässä. Onneks sain stopin ajoissa päälle. Aattelin et jos kokeilis hetken syödä ihan ilman mitään kalorien laskemisia.
Jotenkin aattelin tossa vuoden alussa et se olis mulle hyvä apu kun merkkaan ylös kaiken ja näen minkä verran oon mitäkin syönyt. Siitäkin tuli mulle suorite ja oli parempi lopettaa hetkeks koko homma.
Kyllähän mä tiedän mitä voin syödä ja minkä verran ilman mitään apuvälineitä. Kokeillaan nyt näin.
Ja kyllä toi herkkujen syöminenkin jossain vaiheessa kyllästyttää. Mä oon tässä koko pääsiäisen syönyt mitä oikeestaan haluun ja kyllä tänään jo teki mieli terveellisempää ruokaa.
Ja hyvä niin!
Mun täytyy vielä kiittää teitä ihania ihmisiä. Tänään tuli koulussa yks toinen opiskelija kertomaan et oli lukenut tätä blogia ja kertoi et oon tosi rohkea kun kerron näitä juttuja. Sydäntä lämmittää teidän kaikkien tsemppi ihan hirveästi! Ja mä haluun tsempata ja toivottaa kaikille onnistumisia kaikessa mihin tänä keväänä ryhdytte <3
Kyllä me kaikki tästä vielä voittajina noustaan! Kun vaan päätetään niin! Kyllähän mäkin täällä valitan kaikesta mut jokainen päivä yritän silti tehdä siitä paremman kuin mitä eilinen on ollut :)
Katja
19.3.2015
Kiukuttelija-Katja
On tää eläminen yhtä valintojen viidakkoa. En oo dieetillä mut jokainen syöminen on aina mietittävä et onks tää nyt hyvä valinta vai ei. Välipalat, aamupalat ja iltapalat on ärsyttäviä! Miksei kaupassa vois ola mynnissä purkkeja, missä suoraan lukis "iltapala" niin ja niin monta kaloria????
Isoimmaks ongelmaks tässä mun elämässä on muodostunut ruokailuvälit. Jotenkin taistelen ja kapinoin tota eväiden mukaan ottamista niin sit se ruokailuväli venyyy ja venyyyyyyyy. Ja kun sit kuuden tunnin päästä saa ruokaa niin eihän se nälkä enää ees lähde sillä lautasellisella. Miks mä en koskaan opi?
Salikortinkin ostin. Tooooosi ahkerasti oon käynyt siellä. Ukko-kulta tossa kuittailee joka toinen päivä hukkaan heitettyjä rahoja. Ja siitähän saadaan aina hyvä riitä aikaseks. No jotain hyvää siinäkin kun aina lähden sen riidan päätteeks salille osoittaakseni et kyl mä siellä käyn :D :D :D
Tällä hetkellä tuntuu et kaikki on ihan hirveetä taistelua. Syöminen, liikkuminen, parisuhde ja koko elämä. Tekis mieli mennä lattialle makaamaan ja kiukutella niinkuin pikkulapsi! Oikeen kunnon itkupotkuraivarit! Auttaskohan se?
Tää elämä on yks jono projekteja. Taas on kesällä yks loppumassa kun ois tarkoitus valmistua. Mut mitäs sitten? Mä oon koko aikuisikäni opiskellut jotain. Mitä mä nyt sit teen? Töitä? Lapsia? Huooooooooh!!!!!!
Näihin tunnelmiin
Katja
22.2.2015
Herkkubattle
Flunssa. Vihaan sitä.
Flunssa on ollut mulle aina maailmanloppu. En tiedä miksi. Pienenä, kun äiti oli töissä ja isoveli oli mun kanssa kotona, veli mittasi mun kuumeen ja kirjoitti sen äidille ylös niin etten vaan nähnyt sitä. Siitä ois nimittäin alkanut mut maailmanloppuni.
Olin aina varma, että kuolen, jos minulle nousee kuume. Ja niin on edelleen. Ahdistus iskee heti kun nenä menee tukkoon. En saa henkeä. Pelkään et tulee keuhkokuume tai aivokalvontulehdus ja joudun sairaalaan tiputukseen. Ja näin on paniikkikohtaus valmis.
Flunssaisena muutenkin kaikki mustat ajatukset vyöryy mieleen. Ei tee mieli syödä mitään terveellistä tai mitään ylipäätänsä. Tästä pääsenkin viimeisen kahden viikon aikana päässäni pyörineeseen mustaan ajatukseen. Herkkupäivä. Se on mulle ihan täyttä helvettiä. Oon innoissani et saan syödä jonkun herkun/herkkuja. Mutta se helvetillinen morkkis mikä siitä tulee on jotain aivan järkyttävää!!! Se eskaloituu siihen et oon jo melkein sormet kurkussa oksentamassa pois mitä oon syönyt. Ei näin!
Kaikki muu menee hyvin. Vihannekset maistuu ja vesikin jotenkin menee kurkusta alas. Painokin on tippunut ja liikunta on kivaa. Miksen pysty käyttäytymään normaalisti noita herkkuja kohtaan??? Nyt joku miettii et miksen oo ilman niitä herkkuja. No, totaalikieltäytyminen johtais siihen etten pystyis ajattelemaan mitään muuta kuin niitä herkkuja. Plääh! Missä on kultainen keskitie?
Katja
Flunssa on ollut mulle aina maailmanloppu. En tiedä miksi. Pienenä, kun äiti oli töissä ja isoveli oli mun kanssa kotona, veli mittasi mun kuumeen ja kirjoitti sen äidille ylös niin etten vaan nähnyt sitä. Siitä ois nimittäin alkanut mut maailmanloppuni.
Olin aina varma, että kuolen, jos minulle nousee kuume. Ja niin on edelleen. Ahdistus iskee heti kun nenä menee tukkoon. En saa henkeä. Pelkään et tulee keuhkokuume tai aivokalvontulehdus ja joudun sairaalaan tiputukseen. Ja näin on paniikkikohtaus valmis.
Flunssaisena muutenkin kaikki mustat ajatukset vyöryy mieleen. Ei tee mieli syödä mitään terveellistä tai mitään ylipäätänsä. Tästä pääsenkin viimeisen kahden viikon aikana päässäni pyörineeseen mustaan ajatukseen. Herkkupäivä. Se on mulle ihan täyttä helvettiä. Oon innoissani et saan syödä jonkun herkun/herkkuja. Mutta se helvetillinen morkkis mikä siitä tulee on jotain aivan järkyttävää!!! Se eskaloituu siihen et oon jo melkein sormet kurkussa oksentamassa pois mitä oon syönyt. Ei näin!
Kaikki muu menee hyvin. Vihannekset maistuu ja vesikin jotenkin menee kurkusta alas. Painokin on tippunut ja liikunta on kivaa. Miksen pysty käyttäytymään normaalisti noita herkkuja kohtaan??? Nyt joku miettii et miksen oo ilman niitä herkkuja. No, totaalikieltäytyminen johtais siihen etten pystyis ajattelemaan mitään muuta kuin niitä herkkuja. Plääh! Missä on kultainen keskitie?
 |
Katja
7.2.2015
Uuden vuoden lupauksien pitäminen loppuu tammikuuhun, vai loppuuko?
Eikös se niin mene, että tammikuun ihmiset jaksaa sitkeillä hullujen ja mahdottomien päätöstensä kanssa. Kuukauden kidutuksen jälkeen mielenkiinto lopahtaa ja sit alkaakin se mättäminen tai loppuu salilla käynti.
Tän takii mä asetin tavotteita/tein lupauksia, jotka mun ois helppo pitää. Vai oliko? Puoli kiloa päivässä vihanneksia ja hedelmiä on ollut todella helppo luapus pitää! Ihana lupaus! Mä tykkään vihanneksista ja hedelmistä, joten ei tuota ongelmia täyttää aterialla lautasta puoliksi kasviksilla. :)
Mutta. Se veden juonti. Miten mä unohdan juoda vettä joka päivä!!! Ei oo kyse ettenkö pystyis juomaan kolmea litraa päivässä. Mä en vaan muista!!! Illalla mä sit muistan et en oo juonu kuin ehkä litran ja sillon en enää viitti kahta litraa kitata ennen nukkumista.
Auttakee! Miten te muistatte juoda vettä???
Helmikuu siis on alkanut ja vihanneksia puputetaan ja mieli on hyvä :)
Painokin on tippunut kolmisen kiloa. :)
Viikko sitten mä tein vuoden sopimuksen Variston Foreverille. Olishan tossa ostarilla ollut halvempikin kuntosali mut mä haluan harrastaa ryhmäliikuntaa. Mä jäin siihen koukkuun viime keväänä kun kävin Tuusulan Vivalla jumppaamassa. Matka sinne on vaan niin hiton pitkä. Nyt on kuntosali ja jumppa muutaman minuutin kävelymätkan päässä. :)
Tällä viikolla on jo yks ryhmäliikunta takana ja pari kertaa oon käynyt crossailemassa. On se liikunta vaan kivaa!
Katja
Tän takii mä asetin tavotteita/tein lupauksia, jotka mun ois helppo pitää. Vai oliko? Puoli kiloa päivässä vihanneksia ja hedelmiä on ollut todella helppo luapus pitää! Ihana lupaus! Mä tykkään vihanneksista ja hedelmistä, joten ei tuota ongelmia täyttää aterialla lautasta puoliksi kasviksilla. :)
Mutta. Se veden juonti. Miten mä unohdan juoda vettä joka päivä!!! Ei oo kyse ettenkö pystyis juomaan kolmea litraa päivässä. Mä en vaan muista!!! Illalla mä sit muistan et en oo juonu kuin ehkä litran ja sillon en enää viitti kahta litraa kitata ennen nukkumista.
Auttakee! Miten te muistatte juoda vettä???
Helmikuu siis on alkanut ja vihanneksia puputetaan ja mieli on hyvä :)
Painokin on tippunut kolmisen kiloa. :)
Viikko sitten mä tein vuoden sopimuksen Variston Foreverille. Olishan tossa ostarilla ollut halvempikin kuntosali mut mä haluan harrastaa ryhmäliikuntaa. Mä jäin siihen koukkuun viime keväänä kun kävin Tuusulan Vivalla jumppaamassa. Matka sinne on vaan niin hiton pitkä. Nyt on kuntosali ja jumppa muutaman minuutin kävelymätkan päässä. :)
Tällä viikolla on jo yks ryhmäliikunta takana ja pari kertaa oon käynyt crossailemassa. On se liikunta vaan kivaa!
Katja
27.1.2015
Uusi blogi-minä
Mieheni sisko sen minulle jo kuukausia sitten sanoi. Katja miks oot blogissas superdieettikatja, kun oot niin paljon muutakin. Niinpä. Kiitos myös Plussalle muistutuksesta :)
Tänään sen siis tein! Poistin blogini otsikosta tuon dieetti-sanan. Eihän se edes kuulu mun elämään!
Näillä ajatuksilla tähän päivään! Ja kohta kouluun leipomaan pitkästä aikaa!
Katja
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13548531/?claim=y5hhsgngv48">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Tänään sen siis tein! Poistin blogini otsikosta tuon dieetti-sanan. Eihän se edes kuulu mun elämään!
Näillä ajatuksilla tähän päivään! Ja kohta kouluun leipomaan pitkästä aikaa!
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13548531/?claim=y5hhsgngv48">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
26.1.2015
Elämä voittaa!
Vuosi sitten mä kirjoitin mun ensimmäisen blogikirjoituksen. Sen jälkeen tätä blogia on käyty lukemassa 150000 kertaa. Sataviiskyttuhatta!!!!! Mä haluan kiittää kaikkia teitä, jotka ootte jaksaneet tsempata mua eteenpäin. Ootte kultaakin kalliimpia <3
Viime kesä oli hirveä. Mä en olis silloin uskonut et voisin joskus olla paremmassa kunnossa.
Nyt puol vuotta myöhemmin on älyttömän ihanaa huomata, että elämä voittaa! Mä tunnen asioita, joita mä en ois koskaan voinut enää kuvitella tuntevani. Mä tunne toivoa tulevasta, iloa hyvin menneistä päivistä. Enkä mä vaivu epätoivoon jos päivä ei mee hyvin. Mä yritän etsiä siitä silti jotain hyvää.
Tunnustan nyt, että heinäkuussa mä painoin 151 kiloa. Mitäpä sitä peittelemään. Kyllähän se ulospäin musta näkyi!! Nyt mä painan 144.1 kiloa. Miks mä sen tänne kirjoitan kaikkien nähtäväksi? Oikeastaan kirjoitan sen tänne itselleni. Mä pystyn hyväksymään sen, että painoin 151 kiloa. En oo siitä itselleni enää katkera. Annan itselleni sen anteeksi, että painoin taas uudestaan ton verran. Ja nyt mä jatkan tästä eteenpäin :)
Oon asettanut itselleni varovaiseksi tavoitteeksi painaa kesällä 130 kiloa. Ilman mitään paineita.
Ei enää dieettejä! Mä en enää koskaan ala siihen! Mä opettelen syömään niin et se on pysyvää.
Kiitos kun ootte pysyneet mun rinnalla tän vuoden ja toivottavasti pysytte seuraavankin <3
Katja
 |
| Synttäripäivänä Vain Elämää konsertissa :) |
Viime kesä oli hirveä. Mä en olis silloin uskonut et voisin joskus olla paremmassa kunnossa.
Nyt puol vuotta myöhemmin on älyttömän ihanaa huomata, että elämä voittaa! Mä tunnen asioita, joita mä en ois koskaan voinut enää kuvitella tuntevani. Mä tunne toivoa tulevasta, iloa hyvin menneistä päivistä. Enkä mä vaivu epätoivoon jos päivä ei mee hyvin. Mä yritän etsiä siitä silti jotain hyvää.
 |
| Uusi vuosi vaihtui hyvien ystävien ympäröimänä. Tällä samalla mäen kumpareella tein uudenvuoden päätökseni :) |
Tunnustan nyt, että heinäkuussa mä painoin 151 kiloa. Mitäpä sitä peittelemään. Kyllähän se ulospäin musta näkyi!! Nyt mä painan 144.1 kiloa. Miks mä sen tänne kirjoitan kaikkien nähtäväksi? Oikeastaan kirjoitan sen tänne itselleni. Mä pystyn hyväksymään sen, että painoin 151 kiloa. En oo siitä itselleni enää katkera. Annan itselleni sen anteeksi, että painoin taas uudestaan ton verran. Ja nyt mä jatkan tästä eteenpäin :)
Oon asettanut itselleni varovaiseksi tavoitteeksi painaa kesällä 130 kiloa. Ilman mitään paineita.
Ei enää dieettejä! Mä en enää koskaan ala siihen! Mä opettelen syömään niin et se on pysyvää.
Kiitos kun ootte pysyneet mun rinnalla tän vuoden ja toivottavasti pysytte seuraavankin <3
Katja
 |
| Hyvän ystäväni koira on sitä mieltä, että ilman häntä ei selfietä oteta :D |
9.1.2015
Happy New Year 2015!
Uusi vuosi ja uudet kujeet?
Mä oon aina aatellut et kaikki uudenvuodenaattona tehdyt lupaukset on huuhaata. Tehdään lupauksia, koska niin on aina tehty. Laihdutan 20 kiloa, käyn salilla joka päivä, juoksen 10 kilsaa päivässä, en syö sokeria, en syö hiilareita jne.. Sit suurin piirtein näihin aikoihin tulee stoppi.
Mä tein nyt kuitenkin just niin kuin kaikki muutkin. Tein lupauksen. Mä en tehnyt sitä siks et se on tapana. Olin jo muutaman viikon miettinyt sitä. Itse asiassa muutaman kuukauden. Mä mietin et mikä olis lupaus, jonka voisin itelleni pitää. Mikä ois lupaus, joka mun ois mahdollista toteuttaa?
Siinä mä sit vuoden vaihtuessa, samalla kun katselin ilotulitusta taivaalla ja kun muut joi skumppaa ja minä olin selvinpäin, lupasin hiljaa itelleni,
Teen tästä vuodesta paremman kuin edellisestä.
No miten mä sen sit saan aikaseks? Pienillä asioilla, jotka ei kuormita ja stressaa mua.
Ensimmäiset kaks asiaa, jotka tekee tästä vuodesta paremman kuin edellisestä on puoli kiloa vihanneksia ja kolme litraa vettä päivässä.
Mä en syö niitä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, koska mun on pakko vaan koska mä haluun. Mun ei tarvi syödä puolta kiloa parsakaalia, vaan mä voin syödä sellasia vihanneksia mistä tykkään.
Veden juominen onkin vähän haasteellisempaa. Vettä ei pitäis juoda samalla kun syö, koska se sekottaa ruoansulatuksen. Mut kun se ruokailu on ainoo hetki kun mä sitä vettä muistan juoda... Noooh. En mä luovuta! Parina iltana on kyllä menny niin et muutama tunti ennen nukkumaanmenoa on tullut juotua se kaks litraa ja se on kostautunut yöllisellä vessassa ravaamisella :D
Mitäs lupauksia te ootte tehneet? Ja onko ne pitäneet?
Oon taas kaivanut mun mehukoneen kaapista ja tänään oli vuorossa näistä aineista mehua. Oli tosi hyvää!
Katja
Mä oon aina aatellut et kaikki uudenvuodenaattona tehdyt lupaukset on huuhaata. Tehdään lupauksia, koska niin on aina tehty. Laihdutan 20 kiloa, käyn salilla joka päivä, juoksen 10 kilsaa päivässä, en syö sokeria, en syö hiilareita jne.. Sit suurin piirtein näihin aikoihin tulee stoppi.
Mä tein nyt kuitenkin just niin kuin kaikki muutkin. Tein lupauksen. Mä en tehnyt sitä siks et se on tapana. Olin jo muutaman viikon miettinyt sitä. Itse asiassa muutaman kuukauden. Mä mietin et mikä olis lupaus, jonka voisin itelleni pitää. Mikä ois lupaus, joka mun ois mahdollista toteuttaa?
Siinä mä sit vuoden vaihtuessa, samalla kun katselin ilotulitusta taivaalla ja kun muut joi skumppaa ja minä olin selvinpäin, lupasin hiljaa itelleni,
Teen tästä vuodesta paremman kuin edellisestä.
No miten mä sen sit saan aikaseks? Pienillä asioilla, jotka ei kuormita ja stressaa mua.
Ensimmäiset kaks asiaa, jotka tekee tästä vuodesta paremman kuin edellisestä on puoli kiloa vihanneksia ja kolme litraa vettä päivässä.
Mä en syö niitä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, koska mun on pakko vaan koska mä haluun. Mun ei tarvi syödä puolta kiloa parsakaalia, vaan mä voin syödä sellasia vihanneksia mistä tykkään.
Veden juominen onkin vähän haasteellisempaa. Vettä ei pitäis juoda samalla kun syö, koska se sekottaa ruoansulatuksen. Mut kun se ruokailu on ainoo hetki kun mä sitä vettä muistan juoda... Noooh. En mä luovuta! Parina iltana on kyllä menny niin et muutama tunti ennen nukkumaanmenoa on tullut juotua se kaks litraa ja se on kostautunut yöllisellä vessassa ravaamisella :D
Mitäs lupauksia te ootte tehneet? Ja onko ne pitäneet?
Oon taas kaivanut mun mehukoneen kaapista ja tänään oli vuorossa näistä aineista mehua. Oli tosi hyvää!
Katja
6.12.2014
Täällä taas!
Katkeruus on kamalinta mitä tiedän.
Se mustaa koko mielen. Mä oon ollut katkera, muille ja itselleni, ja kadun sitä.
Oon ollut muille katkera asioista, jotka on saattaneet olla mun omaa syytäni. Itsestäni kun en vikaa löytänyt niin syyllistin muita. Katkeroiduin salaa näille ihmisille. Yksinäni omassa pikku mielessäni olin katkera.
Tää mennyt vuosi on ollut mulle todella rankka. Katkeruus takaisin tulleista kiloista ja asioiden pilalle menemisestä on vienyt multa paljon. Ikävää. Ikävää et niinkin hieno mahdollisuus kuin superdieetille pääseminen ei sopinut mun psyykkeelle. Jutan superdieetti ohjelmaan pääseminen on kuitenkin yks hienoimmista asioista mitä mun elämässä on koskaan tapahtunut. Mä sain niin paljon! Varsinkin ne kaikki ystävät, kultaakin kalliimpia <3
Tänään mä tajusin jotain jutellessani toisen riippuvaisen ihmisen kanssa. Samalla kun mä hänelle puhuin näitä sanoja oli kuin oisin itellenikin selittänyt. Vaikka kuinka moni mua kannattelisi niin siitä ei oo mitään hyötyä jos mä en ite halua pysyä pinnalla. Kyllähän mä haluan! Mä haluan paljonkin. Mut jotenkin mä haluan niin paljon kaikkea et tulee haalittua kaikkea mahdollista tekemistä ja projektia eikä mikään oikeen onnistu. Plääh!! Pitäis pystyy keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja hoitaa se onnistuneesti ennen kuin aloittaa seuraavaa projektia. Sit tulee viel joku hiton ahdistus ja pistää jarrun kaikelle.
Mä oon sellanen ihminen et mulle ei sovi ilmeisesti mikään ohjelma, jossa tulokset tulee nopeasti. Varsinkin jos epäonnistun siinä. Sit se seuraava yrittäminen on yhtä helvettiä kun tulokset tuleekin paljon hitaammin. Ja meikäläinen repii hiuksia pästään kun pitäis hitaalla tahdilla tehdä..
Vuos sitten satoin laihtua viis kiloa viikossa parhaimpina viikkoina, nyt mä oon laihtunut 4,5 kiloa 1,5 kuukaudessa. Laihtumista sekin mut hermoja raastavaa! Tekis mieli kituuttaa ja syödä tyyliin yks rahka päivässä mut sit tää uus Katja huutaa mun päässä STOOOOOOOP! Ja joudun laittamaan jarrua ajatuksille ja syömään normaalia ruokaa. :D
Välillä mä mietin et tätäkö tää mun elämä sit on. Taistelua oman mielen tuulimyllyjä vastaan. Psyk. polilla hoitaja kysyi et millasen tulevaisuuden mä haluaisin ja mä vastasin et normaalin. Mitäs se normaali sit on? No mulle se olis sitä et voisin käydä töissä ilman et kahden viikon jälkeen ahdistun ja väsyn siihen. Voisin ajatella normaalisti ruoasta, tai oikeastaan olla ajttelematta sitä. Mä haluaisin et se olis yhtä ajattelematon ja rutiini asia kuin vessassa käyminen. Siellä vaan käydään ja that's it! Sit sinne taas mennään kun on hätä.
Mä oon pahoillani et on ollut vähän taukoa kirjoittelussa. Mulla on työharjoittelu ja vielä päälle yrittäjyyskurssi niin on toi aika ollut kortilla viime viikot.
Ai niin! Ah niin ihanasta internetistä löytyi taas yksi mahtava peli! Googleta kuvahaulla oma nimesi ja kirjoita perään "meme"
Tulee ihan hauskoja löytöjä :D
Se mustaa koko mielen. Mä oon ollut katkera, muille ja itselleni, ja kadun sitä.
Oon ollut muille katkera asioista, jotka on saattaneet olla mun omaa syytäni. Itsestäni kun en vikaa löytänyt niin syyllistin muita. Katkeroiduin salaa näille ihmisille. Yksinäni omassa pikku mielessäni olin katkera.
Tää mennyt vuosi on ollut mulle todella rankka. Katkeruus takaisin tulleista kiloista ja asioiden pilalle menemisestä on vienyt multa paljon. Ikävää. Ikävää et niinkin hieno mahdollisuus kuin superdieetille pääseminen ei sopinut mun psyykkeelle. Jutan superdieetti ohjelmaan pääseminen on kuitenkin yks hienoimmista asioista mitä mun elämässä on koskaan tapahtunut. Mä sain niin paljon! Varsinkin ne kaikki ystävät, kultaakin kalliimpia <3
Tänään mä tajusin jotain jutellessani toisen riippuvaisen ihmisen kanssa. Samalla kun mä hänelle puhuin näitä sanoja oli kuin oisin itellenikin selittänyt. Vaikka kuinka moni mua kannattelisi niin siitä ei oo mitään hyötyä jos mä en ite halua pysyä pinnalla. Kyllähän mä haluan! Mä haluan paljonkin. Mut jotenkin mä haluan niin paljon kaikkea et tulee haalittua kaikkea mahdollista tekemistä ja projektia eikä mikään oikeen onnistu. Plääh!! Pitäis pystyy keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja hoitaa se onnistuneesti ennen kuin aloittaa seuraavaa projektia. Sit tulee viel joku hiton ahdistus ja pistää jarrun kaikelle.
Mä oon sellanen ihminen et mulle ei sovi ilmeisesti mikään ohjelma, jossa tulokset tulee nopeasti. Varsinkin jos epäonnistun siinä. Sit se seuraava yrittäminen on yhtä helvettiä kun tulokset tuleekin paljon hitaammin. Ja meikäläinen repii hiuksia pästään kun pitäis hitaalla tahdilla tehdä..
Vuos sitten satoin laihtua viis kiloa viikossa parhaimpina viikkoina, nyt mä oon laihtunut 4,5 kiloa 1,5 kuukaudessa. Laihtumista sekin mut hermoja raastavaa! Tekis mieli kituuttaa ja syödä tyyliin yks rahka päivässä mut sit tää uus Katja huutaa mun päässä STOOOOOOOP! Ja joudun laittamaan jarrua ajatuksille ja syömään normaalia ruokaa. :D
Välillä mä mietin et tätäkö tää mun elämä sit on. Taistelua oman mielen tuulimyllyjä vastaan. Psyk. polilla hoitaja kysyi et millasen tulevaisuuden mä haluaisin ja mä vastasin et normaalin. Mitäs se normaali sit on? No mulle se olis sitä et voisin käydä töissä ilman et kahden viikon jälkeen ahdistun ja väsyn siihen. Voisin ajatella normaalisti ruoasta, tai oikeastaan olla ajttelematta sitä. Mä haluaisin et se olis yhtä ajattelematon ja rutiini asia kuin vessassa käyminen. Siellä vaan käydään ja that's it! Sit sinne taas mennään kun on hätä.
Mä oon pahoillani et on ollut vähän taukoa kirjoittelussa. Mulla on työharjoittelu ja vielä päälle yrittäjyyskurssi niin on toi aika ollut kortilla viime viikot.
Ai niin! Ah niin ihanasta internetistä löytyi taas yksi mahtava peli! Googleta kuvahaulla oma nimesi ja kirjoita perään "meme"
Tulee ihan hauskoja löytöjä :D
Katja
30.10.2014
A niinkuin ahdistus
Ahdistus. Mitä se on? Toisille se on hetkellinen kouraisu mahassa, mikä menee seuraavassa hetkessä ohi.
Mulle se on paljon muuta. Se lamauttaa mut täysin. Mä meen lukkoon. Se voi tulla mistä vaan arkipäivän asiasta. Koiran ulkoilutuksesta roskien viemiseen. Moni aattelee et mitä siitä ahdistumaan, viet vaan ne roskat ja sillä selvä. Joo, monet kerrat oon pakottanut itteni vaan tekemään asioita. Seurauksena siitä on aika usein paniikkikohtaus. Ei ehkä ihan sillä hetkellä, mutta esim. nukkumaan mennessä. Mä usein mietin miten mun mies jaksaa mua. Välillä saatan kaks päivää maata sohvalla yöpaidassa, koska ajatus ulos menemisestä ahdistaa. Kaikki ihmiset siellä jo pelkkänä ajatuksena saa haukkomaan henkeä.
Ja sit ne hysteeriset paniikkikohtaukset. Viime yönä olin varma et kuolen ripuliin ja selkäsärky johtui siitä et mun munuaiset lakkas toimimasta. Siinä mä sit sohvan reunalla karjuin etten pysty olemaan kotona, koska mä olin varma et jos jään kotiin, kuolen sinne.
Eniten loukkaa se, että ihmiset ajattelee tän olevan laiskuutta, etten vaan viitsi.
Mulla on hirveä halu mennä, toteuttaa, elää. Mun pääni vaan estää mua tekemästä. Koskaan en oo tätä itselleni pyytänyt tai toivonut.
Katja
Mulle se on paljon muuta. Se lamauttaa mut täysin. Mä meen lukkoon. Se voi tulla mistä vaan arkipäivän asiasta. Koiran ulkoilutuksesta roskien viemiseen. Moni aattelee et mitä siitä ahdistumaan, viet vaan ne roskat ja sillä selvä. Joo, monet kerrat oon pakottanut itteni vaan tekemään asioita. Seurauksena siitä on aika usein paniikkikohtaus. Ei ehkä ihan sillä hetkellä, mutta esim. nukkumaan mennessä. Mä usein mietin miten mun mies jaksaa mua. Välillä saatan kaks päivää maata sohvalla yöpaidassa, koska ajatus ulos menemisestä ahdistaa. Kaikki ihmiset siellä jo pelkkänä ajatuksena saa haukkomaan henkeä.
Ja sit ne hysteeriset paniikkikohtaukset. Viime yönä olin varma et kuolen ripuliin ja selkäsärky johtui siitä et mun munuaiset lakkas toimimasta. Siinä mä sit sohvan reunalla karjuin etten pysty olemaan kotona, koska mä olin varma et jos jään kotiin, kuolen sinne.
Eniten loukkaa se, että ihmiset ajattelee tän olevan laiskuutta, etten vaan viitsi.
Mulla on hirveä halu mennä, toteuttaa, elää. Mun pääni vaan estää mua tekemästä. Koskaan en oo tätä itselleni pyytänyt tai toivonut.
Katja
24.10.2014
Opi kaikki kantapään kautta, vai miten se meni?
Kone on edelleen rikki mut pakko päästä omia ajatuksia tänne silti kirjaamaan! Katotaan kuin pitkän tekstin saan aikaseks ennen kuin hermo menee tähän puhelimella näpyttelyyn :D
Diabetes. Mä sairastan diabetesta. Mä oon sairastanut sitä jo 7 vuotta. Silti kaikki nää vuodet mä oon eläny miettimättä syömisteni vaikutusta tähän sairauteen. Mä sain lääkärilyä diagnoosin ja reseptin lääkkeisiin. Oon varmaan aatellut et tää on ny tällanen sairaus et popsin noita tabuja ja se pysyy poissa. Eihän mua satu ees mihinkään! Miten voisin olla ees sairas?
Viime kesä meni mulla aika sumussa ja synkkyydessä. Mä en välittänyt mustään ja jos olisin halunnu välittää niin en pystynyt.
Nyt mä sitten korjaan viime kesän satoa..
Pari viikkoa sitten mulla oli koko ajan todella huono olo. Mikään ei oikein auttanut. Mä olin tosi väsynyt. Aattelin et no mä mittaan verensokerit vaik tuskin tää siitä johtuu. Padam! 20.4 lukema tuli mittariin! Kylmä hiki nousi samantien iholle. Mitä mä oon oikein tehnyt? Oonko mä teoillani saanut aikaseks jo jotain peruuttamatonta?
Tässä sitä nyt sitten ollaan syöty kaks viikkoa lääkkeitä tupla-annoksella. Oon kärsinyt ihan hirveestä ripulista, pahoinvoinnista, huimauksesta ja väsymyksestä. Maanantaina oon menossa kuulemaan lääkäriltä mikä on tuomio.
Miksi oi miksi parannusliike tehdään vasta kun vahinko on tapahtunut?? Kysynpä vaan...
Katja
Diabetes. Mä sairastan diabetesta. Mä oon sairastanut sitä jo 7 vuotta. Silti kaikki nää vuodet mä oon eläny miettimättä syömisteni vaikutusta tähän sairauteen. Mä sain lääkärilyä diagnoosin ja reseptin lääkkeisiin. Oon varmaan aatellut et tää on ny tällanen sairaus et popsin noita tabuja ja se pysyy poissa. Eihän mua satu ees mihinkään! Miten voisin olla ees sairas?
Viime kesä meni mulla aika sumussa ja synkkyydessä. Mä en välittänyt mustään ja jos olisin halunnu välittää niin en pystynyt.
Nyt mä sitten korjaan viime kesän satoa..
Pari viikkoa sitten mulla oli koko ajan todella huono olo. Mikään ei oikein auttanut. Mä olin tosi väsynyt. Aattelin et no mä mittaan verensokerit vaik tuskin tää siitä johtuu. Padam! 20.4 lukema tuli mittariin! Kylmä hiki nousi samantien iholle. Mitä mä oon oikein tehnyt? Oonko mä teoillani saanut aikaseks jo jotain peruuttamatonta?
Tässä sitä nyt sitten ollaan syöty kaks viikkoa lääkkeitä tupla-annoksella. Oon kärsinyt ihan hirveestä ripulista, pahoinvoinnista, huimauksesta ja väsymyksestä. Maanantaina oon menossa kuulemaan lääkäriltä mikä on tuomio.
Miksi oi miksi parannusliike tehdään vasta kun vahinko on tapahtunut?? Kysynpä vaan...
Katja
22.9.2014
Ahdistunut ahmija
Ahmija on ahmija, Söi se sitten terveellistä ruokaa tai ei.
Eilen mä päätin syödä illalla suht terveellistä iltapalaa ja tein dippivihanneksia. Ainoo huono osa siinä oli ne dipit. Mä rrrrakastan dippiä! En oo koskaan syöny sipsejäkään kuin sen verran minkä aikaa dippiä on jäljellä. No mulla oli siis siinä lautasella pari porkkanaa, paprika, puolikas kurkku ja kolmasosa kukkakaalista. Ja ne dipit. Mulla ei ollut ees mikää jättiläisnälkä mut mä vaan ahmin niitä vihanneksia! Kun siinä lautasella oli puolet jäljellä mä tajusin et ahmin sitä ruokaa enkä ees maista mitä syön. Ääh!
Ihan sama onks se terveellistä vai epäterveellistä niin mun olis opittava syömään ilman et mä ahmin sen ruoan. Se on oikeesti pelottavaa kun tajuaa et mähän ahmin tän ruoan niin etten ees tajuu mitä suuhuni laitan! Ongelma tässä on se et toi ahmiminen on ollut osa mun syömistapoja lähes koko mun elämän. Miten mä ees osaan oppia siitä pois? Vaikka mä aattelisin et nyt en ahmi niin yhtäkkiä huomaan ahmivani!
Mä en oo käyny salilla tai jumpassa nyt varmaan yli kahteen kuukauteen. Se johtuu täysin tästä mun ahdistuksesta. En vaan pysty! Mä voin päättää et huomenna meen salille ja pakkaan kassin valmiiks ja sit kun se aamu koittaa mä oon käyny sen asian päässäni niin hirveeks solmuks et jätän menemättä. Moni ei ymmärrä miten mä voin olla tällanen. No en mä sitä pysty selittää.. Googlettakaa vaikka. :D
Viime viikolla onneks rattaat mun tervehtymisen kannalta alkoi pyörimään. Peukku sille!
Nyt mä meen soseuttamaan tota mun kasvissoppaa ja katotaan laitoinko liikaa currytahnaa :D
Katja
Eilen mä päätin syödä illalla suht terveellistä iltapalaa ja tein dippivihanneksia. Ainoo huono osa siinä oli ne dipit. Mä rrrrakastan dippiä! En oo koskaan syöny sipsejäkään kuin sen verran minkä aikaa dippiä on jäljellä. No mulla oli siis siinä lautasella pari porkkanaa, paprika, puolikas kurkku ja kolmasosa kukkakaalista. Ja ne dipit. Mulla ei ollut ees mikää jättiläisnälkä mut mä vaan ahmin niitä vihanneksia! Kun siinä lautasella oli puolet jäljellä mä tajusin et ahmin sitä ruokaa enkä ees maista mitä syön. Ääh!
Ihan sama onks se terveellistä vai epäterveellistä niin mun olis opittava syömään ilman et mä ahmin sen ruoan. Se on oikeesti pelottavaa kun tajuaa et mähän ahmin tän ruoan niin etten ees tajuu mitä suuhuni laitan! Ongelma tässä on se et toi ahmiminen on ollut osa mun syömistapoja lähes koko mun elämän. Miten mä ees osaan oppia siitä pois? Vaikka mä aattelisin et nyt en ahmi niin yhtäkkiä huomaan ahmivani!
Mä en oo käyny salilla tai jumpassa nyt varmaan yli kahteen kuukauteen. Se johtuu täysin tästä mun ahdistuksesta. En vaan pysty! Mä voin päättää et huomenna meen salille ja pakkaan kassin valmiiks ja sit kun se aamu koittaa mä oon käyny sen asian päässäni niin hirveeks solmuks et jätän menemättä. Moni ei ymmärrä miten mä voin olla tällanen. No en mä sitä pysty selittää.. Googlettakaa vaikka. :D
Viime viikolla onneks rattaat mun tervehtymisen kannalta alkoi pyörimään. Peukku sille!
Nyt mä meen soseuttamaan tota mun kasvissoppaa ja katotaan laitoinko liikaa currytahnaa :D
Katja
 |
| Siellä se nyt porisee :D |
 |
| Paljonkohan tätä laitetaan yleensä..? |
4.9.2014
Äitiys, täällä Katja, kuuluuko?
Mä aloin seurata tota Iholla-sarjaa. En oo oikeen jaksanu niitä edellisiä kausia seurata mut nyt jotenkin kolahti heti eka jakso. Siinä on 39-vuotias Yrjänä, jonka elämää varjostaa lapsettomuus. Tää Yrjänä kertoi et viis vuotta sitten ne oli päättänyt alkaa yrittää lasta ja nyt ovat koeputkihedelmöitysvaiheessa.
Eli jos me nyt alettais yrittää lasta, niin montako vuotta sitä pitäis sitten yrittää ennenkuin siihen sais sitä lääketieteellistä apua.
Me ollaan oltu 12 vuotta yhdessä. Mä olin 20-vuotias kun me tavattiin, eli kakara. En mä silloin paljon miettinyt et haluisinko lapsia joskus. Joo, ehkä.
Sit kun me mentiin naimisiin 9 vuotta sitten, mä sanoin et kun taloudellinen tilanne on vakaa ja opinnot on loppusuoralla niin sit voidaan hankkia lapsi. Noh, sellaista tilannetta ei koskaan tullut.
Mä sain lapsen sijaan diabeteslääkityksen ja paniikkihäiriölääkityksen. Aattelin et mä en vaan voi koskaan saada lapsia kun oon tällanen semi-hullu ja läski, jolla on jo yks kansantauti. Jotenkin mä opettelin elää tän ajatuksen kanssa.
Sit mä täytin 30. Mulle tuli sellanen sydäntäraastava kaipuu. Mä en tiennyt et mitä mä kaipaan. Olin ihan pihalla ja purin sen kaiken Villeen, kunnes mä tajusin mitä mä oon vailla. Lapsi, jälkikasvu, joku joka tulee mua katsomaan kun oon vanhus. Mä haluan lapsen. Mä haluan kokea sen mitä moni mun ystävä on jo kokenut, äitiyden.
Yksi syy miks mä hain Jutan superdieetille oli just se et nä haluan saada lapsen. Lihavana kun se ei onnistu. Tai voihan se onnistua jollakin lääketieteellisellä ihmeellä mut riskejä on enemmän kuin normaalipainoisella. Tietysti. Eikä niihin lääketieteellisiin juttuihin ees pääse jos on ylipainoinen. Sekin vielä.
Eihän se mikään tae ole et kun mä laihdun niin tuun raskaaks. Se vaan lisää sitä mahdollisuutta. Silloin kun toi kuukautiskiertokin on paljon normaalimpi kuin ylipainoisena.
No mitä mä sit enää mietin! Ei kun läskiä polttamaan kun on niin hyvä syykin sille!
Mä oon itse itseni suurin este tässä kaikessa. Sen verran oon itseäni oppinut tässä kesän aikana tuntemaan.
Mä luon päässäni ihme skenaarioita kaikesta ja jätän ne asiat tekemättä, koska oon omassa päässäni jo pilannut ne. Näitä kaikkia asioita on esim. salille lähtö, lenkille lähtö ym. Tiedän, oon päästä pipi!
Mut en mä vielä sitä kirvestä heitä kaivoon! Nyt kun oon alkanu saada apua tähän kaikkeen niin toivotaan et musta vois tulla joskus niin normaali kaikilla mahdollisilla tavoilla et voin joskus sanoa olevani äiti.
Katja
Eli jos me nyt alettais yrittää lasta, niin montako vuotta sitä pitäis sitten yrittää ennenkuin siihen sais sitä lääketieteellistä apua.
Me ollaan oltu 12 vuotta yhdessä. Mä olin 20-vuotias kun me tavattiin, eli kakara. En mä silloin paljon miettinyt et haluisinko lapsia joskus. Joo, ehkä.
Sit kun me mentiin naimisiin 9 vuotta sitten, mä sanoin et kun taloudellinen tilanne on vakaa ja opinnot on loppusuoralla niin sit voidaan hankkia lapsi. Noh, sellaista tilannetta ei koskaan tullut.
Mä sain lapsen sijaan diabeteslääkityksen ja paniikkihäiriölääkityksen. Aattelin et mä en vaan voi koskaan saada lapsia kun oon tällanen semi-hullu ja läski, jolla on jo yks kansantauti. Jotenkin mä opettelin elää tän ajatuksen kanssa.
Sit mä täytin 30. Mulle tuli sellanen sydäntäraastava kaipuu. Mä en tiennyt et mitä mä kaipaan. Olin ihan pihalla ja purin sen kaiken Villeen, kunnes mä tajusin mitä mä oon vailla. Lapsi, jälkikasvu, joku joka tulee mua katsomaan kun oon vanhus. Mä haluan lapsen. Mä haluan kokea sen mitä moni mun ystävä on jo kokenut, äitiyden.
Yksi syy miks mä hain Jutan superdieetille oli just se et nä haluan saada lapsen. Lihavana kun se ei onnistu. Tai voihan se onnistua jollakin lääketieteellisellä ihmeellä mut riskejä on enemmän kuin normaalipainoisella. Tietysti. Eikä niihin lääketieteellisiin juttuihin ees pääse jos on ylipainoinen. Sekin vielä.
Eihän se mikään tae ole et kun mä laihdun niin tuun raskaaks. Se vaan lisää sitä mahdollisuutta. Silloin kun toi kuukautiskiertokin on paljon normaalimpi kuin ylipainoisena.
No mitä mä sit enää mietin! Ei kun läskiä polttamaan kun on niin hyvä syykin sille!
Mä oon itse itseni suurin este tässä kaikessa. Sen verran oon itseäni oppinut tässä kesän aikana tuntemaan.
Mä luon päässäni ihme skenaarioita kaikesta ja jätän ne asiat tekemättä, koska oon omassa päässäni jo pilannut ne. Näitä kaikkia asioita on esim. salille lähtö, lenkille lähtö ym. Tiedän, oon päästä pipi!
Mut en mä vielä sitä kirvestä heitä kaivoon! Nyt kun oon alkanu saada apua tähän kaikkeen niin toivotaan et musta vois tulla joskus niin normaali kaikilla mahdollisilla tavoilla et voin joskus sanoa olevani äiti.
Katja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)