Kiukuttelija-Katja

On tää eläminen yhtä valintojen viidakkoa. En oo dieetillä mut jokainen syöminen on aina mietittävä et onks tää nyt hyvä valinta vai ei. Välipalat, aamupalat ja iltapalat on ärsyttäviä! Miksei kaupassa vois ola mynnissä purkkeja, missä suoraan lukis "iltapala" niin ja niin monta kaloria???? 

Isoimmaks ongelmaks tässä mun elämässä on muodostunut ruokailuvälit. Jotenkin taistelen ja kapinoin tota eväiden mukaan ottamista niin sit se ruokailuväli venyyy ja venyyyyyyyy. Ja kun sit kuuden tunnin päästä saa ruokaa niin eihän se nälkä enää ees lähde sillä lautasellisella. Miks mä en koskaan opi? 

Salikortinkin ostin. Tooooosi ahkerasti oon käynyt siellä. Ukko-kulta tossa kuittailee joka toinen päivä hukkaan heitettyjä rahoja. Ja siitähän saadaan aina hyvä riitä aikaseks. No jotain hyvää siinäkin kun aina lähden sen riidan päätteeks salille osoittaakseni et kyl mä siellä käyn :D :D :D

Tällä hetkellä tuntuu et kaikki on ihan hirveetä taistelua. Syöminen, liikkuminen, parisuhde ja koko elämä. Tekis mieli mennä lattialle makaamaan ja kiukutella niinkuin pikkulapsi! Oikeen kunnon itkupotkuraivarit! Auttaskohan se? 

Tää elämä on yks jono projekteja. Taas on kesällä yks loppumassa kun ois tarkoitus valmistua. Mut mitäs sitten? Mä oon koko aikuisikäni opiskellut jotain. Mitä mä nyt sit teen? Töitä? Lapsia? Huooooooooh!!!!!! 

Näihin tunnelmiin

Katja

Herkkubattle

Flunssa. Vihaan sitä.
Flunssa on ollut mulle aina maailmanloppu. En tiedä miksi. Pienenä, kun äiti oli töissä ja isoveli oli mun kanssa kotona, veli mittasi mun kuumeen ja kirjoitti sen äidille ylös niin etten vaan nähnyt sitä. Siitä ois nimittäin alkanut mut maailmanloppuni.

Olin aina varma, että kuolen, jos minulle nousee kuume. Ja niin on edelleen. Ahdistus iskee heti kun nenä menee tukkoon. En saa henkeä. Pelkään et tulee keuhkokuume tai aivokalvontulehdus ja joudun sairaalaan tiputukseen. Ja näin on paniikkikohtaus valmis.

Flunssaisena muutenkin kaikki mustat ajatukset vyöryy mieleen. Ei tee mieli syödä mitään terveellistä tai mitään ylipäätänsä. Tästä pääsenkin viimeisen kahden viikon aikana päässäni pyörineeseen mustaan ajatukseen. Herkkupäivä. Se on mulle ihan täyttä helvettiä. Oon innoissani et saan syödä jonkun herkun/herkkuja. Mutta se helvetillinen morkkis mikä siitä tulee on jotain aivan järkyttävää!!! Se eskaloituu siihen et oon jo melkein sormet kurkussa oksentamassa pois mitä oon syönyt. Ei näin!

Kaikki muu menee hyvin. Vihannekset maistuu ja vesikin jotenkin menee kurkusta alas. Painokin on tippunut ja liikunta on kivaa. Miksen pysty käyttäytymään normaalisti noita herkkuja kohtaan??? Nyt joku miettii et miksen oo ilman niitä herkkuja. No, totaalikieltäytyminen johtais siihen etten pystyis ajattelemaan mitään muuta kuin niitä herkkuja. Plääh! Missä on kultainen keskitie?

Katja

Uuden vuoden lupauksien pitäminen loppuu tammikuuhun, vai loppuuko?

Eikös se niin mene, että tammikuun ihmiset jaksaa sitkeillä hullujen ja mahdottomien päätöstensä kanssa. Kuukauden kidutuksen jälkeen mielenkiinto lopahtaa ja sit alkaakin se mättäminen tai loppuu salilla käynti.
Tän takii mä asetin tavotteita/tein lupauksia, jotka mun ois helppo pitää. Vai oliko? Puoli kiloa päivässä vihanneksia ja hedelmiä on ollut todella helppo luapus pitää! Ihana lupaus! Mä tykkään vihanneksista ja hedelmistä, joten ei tuota ongelmia täyttää aterialla lautasta puoliksi kasviksilla. :)

Mutta. Se veden juonti. Miten mä unohdan juoda vettä joka päivä!!! Ei oo kyse ettenkö pystyis juomaan kolmea litraa päivässä. Mä en vaan muista!!! Illalla mä sit muistan et en oo juonu kuin ehkä litran ja sillon en enää viitti kahta litraa kitata ennen nukkumista.
Auttakee! Miten te muistatte juoda vettä???

Helmikuu siis on alkanut ja vihanneksia puputetaan ja mieli on hyvä :)
Painokin on tippunut kolmisen kiloa. :)
Viikko sitten mä tein vuoden sopimuksen Variston Foreverille. Olishan tossa ostarilla ollut halvempikin kuntosali mut mä haluan harrastaa ryhmäliikuntaa. Mä jäin siihen koukkuun viime keväänä kun kävin Tuusulan Vivalla jumppaamassa. Matka sinne on vaan niin hiton pitkä. Nyt on kuntosali ja jumppa muutaman minuutin kävelymätkan päässä. :)
Tällä viikolla on jo yks ryhmäliikunta takana ja pari kertaa oon käynyt crossailemassa. On se liikunta vaan kivaa!

Katja

Uusi blogi-minä

Mieheni sisko sen minulle jo kuukausia sitten sanoi. Katja miks oot blogissas superdieettikatja, kun oot niin paljon muutakin. Niinpä. Kiitos myös Plussalle muistutuksesta :)

Tänään sen siis tein! Poistin blogini otsikosta tuon dieetti-sanan. Eihän se edes kuulu mun elämään!
Näillä ajatuksilla tähän päivään! Ja kohta kouluun leipomaan pitkästä aikaa!

Katja

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13548531/?claim=y5hhsgngv48">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Elämä voittaa!

Vuosi sitten mä kirjoitin mun ensimmäisen blogikirjoituksen. Sen jälkeen tätä blogia on käyty lukemassa 150000 kertaa. Sataviiskyttuhatta!!!!! Mä haluan kiittää kaikkia teitä, jotka ootte jaksaneet tsempata mua eteenpäin. Ootte kultaakin kalliimpia <3

Synttäripäivänä Vain Elämää konsertissa :)

Viime kesä oli hirveä. Mä en olis silloin uskonut et voisin joskus olla paremmassa kunnossa.
Nyt puol vuotta myöhemmin on älyttömän ihanaa huomata, että elämä voittaa! Mä tunnen asioita, joita mä en ois koskaan voinut enää kuvitella tuntevani. Mä tunne toivoa tulevasta, iloa hyvin menneistä päivistä. Enkä mä vaivu epätoivoon jos päivä ei mee hyvin. Mä yritän etsiä siitä silti jotain hyvää.

Uusi vuosi vaihtui hyvien ystävien ympäröimänä.
Tällä samalla mäen kumpareella tein uudenvuoden päätökseni :)

Tunnustan nyt, että heinäkuussa mä painoin 151 kiloa. Mitäpä sitä peittelemään. Kyllähän se ulospäin musta näkyi!! Nyt mä painan 144.1 kiloa. Miks mä sen tänne kirjoitan kaikkien nähtäväksi? Oikeastaan kirjoitan sen tänne itselleni. Mä pystyn hyväksymään sen, että painoin 151 kiloa. En oo siitä itselleni enää katkera. Annan itselleni sen anteeksi, että painoin taas uudestaan ton verran. Ja nyt mä jatkan tästä eteenpäin :)
Oon asettanut itselleni varovaiseksi tavoitteeksi painaa kesällä 130 kiloa. Ilman mitään paineita.
Ei enää dieettejä! Mä en enää koskaan ala siihen! Mä opettelen syömään niin et se on pysyvää.
Kiitos kun ootte pysyneet mun rinnalla tän vuoden ja toivottavasti pysytte seuraavankin <3

Katja

Hyvän ystäväni koira on sitä mieltä, että ilman häntä ei selfietä oteta :D

Happy New Year 2015!

Uusi vuosi ja uudet kujeet?
Mä oon aina aatellut et kaikki uudenvuodenaattona tehdyt lupaukset on huuhaata. Tehdään lupauksia, koska niin on aina tehty. Laihdutan 20 kiloa, käyn salilla joka päivä, juoksen 10 kilsaa päivässä, en syö sokeria, en syö hiilareita jne.. Sit suurin piirtein näihin aikoihin tulee stoppi.

Mä tein nyt kuitenkin just niin kuin kaikki muutkin. Tein lupauksen. Mä en tehnyt sitä siks et se on tapana. Olin jo muutaman viikon miettinyt sitä. Itse asiassa muutaman kuukauden. Mä mietin et mikä olis lupaus, jonka voisin itelleni pitää. Mikä ois lupaus, joka mun ois mahdollista toteuttaa?
Siinä mä sit vuoden vaihtuessa, samalla kun katselin ilotulitusta taivaalla ja kun muut joi skumppaa ja minä olin selvinpäin, lupasin hiljaa itelleni,

                                Teen tästä vuodesta paremman kuin edellisestä.

No miten mä sen sit saan aikaseks? Pienillä asioilla, jotka ei kuormita ja stressaa mua. 
Ensimmäiset kaks asiaa, jotka tekee tästä vuodesta paremman kuin edellisestä on puoli kiloa vihanneksia ja kolme litraa vettä päivässä.
Mä en syö niitä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, koska mun on pakko vaan koska mä haluun. Mun ei tarvi syödä puolta kiloa parsakaalia, vaan mä voin syödä sellasia vihanneksia mistä tykkään. 

Veden juominen onkin vähän haasteellisempaa. Vettä ei pitäis juoda samalla kun syö, koska se sekottaa ruoansulatuksen. Mut kun se ruokailu on ainoo hetki kun mä sitä vettä muistan juoda... Noooh. En mä luovuta! Parina iltana on kyllä menny niin et muutama tunti ennen nukkumaanmenoa on tullut juotua se kaks litraa ja se on kostautunut yöllisellä vessassa ravaamisella :D

Mitäs lupauksia te ootte tehneet? Ja onko ne pitäneet?

Oon taas kaivanut mun mehukoneen kaapista ja tänään oli vuorossa näistä aineista mehua. Oli tosi hyvää!

Katja

Täällä taas!

Katkeruus on kamalinta mitä tiedän.
Se mustaa koko mielen. Mä oon ollut katkera, muille ja itselleni, ja kadun sitä.
Oon ollut muille katkera asioista, jotka on saattaneet olla mun omaa syytäni. Itsestäni kun en vikaa löytänyt niin syyllistin muita. Katkeroiduin salaa näille ihmisille. Yksinäni omassa pikku mielessäni olin katkera.
Tää mennyt vuosi on ollut mulle todella rankka. Katkeruus takaisin tulleista kiloista ja asioiden pilalle menemisestä on vienyt multa paljon. Ikävää. Ikävää et niinkin hieno mahdollisuus kuin superdieetille pääseminen ei sopinut mun psyykkeelle. Jutan superdieetti ohjelmaan pääseminen on kuitenkin yks hienoimmista asioista mitä mun elämässä on koskaan tapahtunut. Mä sain niin paljon! Varsinkin ne kaikki ystävät, kultaakin kalliimpia <3

Tänään mä tajusin jotain jutellessani toisen riippuvaisen ihmisen kanssa. Samalla kun mä hänelle puhuin näitä sanoja oli kuin oisin itellenikin selittänyt. Vaikka kuinka moni mua kannattelisi niin siitä ei oo mitään hyötyä jos mä en ite halua pysyä pinnalla. Kyllähän mä haluan! Mä haluan paljonkin. Mut jotenkin mä haluan niin paljon kaikkea et tulee haalittua kaikkea mahdollista tekemistä ja projektia eikä mikään oikeen onnistu. Plääh!! Pitäis pystyy keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja hoitaa se onnistuneesti ennen kuin aloittaa seuraavaa projektia. Sit tulee viel joku hiton ahdistus ja pistää jarrun kaikelle.

Mä oon sellanen ihminen et mulle ei sovi ilmeisesti mikään ohjelma, jossa tulokset tulee nopeasti. Varsinkin jos epäonnistun siinä. Sit se seuraava yrittäminen on yhtä helvettiä kun tulokset tuleekin paljon hitaammin. Ja meikäläinen repii hiuksia pästään kun pitäis hitaalla tahdilla tehdä..
Vuos sitten satoin laihtua viis kiloa viikossa parhaimpina viikkoina, nyt mä oon laihtunut 4,5 kiloa 1,5 kuukaudessa. Laihtumista sekin mut hermoja raastavaa! Tekis mieli kituuttaa ja syödä tyyliin yks rahka päivässä mut sit tää uus Katja huutaa mun päässä STOOOOOOOP! Ja joudun laittamaan jarrua ajatuksille ja syömään normaalia ruokaa. :D

Välillä mä mietin et tätäkö tää mun elämä sit on. Taistelua oman mielen tuulimyllyjä vastaan. Psyk. polilla hoitaja kysyi et millasen tulevaisuuden mä haluaisin ja mä vastasin et normaalin. Mitäs se normaali sit on? No mulle se olis sitä et voisin käydä töissä ilman et kahden viikon jälkeen ahdistun ja väsyn siihen. Voisin ajatella normaalisti ruoasta, tai oikeastaan olla ajttelematta sitä. Mä haluaisin et se olis yhtä ajattelematon ja rutiini asia kuin vessassa käyminen. Siellä vaan käydään ja that's it! Sit sinne taas mennään kun on hätä.

Mä oon pahoillani et on ollut vähän taukoa kirjoittelussa. Mulla on työharjoittelu ja vielä päälle yrittäjyyskurssi niin on toi aika ollut kortilla viime viikot.

Ai niin! Ah niin ihanasta internetistä löytyi taas yksi mahtava peli! Googleta kuvahaulla oma nimesi ja kirjoita perään "meme"
Tulee ihan hauskoja löytöjä :D

Katja